Here by me.

Viime yö oli ehkä maailman kaunein, mutta olin liian väsynyt mennäkseni ulos joten tyydyin vain katselemaan huurteisia puita ja kuvittelemaan taivaan mun huoneen kattoon. Ei tarvita tähdelentoja toivomiseen, kun on Jumala joka kuulee ja tietää kaiken mistä haaveilen. Voin vaan valita tähden ja seurata sitä, koska tiedän jo mitä löydän tieni päästä. Saan nähdä Jeesuksen kasvoista kasvoihin, saan koskettaa sitä kättä, johon naulat mun tähden lyötiin ja joka on johdattanut mua kaikissa mun elämän vaiheissa. Sitä kättä joka on kantanut mua kun oon väsynyt, hoitanut mua kun oon ollut rikki, heristänyt sormeaan kun oon ollut tottelematon, rohkaissut mua kun oon ollut arka ja peloissani, mutta ennenkaikkea ollut aina läsnä, mua lähellä.

Eilen bussissa mietin, kuka on mun elämän tärkein henkilö. Kuka ihminen on vaikuttanut eniten mun elämään ja siihen mitä musta on tullut. Päädyin ihmiseen, jota en oo koskaan edes tavannut, mutta jonka merkitys mun elämään on silti ollut korvaamaton. Merkitys koko meidän perheen elämään. Ja itkin kun mietin niitä harvoja asioita, joita koko ihmisestä oon ikinä kuullut. Vaikka toisaalta oon todella onnellinen, että vielä jonain päivänä me saadaan vietää ikuisuus yhdessä.

Iskän puolen isovanhemmat kuoli samalla viikolla kun mä synnyin. Mummu kuoli päivää ennen, ja pappa kaks päivää mun syntymän jälkeen. Pienenä ikävöin niitä vaan sen takia, etten koskaan saanut oppia tuntemaan niitä. Kirjotin niille joka joulu kirjeen ja vein sen haudalle ja kerroin kuinka olisin halunnut oppia tuntemaan ne. Kuitenkin nyt vanhempana oon ymmärtänyt, että ei tärkeintä olis edes ollut niiden tunteminen, vaan se perintö jonka ne jätti. Papan elämä muuttu täysin kun se löys Jeesuksen. Jumala vaikutti sen muutoksen papassa ja käytti sitä oikeasti. Ilman sitä muutosta mä en todennäkösesti olis saanut sellasta isää kun mulla on, en niin läheistä suhdetta. Nykyään mun on niin helppo tulla Jumalan eteen, koska tiedän että Isä on se joka rakastaa ja pitää huolta, jonka luo voi aina tulla. En tiedä, mutta luulen että iskä on oppinut paljon papalta. Oppinut siitä viisaudesta ja periksiantamattomuudesta ja ennen kaikkea nöyryydestä Jumalan edessä. Oon saanut kasvaa siihen kiinni, koska se on ollut osa mun elämää aina. Uskon että se työ minkä Jumala sai papassa tehdä on murtanut jotain suurta henkivalloissa. Että sen muutoksen myötä Jumala on siunannut meidän perhettä erityisellä tavalla. Saan olla niin kiitollinen Jumalalle kaikesta siitä. Ja uskon, että Jumala jo sillon näki mitä se muutos saa aikaan.. Se näki paljon pidemmälle, kun mitä pappa näki. Ja se on nähnyt vielä paljon pidemmälle, mitä iskä tai minä, tai kukaan meidän perheestä voi käsittää.

On niin tärkeää pysyä Jumalassa, pitää kiinni siitä. Koska kyse ei oo vaan meistä. Mun kohdalla on kyse isoisästä ja isästä ja musta ja mun sisaruksista. Ja kohta kahden vuoden ajan on ollut kyse myös Benjaminista. On niin tärkeää, että se ketju ei katkea. Että siunaukset sais kulkeutua polvesta polveen. Ainakin itte haluan pitää kiinni siitä perinnöstä, jonka pappa on meille jättänyt, en vaan itteni takia vaan sen takia että Jumala näkee paljon pidemmälle kun mitä ihminen voi koskaan nähdä.

Ehkä tänäkin jouluna kirjotan kirjeen papalle ja mummulle.. Ja ihaninta että saan kirjoittaa osotteeks taivaan! On mahtavinta olla maailman parhaan Isän lapsi!

I will stand.

Jumalan pyhä ja erehtymätön Sana on se perusta, jolle rakennan elämäni. Se on kallio joka ei horju ja turvapaikka josta jokainen eksynyt voi löytää suojan. Siihen kallioon on kätkettynä elävän veden lähde, josta Jumalan rakkaus virtaa. Ja aion kuluttaa loppuun tien sille lähteelle. En halua jäädä vaan nauttimaan Jumalan rakkaudesta. Haluan täyttyä siitä ja sitten jakaa sitä eteenpäin, johdattaa myös muita löytämään sen lähteen. Kuitenkin aion pitää jalkani tiukasti kiinni kalliossa, pysyä koko ajan tiukasti kiinni Jumalassa.

Näky Jumalan tahdosta ja oman elämän tarkoituksesta on ehkä arvokkainta mitä ihminen voi koskaan löytää. Ja sen voi löytää vain antautumisen kautta. Kyllä Jumala on luvannut johdattaa meitä, meidän täytyy vain ensin antaa lupa siihen. Kyllä Jumala on luvannut näyttää meille tien, meidän on vain ensin kuunneltava Jumalan ääntä. On opittava erottamaan Jumalan puhe, on opittava hiljentymään ja viettämään aikaa Jumalan kanssa. On päästävä lähelle Jumalaa, saavutettava luottamus ennenkuin Jumala voi alkaa paljastaa salaisuuksiaan ja suunnitelmiaan. Jumala haluaa paljastaa ne, mutta ennen sitä Hän haluaa valmistaa meidät vastaanottamaan ne, jotta meillä olisi riittävästi ymmärrystä. Jumala haluaa varmistaa että me ollaan kuuliaisia.

Ja Jeesus on avain tähän kaikkeen. Jeesus on tie Jumalan luo! Jeesus on meidän esimerkki, isoveli, idoli.. Jeesus on Jumalan täydellinen kuva. Meidän tulee lukea raamattua, tutustuta Jeesukseen ja Hänen tekoihinsa, tutustua Jumalaan. Meidän tulee rukoilla ja antaa aikaa Jumalalle, Hänelle jota me rakastetaan! Meidän tulee osoittaa rakkautemme! Rakastaa sen tähden, että meitä rakastetaan niin paljon!

Joskus tietyt asiat on niin itsestäänselviä, että ne täytyy kokea uudestaan ennenkuin ne jälleen ymmärtää. Haluan ojentautua Jumalan Sanan mukaan, seisoa sen päällä ja olla kuuliainen, olla ehdoitta antautunut.

Sinä olet minä.

Eilinen päivä oli jännä. Meillä mopattiin kattoja kun savu ei mennytkään piippuun, laulettiin kansanlauluja, katottiin piirrettyjä ja vietettiin iltaa maailman parhaimman Jumalan kanssa. Vaikka se päivä olikin vaan hepulointia ja ärsyyntymistä sopivassa suhteessa ilta oli täynnä rauhaa ja rakkautta. Oli taas kerran vaan niin hyvä olla Jumalan läsnäolossa ja hoidossa, ei ollut kiire pois. Tuntu että Jumala ei vaan ollut meidän kanssa vaan se oli meissä ja kaikkialla. Että Jumala vaan yksinkertasesti oli läsnä.

Siinä hetkessä kaikki tuntu vaan jotenkin niin selkeältä ja se raamatunpaikkakin jossa puhutaan tahtomisesta ja tekemisestä paljon todellisemmalta kun ennen. Taivas oli auki ja tuntu niin luontevalta vaan uskoa siihen, että Jumala vaikuttaa tahtomista ja tekemistä, koska mitään siinä välissä ei siinä hetkessä ollut erottamassa mua Jumalasta. Sitä tajus kuinka sen pitäis olla aina niin. Että tulis vaan pysyä lähellä Jumalaa ja sen jälkeen ei tarttis sitten kun elää ja antaa elämän mennä painollaan, sillä painolla jota Jumalan käsi ohjaa. Että oma tahto ja ajatukset ois yhtä Jumalan kanssa. Se tuntuu täysin mahdottomalta ajatukselta, mutta se on Jumalan tahto meitä kohtaan, että me oltais yhtä sen kanssa niinko Jeesus oli.

Yökävelyt ja pimeäjännitys tekee keskusteluille ja ihmisille ihmeitä. Yö on niin vapaata ja vapauttavaa aikaa. Turha on nukahtaa pää täynnä asioita kun ne voi heittää yötuuleen tai haudata lumihankeen. Talvisin sammakot nukkuu, mutta hattivatit juoksentelee silti pitkin pihoja. Onneks unissa kaikki on mahdollista! ( ja disneyn piirretyissä <3 )

"Niin etten enää elä minä,
vaan Sinä minussa."

He loves us.

Kuinka sanomattoman kiitollinen ja onnellinen sitä pieni ihmislapsi voikaan olla suuren ja ihmeellisen Jumalan edessä. Ainakin niin onnellinen että sydän meinaa pakahtua ja vallan poksahtaa. Kun sitä itsekkäänä ja epäonnistuneena, häpeissään tulee Jumalan luokse ja vastassa ei olekaan toruja ja rajoituksia vaan vapautta. Kun sitä ensin on kulkenut oman päänsä mukaan ja vasta liian monta kerta kompastuttuaan myöntänyt Jumalan olleen alusta pitäen oikeassa ei Jumala ole silloinkaan halveksiva ja omahyväinen. JUMALA ON RAKKAUS. Ja voi kertakaikkiaan sitä rakkautta. Sitä on mahdotonta ymmärtää, sen kanssa täytyy vain oppia elämään :)

Onni voi asua ihmisessä, hymy voi asua ihmisessä silloinkin kun itkettää. Rakkaus voi asua ihmisessä, vaikka viha leimahtaakin. Sillä Jumala on ja pysyy kaikesta huolimatta, tapahtui mitä tapahtui. Jumala kestää meidän epäilyt ja vihanpuuskat, eikä vain kestä vaan myös osoittaa ne turhiksi ja täyttää meidät ilolla ja rakkaudella.

Turhaan sitä yrittää mököttää ja tehdä Jumalasta syntipukkia. Sen rakkaus on liian suuri. Kun pikkulapsi tekee pahaa ja toruttaessa sitten katsoo niin vietävän suloisesti ja viattomasti on pakko vain heltyä. Sama se on Jumalan kanssa, erona vain se että Jumala on aina oikeassa ja itse joutuu häpeissään myöntämään tappionsa. Sitä vain rakastaa liikaa jaksaakseen kovin kauaa leikkiä viileää ja välinpitämätöntä.

tulen jälleen luoksesi rikkinäisenä
katselen haavojani käsissäsi
arpiani sydämessäsi

"sinä tyhmä tyttö" sanot
ja vedät minut syliisi

luovutan kyyneleen kiitokseksi kaikesta
mitä olet tehnyt
mutta kyllähän Sinä tiedät
Sinähän minut loit..
Isä..

I still believe.

Jos me nähdään Jumala Pyhänä, tunnetaan Hänet persoonana ja rakastetaan Häntä Isänä ei mitkään myllerrykset voi horjuttaa meidän uskoa Jumalaan. Koska mikään luotu ei voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta. Tuntuu niin helpottavalta vain lapsenmielisesti uskoa, ettei edes tarvitse yrittää ymmärtää ja tietää kaikesta kaikkea. Se puhdas, lapsenmielinen usko ja luottamus Jumalaan on kaiken sen yläpuolella mitä tässä maailmassa ja elämässä on ja koskaan tulee olemaan.

Talvipuutarhaan.

Ulkona on niin käsittämättömän kaunista kun kirpeä pakkanen on kohmettanut maan ja ihan uutta lunta on satanut peittämään talven alle nukahtaneet, puista pudonneet omenat ja päivänkakkarat. On hassua miten joku valkoinen, hento sade voi olla jotain niin ihmeellistä että se voi peittää alleen niin paljon kaikenlaista. Piilottaa koko kesän pois näkyvistä. Että joku niin kaunis ja hauras voi silti sammuttaa niin paljon värejä ja nukuttaa elämän melkein kokonaan. Se puusta pudonnut omenakin. Pakeneeko lämpö sen sisään vai palaako kaikki lämpö takaisin aurinkoon? Tai ehkä lämpö ei olekaan jatkuvasti lisääntyvä luonnonvara niinkun rakkaus. Vaikka onhan rakkauskin tavallaan lämmintä. En usko että taivaassakaan tarttee lapasia. Vaikka lumisota, villasukat ja hiippapipo ois kyllä kivoja sielläkin. Tai ehkä taivaassa lumikin on lämmintä.

Joka tapauksessa on ihan kiva että lumi poistaa syksyn synkkyyden. Ehkä elämänkin täytyy välillä levätä että se taas jaksaa keväällä syntyä ja olla talveakin kauniimpaa. Ja eihän se elämä mihinkään katoa, huilaa vain ja on vähemmän värikäs. Se että maailma on hetken valkoinen korostaa vain sitä että taas joku aamu se on täynnä värejä. Ja tavallaan lumi pesee maan että kaikki uusi saa taas kasvaa puhtaana. Ehkä siitä lumen alle hautautuvasta omenasta kasvaa joku kesä päivänkakkara ja päinvastoin. Jumala on luonut niin ihmeellisen maailman että ei sitä koskaan tiedä.

Noh, maailma on siis kaunis eikä se muuksi muutu. Ja mikä parasta, siitä kauneudesta on lupa nauttia täysin siemauksin! Mitenhän kaunista taivaassa onkaan..?

Parasta aikaa.

On aikoja joista voidaan sanoa, että ne olivat elämän parasta aikaa. Mutta mitä sanotaan elämästä jota eletään parasta aikaa? Tänään muistellaan menneitä ja haaveillaan tulevia, joka päivä. Vaikka menneitä ei voi muuttaa eikä elää uudestaan, ja huomisestakaan ei koskaan voi olla varma. Muistot on tehnyt meistä sen mitä me ollaan tässä hetkessä ja haaveet määrittää sen mitä meistä tulee ja minne me vielä mennään. Mutta tänään me eletään. Tai ainakin meidän tulis elää. Ei pitää kiinni jostain mitä ei enää ole tai yrittää tarttua kiinni johonkin joka on vielä kaukana edessä, kun tässäkin hetkessä on syytä olla onnellinen. Että tässä hetkessä on ainakin kolme varmaa asiaa: Jumala on rakastanut sua, se rakastaa sua nyt ja tulee rakastamaan sua aina.

On vain niin vaikeaa olla ihminen joka tuntee, joka muistaa ja joka tarvitsee ihmisiä ympärilleen. On vaikeaa oppia vain olemaan kiitollinen siitä mikä menneessä on tuonut tähän hetkeen. Ihmisistä, onnen hetkistä, itkuista, menetyksistä, pettymyksistä, kasvukivuista.. On vaikeaa pitää ne lähellä ilman että takertuu, on vaikea tallettaa ne sydämeen ilman, että jää niihin kiinni.

Sanotaan että elämä jatkuu, ja niinhän se taitaa tehdä. Oli kyse sitten ilosta tai surusta. Elämä jatkuu ja huomenna on uusi päivä. Taas uusi mahdollisuus aloittaa alusta. Loppuunkulutettu ajatus, mutta ehkä se toimii jos tarttuu siihen. Ehkä tää kaikki on eilistä huomenna. Huomenna tää päivä on menneisyyttä, tänään huominen on tulevaisuutta. Ja jossain kohden yötä ne vaihtaa paikkaa.

Sitä on elämä. Pidä siitä kiinni tai jumita.
"Jeesus on tie, totuus ja ELÄMÄ."
Mieti sitä.

Juuret.

Kun tuulee on tärkeää pitää jalat maassa. Ja kun maa on jäässä on tärkeää olla joku josta pitää kiinni kun meinaa kaatua. Puidenkin on parempi juurtua maahan ennen talven tuloa. Jään läpi puskeminen on turhan hankalaa. On parempi että juuret on syvällä ennen kuin lumi sataa maahan ja pakkaset paukkuu.

On niin helppoa vain kulkea Jumalan askelissa ja luistella jäällä käsi Jumalan kädessä, mutta on vaikeaa juurtua Jumalaan. Jumalaan juurtuneina me kuljetaan Jumalan askelia ei askelissa ja murretaan jäät eikä vain tyydytä luistelemaan pinnalla! Se vaatii työtä, se vaatii aikaa ja se vaatii uhrauksia. Koska suuret puutkin kasvaa siemenestä. Ja puidenkin elämä on kätketty sen juuriin. Mitä meidän usko on jos se rajoittuu vaan kaikkeen ulkoiseen? Se on pinnallista, uskoa jonka voi kaataa yhtä helposti kuin juurettoman puun. Koska mitä väliä on sillä että puu on kaunis tai komea, jos heti ensimmäinen tuulenpuuska kaataa sen. Mitä syvemmällä meidän juuret on Jumalassa sitä horjumattomampia me ollaan, sitä suurempia tuulia me ollaan valmiita kestämään. Ja ennen kaikkea sitä enemmän me tunnetaan Jumalaa. Mitä suuremmiks me kasvetaan ja mitä syvemmälle meidän juuret yltää, sitä enemmän me saadaan juoda Jumalasta!

Meidän tulee antaa Jumalalle lupa kasvattaa meitä. Karsia meistä kuolleita oksia, että elävät saa tilaa kasvaa. Siitäkin huolimatta että se monesti sattuu. Jumala kuitenkin tietää milloin tulee kastella ja ravita, milloin kasvattaa sitkeyttä ja kärsivällisyyttä kuivuudella. Jumalan puut kasvaa suuremmiksi ja vahvemmiksi kuin kenenkään toisen. Jumala on viisas ja hellävarainen puutarhuri. Se ei oo luonut meitä vain olemaan kauniita ja ainutlaatuisia, vaan on tarkoittanut meille jotain paljon syvempää. Yhteyden itseensä. Pääsyn lähteelle josta kaikki elämä kumpuaa. Se on se lähde josta rakkaus virtaa. Mutta se lähde on syvällä ja sinne syvälle mun juuret janoaa päästä, koska siellä syvällä on kaikista makeimmat ja puhtaimmat vedet.

p.s. oon tykästynyt noihin kaiken maailman käsikuviin :)

Always enough.

Musta tais tulla uudestaan ihan lapsi, tai ainakin musta tuntuu siltä. Koska vaikka maailmassa ja elämässä ois nytkin ainakin miljoona asiaa joista murehtia ja kantaa huolta niin oikeastaan en jaksa, koska Iskäänhän voi aina luottaa. Eikä mun tartte edes yrittää ymmärtää kaiken maailman asioita, ei edes pieniä, koska nehän on aikuisten juttuja ne ja Iskä hoitaa nekin mun puolesta. Se tunne on aikas tosi vapauttava, kun tajuaa että Jeesus ihan oikeasti rakastaa mua just sellasena kun oon ja että se oikeasti haluaa ja ennenkaikkea voi ehjätä mut ja tehdä musta ihan puhtaan. Ja että sillä vaan niin on ratkasu kaikkiin mun ongelmiin. Kylläpäs oonkin ollut tyhmä ja itsepäinen. Anteeks Jumala, yritän olla kiltisti tästä lähin ja kuunnella sua!

Muttaniin. Ihmiset on kyllä myös aikas siisti juttu. Vaikka tietysti ne on, koska ne on Jumalalta! Ja saan vaan niin olla kiitollinen miten paljon ihania ihmisiä mun ympärillä on. Ilman niitä elämä ois kurjaa.

Sain tänään myös maailman ihanimman postin. Ja lähetin sen saman viestin iskälle tekstiviestinä: "Jonakin päivänä löydän prinssini, mutta oma isäni on aina kuningas."

Lunta ja enkeleitä.

Aamuyöstä kun en vieläkään jostain tuntemattomasta syystä ollut saanut unta, istuskelin keittiön pöydän ääressä ja jatkoin pohdintaani elämästä ja Jumalasta.

On merkillistä kuinka tuhottoman paljon kysymyksiä ihmismieli osaakaan esittää ja kuinka epäileväinen ihminen luonnostaan onkaan. Pienenpienetkin vastoinkäymiset ja epäkohdat saavat ihmisen uskon Jumalaa ja itseään kohtaan horjumaan. Ei vaadita paljoa maailman kaatumiseen ja elämän merkityksen kadottamiseen, haaveiden tuhoutumiseen. Ihminen on täysin ohjailtavissa ulkoapäin, ympäristön paine saa ihmisestä irti mitä vain tahtoo. Ihminen on vain pelinappula, joka toimii niin kuin tässä maailmassa kuuluu toimia, elää odotusten mukaan, eikä niin kuin itse tahtoisi. Ja lopulta ihminen kääntyy itseäänkin vastaan. Etsiessään, ilman että koskaan löytää. Harhaillessaan, ilman että koskaan pääsee kotiin.

Katselin sitten ulos ikkunasta, lunta ja enkeleitä. Tajusin, että koko maailma on täynnä todisteita Jumalan olemassaolosta ja ihmisen tärkeydestä ja arvosta. Siitä, että Jumalan kädessä on kaikki. Että Jumala on vastaus. Että identiteetti Jumalassa on avain ehjään elämään. Nukahdin tyytyväisenä.

Elämän nälkä.

Mahdollisuuksien maukas maailma vaan odottaa valloittamistaan ja silti sitä vaan kerta toisensa jälkeen löytää itsensä pohtimasta samoja typeriä kysymyksiä: "onko musta?" "tuleeko musta koskaan mitään?" jnejne. Mihin jäi kaikkivaltias Jumala? Se joka voi kaiken ja kaikissa? Ei Jumalalle mikään oo mahdotonta! Jos me otetaan Jumala mukaan meidän elämään ja suunnitelmiin niin meille on kaikki mahdollista!

Tänään jos koskaan viimeistään sisäistin sen että Jumala ihan oikeasti on rukouksia kuuleva Jumala. Sitä oikeasti kiinnostaa mitä meillä on sanottavaa, ja se ihan oikeasti vastaa meille. Me ei voida ohjailla Jumalaa eikä käskyttää sitä, mutta me voidaan nöyrinä tuoda asiamme Jumalan tiettäväks ja meillä on oikeus odottaa että Jumala myös vastaa meille. Jumalahan se just on se joka loi tän koko elämän ja maailman meitä varten, totta kai meidän kannattaa siltä pyytää neuvoa mitä tehdä kun se on alan asiantuntija! Jumala jos jokuhan nyt tietää ne kaikista jännittävimmät ja siisteimmät jutut mitä ylipäätään on olemassa!

Totta kai elämästä kannattaa ottaa niin paljon irti kun vaan mahollista eikä vaan voivotella miten elämä on tyhjää kun ei oo koskaan kokenut mitään. Miks ihmeessä tähän maailmaan on luotu niin paljon kaikenlaista jos meillä ei ois oikeutta ja mahollisuutta ottaa iloa irti siitä kaikesta? Niin tuttu kun luomiskertomus onkaan niin silti sen sisältö tahtoo aina unohtua. Jumala loi maailman ihmistä varten, että ihmisen ois hyvä olla ja elää! Korostan sanaa elää! Ei elämä oo sitä että synnytään ja kuollaan pois, se on jotain mikä lähtee meidän sisältä ja joka on lahjaa Jumalalta! Se on jotain niin paljon enemmän kun vaan pelkkä biologian määritelmä siitä. Jeesus on elämän leipä ja mä ainakin haluan että mun maha kurnii aina eikä täyty koskaan!

Beautiful madness.

Joskus tuntuu siltä, että maailma muuttu vaikka itse ei olisi vielä yhtään valmis lähtemään, haluaisi vaan jäädä. Sitä yrittää pitää kiinni kaikesta tutusta ja turvallisesta, mutta ei saa otetta kun kaikki vaan valuu läpi sormien. Tuntuu pelottavalta ajatukselta aikuistua ja kasvaa, huomata että elämä menee eteenpäin, kaikkialla. Sama tunne kuin jos sitä yhtäkkiä löytäisi itsensä Heathrown lentokentältä, seisomassa matkalaukun kanssa keskellä terminaalia ihmisten säntäillessä ympäriinsä, eikä muistaisi minne sitä oikein olikaan matkalla. Olisi helpompaa vain istahtaa hetkeksi miettimään ja etsiä vaikka lentolippu tai muu johtolanka, mutta koska on kiire ehtiä lennolle on vain sännättävä suinpäin suuntaan taikka toiseen, koska niinhän kaikki muutkin tekevät. Se on hurjaa ja epätodellista, ja sitä toivoo että se kaikki olisi vaan unta.

Jos elämään mahtuukin sekalainen melska tunteita ja tuoksuja niin kyllä mahtuu myös päivään. Ihminen on totta tosiaan hassu otus. Sitä tapahtuu niin paljon kaikenlaista, yllättävää ja odottamatonta, hämmästyttävää ja ihmeellistä. Ei tarvita paljoa ihmisen pienen pään sekoittamiseen. Yhdessä hetkessä tunteet voivat olla surullisempia kuin pilvisenharmaa taivas, toisessa hetkessä taas kilpailla ilosta auringon kanssa. Tai molempia yhtä aikaa. Miksi ihmiseen on luotu enemmän tunteita kuin mitä sydän voi kestää? Ja vahvempia tunteita kuin järki pystyy käsittämään. Käsittämättömiä, outoja, hassuja, raivostuttavia mielentiloja jotka saavat mahan välillä solmuun, välillä kuplimaan ja toisinaan taas sietämättömän kipeäksi. Mutta kai se kaikki on elämän rikkautta siihen asti kun se ei käy yli voimien. Vaikka toki elämä olisi huomattavasti helpompaa jos sydämensä kanssa voisi keskustella.

Mutta joka tapauksessa riemu repeää kun uskaltaa päästää irti ja lähteä seikkailemaan, kokeilemaan onneaan. Kaikki uusi on jännää ja ihmeellistä jos vain viitsii unohtaa kaiken menneen hetkeksi. Maailma on kaunis rajan toisellakin puolen, uskokaa tai älkää. Pitää vain avata silmät ja katsoa, löytää. Ja sydän on paikka josta mikään rakas ja tärkeä ei katoa koskaan. Sydämeen voi kätkeä salaisuudet, hassut unelmat ja haaveet ja kurkistaa niitä aina välillä ja ehkä joku päivä rohjeta uskoa ja elää niitä myös todeksi.

Ainakin uusi maailma voi olla myös hurjan kaunis kun siihen tutustuu. Täynnä maalaisteitä, ja -taloja ja koivukujia ja peltoja, järvimaisemaa. Jopa keskellä ihmisiä! Mutta myös pelottava ilman katuvaloja. Uusi kotikin voi olla hauska paikka ja liian hieno käsittää. Täynnä hassuja kommelluksia väsyneiden rakkaiden kesken.

Päätettiinpä me siskokset mm. piristää äitiä ja iskää herkkuiltapalalla. Ajatus oli kultaa ja toimintasuunnitelmakin lähes aukoton. Kauppareissustakin selvittiin ilman pakkia, että repikää siitä! Mutta leivottiin siis rahkaomenapiirakkaa ja teeleipiä. Harmi vain että teeleipiin eksyi tuplasti suolaa ja leivinpaperin puuttuessa turvauduttiin jonkin sortin silikonivuokiin ja lopputulokseksi saatiin kasa epämääräisen muotoisia, liian pehmeitä ja liian paksuja taikinamöhkäleitä, jotka etäisesti maistuivat teeleiviltä. Omenapiirakasta tuli muuten ihan ok, mutta tuliterä uuni lahjoitti siihen oman aromilisänsä. Ei kukaan kertonut että uusi uuni pitää aina ensin esilämmittää, jotta haju- ja makuhaitat häviävät. Noh, äiti ja iskä oli kyllä silti ihan onnellisia vaikka unohdettiinkin niitä varten ostettu suklaa, se ainoa asia joka tänään ehkä olis mennyt putkeen. Mutta rakastan sitä kun saa nauraa itselleen ja toisille vain sen takia että kaikki se sähläys vaan muistuttaa siitä kuinka mielettömän tärkeä ja rakas oma perhe onkaan. Että rakastetaan vaikka puuro palaakin
pohjaan. Ja voihan veljet, ne on vähintäänkin yhtä rakkaita vaikka kuuluvatkin siihen cool-osastoon perhettä.

Voisin kirjottaa kokonaisen kirjan pelkästään tästä päivästä, mutta tässä vaiheessa vuorokautta tyydyn vaan antamaan maailman suurimman kiitoksen Jumalalle kaikesta ja kaikista ja siitä että elämä on sitä mitä se on! Ja muistuttamaan sitä myös siitä että mun rakkaista pitää pitää visusti huoli!

Vanha kaunis mies.

Toivottavasti musta tulee joskus Chopinia soitteleva mummo jolla on aina jemmassa suolakaloja ja suklaabanaanijäätelöä. Sellanen mummo joka kutoo villasukkia vaan sen takia että puikot on luotu sen käteen ja laulaa El Shaddaita ja kertoilee raamatunkertomuksia sen takia että ne vaan tulee niin luonnostaan sen suusta. Sisäisesti huisin vahva ja kaunis, rauhaa ja rakkautta hehkuva. Semmonen mummo jolla ois vaan huisin paljon annettavaa ja opetettavaa Jumalasta ja elämästä. Mummo joka hymyilis aina ja naurais vielä satavuotiaanakin. Jolla ois Sakkeus-niminen koira, jonka se ois pelastanu jostain maailmalta ja kummityttö jossain Keniassa. Niin ja jonka kotona tuoksuis aina vanilja tai pulla.

Ei mulla tänään muuta. Jatkan elämää :)

Out of my hands.

Tämän elämän palapelissä on miljoonia palasia ja aina toisinaan pala tai kaksi löytää oman paikkansa ja asiat vain loksahtavat kohdilleen. Sillä jokaisella tässä maailmassa on oma paikkansa, jota kukaan muu ihminen ei voi täyttää. Paikka johon mikään muu pala ei sovi, koska kaikki palat on erilaisia, eikä ole olemassa kahta samanlaista. Ja se paikka mitä tässä elämässä etsitään me löydetään Jumalasta. Koska palapeliin, jossa jokainen pala on oikealla paikallaan muodostuu Jumalan kuva.

Yksi oikealla paikallaan oleva pala heijastaa vain pienenpienen osan Jumalan kuvasta, mutta heijastaa kuitenkin! Mutta kymmenen palasta yhteen liitettynä saattaa riittää ehkä jo Jumalan pikkurilliksi! Ja se se onkin maailman ihmeellisin pikkurilli, sillä on jaettu meriä ja parannettu sairaita ja vaikka mitä muuta mahtavaa. Ja vaikka sitä yksin sit oiskin vaan yks pieni hilseenmurunen Jumalan hiuksissa niin sekin pieni valonsäde tässä pimeässä maailmassa voi saada aikaan ihmeellisiä asioita! Pysytään paikallamme, Jumalassa, että koko tää maailma sais nähdä edes sen murusen siitä mielettömästä kirkkaudesta ja rakkaudesta!

Ja jokainen meistä tietää mikä voitonriemuinen fiilis siitä seuraa kun puolen tunnin sitkeän yrityksen jälkeen saa palan loksahtamaan paikalleen! Sama se on oikeassa elämässäkin. Taivaassa vaan niin riemuitaan ja iloitaan kun joku pala löytää täällä paikkansa. Siellä nauretaan ja lauletaan ja tanssitaan. Ja voi vaan kuvitella mitä se kerran on kun koko palapeli on valmis! Koska jos jo nyt välillä tuntuu että koko elämä vaan lähtee ihan käsistä kun Jumala korjaa ja vapauttaa ihmisiä ja vaikuttaa niin ei sitä pysty käsittämään alkuunkaan. Mutta onneks ei tarvitsekaan. Pitää vaan pysyä paikallaan ja loistaa!

Living for Your glory.

Elämä se on yhtä ympyrää. Tietyssä mielessä jokainen päivä on toisensa kopio. Koska vuorokaudessa on aina 24 tuntia ja viikossa seitsemän päivää. On siis helppoa tehdä elämästään tylsää, arkista ja mielikuvituksetonta. Mutta jos aamulla herää asenteella että luvassa on maukas seikkailu niin koskaan ei voi tietää mistä sitä itsensä löytää! Ja Jumalalla jos jollain on mielikuvitusta ja huumorintajua. Sen kans kannattaa hengata joka päivä niin ei taatusti jää paitsi mistään tässä elämässä!

Sitä liian harvoin muistaa, että Jumalalta on ihan kaikki mitä meillä on. Että me ollaan Jumalalle kiitollisuudenvelassa kaikesta. Me voitais vaan kiittää Jumalaa 24/7, ja silti se ei kuitenkaan koskaan olis tarpeeks. Mutta onneks meidän ei tarvii niin tehdä, vaan me saadaan! Me saadaan kiittää ja ylistää Jumalaa, se on etuoikeus eikä velvollisuus. Me saadaan kiittää Jumalaa elämästä, koska Jumalahan loi meidät nimenomaan elämään!

Kaikki mitä meissä on voi kirkastaa Jumalaa jos me vaan niin halutaan. Eikä se tarkota sitä että meidän pitäis aina olla jotain pikku päivänsäteitä. Meillä saa olla huonoja päiviä ja pahaa oloa ja me saadaan tulla myös itkien Isän luo. Koska vaikka Isä rakastaakin meidän kiitosta ja ylistystä, niin vielä enemmän Isä rakastaa hoitaa lastaan. Nostaa syliin, halata ja kuivata kyyneleet. Ja nähdä sen miten hiljalleen kyyneleet kuivuu ja hymy hiipii taas huulille. Sehän jos mikä vasta kirkastaakin Jumalaa! Että ihmiset näkee millanen Isä meillä on, vau!

Välillä tietysti on rankkaa kun pitää väsyneenäkin innostua niin paljon Jumalasta. Ja kipeänäkään ei malta hidastaa tahtia, mutta kohta on loma!

Ja mun pitää kuulemma antaa mun valkosoluille mahdollisuus parantaa mut.

I wanna be in the light
as You are in the light.
I wanna shine like the stars in the heavens.
Oh, Lord be my light and be my salvation
cause all I want is to be in the light.
All I want is to be in the light.

My world.

Tänään mulla ei oo paljon sanottavaa. Oikeastaan vaan pari sanaa elämästä.

Musiikki ja rakkaus.

Jumala!

I'm in love with You

Voihan dumlemuffinssit tätä elämän suklaisuutta! Sitä vois vaan halata koko maailmaa! Sisällä kuplii ja sydän on ihan solmussa siitä kaikesta onnesta ja rakkaudesta. Niin, rakkaudesta! Rakastamisesta ja rakastettuna olemisesta. Tekisin kuperkeikan jos osaisin, mutta tyydyn sitten vaan tanssimaan ja kiittämään Jumalaa, ja nauramaan ja kertomaan kuinka paljon mä sitä rakastan. Koska Jumalahan vaan on yksinkertasesti niin huisin siisti tyyppi että huhhuh. Ei siinä oikein muuta voi kun vaan rakastaa.

Kun avaa aistit Jumalan rakkaudelle niin mitä kaikkea tapahtuukaan! "So heaven meets earth like a sloppy wet kiss and my heart turns violently inside of my chest." Sitä vaan rakastuu ja se onkin menoa sitten. Sitä näkee ympärillään pieniä asioita joilla Isä osoittaa rakkautta tyttärelleen. Sitä kuulee Jumalan äänen koko ajan kuiskuttavan korvaan kuinka paljon mua rakastetaan. Ja mikä parasta, koko ajan saa tuntea istuvansa Jumalan sylissä ja voi kertakaikkiaan kun elämä maistuu.

Eihän se tietystikkään aina tunnu siltä, että Jumala on mahtavin juttu mitä maa päällään kantaa. Mutta se kuitenkin on. Ei se mitä me ajatellaan vaikuta asiaan mitenkään. Eikä se mitä me ajatellaan vaikuta siihenkään että Jumala rakastaa meitä. Se rakastaa meitä ja piste. Me ei voida tehdä mitään sen eteen että se rakastais meitä enemmän tai vähemmän. Koska se vaan rakastaa meitä täydellisesti, aina ja kaikkia. Ja se jos mikä on kyllä kans asia mistä voi vaan niin olla kiitollinen. Että on Isä jolle saa kiukkuilla ja jota saa epäillä ilman että tarttis pelätä hylkäämistä tai torjuntaa. Ja kyllähän sitä känkkäränkkäpäivien jälkeen taas nauru tuntuu entistä ihanammalta.

On niin ihanaa, että meidän ei tartte yrittää yhtään mitään. Saadaan vaan olla ja elää sellasina kun ollaan, puutteinemme ja vikoinemme, ja rakastaa ja kokea rakkautta. Ei meidän tarvii muuttaa itteämme. Just se täydellinen rakkaus kyllä tasottaa meissä kaikki ne terävät ja kovat kohdat joilla me valitettavasti liian usein tökitään toisiamme. Keskitetään vaan meidän elämä rakkauteen!

"Let my life be Your love song,
everyday sing to You.
May my heart always please You
as a sweet offering.
I am satisfied in You,
come be glorified in me.
All of my life You’ve been faithful,
my Savior my King and my Friend.
All of my life I will lay down
to love You with all that I am."

Suddenly I see.

Joku sanoo että meidän pieni maapallomme on vain täynnä sattumia. On sattumaa, että elämä vain kulkee radallaan päivästä toiseen, kuukaudesta toiseen, vuodesta toiseen. On sattumaa, että ihmiset syntyvät, elävät ja kuolevat. On sattumaa, että maa kiertää aurinkoa ja kuu maata ja että vuodenajat vaihtuvat ja luonto osaa reagoida niihin. Sattumaako sekin, että jokainen meistä on ilmestynyt tähän maailmaan hetkeksi ilman minkäänlaista tarkoitusta. Ilman että yhtään millään missään olisi mitään sen suurempaa merkitystä..

Ehkäpä niin, mutta kuinka paljon hienompaa olisikaan jos kaikki olemassa oleva olisikin suunniteltua. Että jokainen ihminen olisi suunniteltu erikseen jokaista pientä yksityiskohtaa myöten. Valmistettu huolella ja rakkaudella ja asetettu omalle paikalleen kauniisti ja tarkkaan luotuun maailmaan, muiden upeiden luomusten keskelle. Että kaikella olisikin joku merkitys. Että eläisitkin elämääsi sen tähden, että joku tahtoo sinun elävän sitä.

Ja mikä hassuinta, elämällä todella on paljonkin merkitystä. Eipä tässä maailmassa juuri muuta olekaan kuin merkitystä. Osa tahtoo elämäänsä sen merkityksen, osa ei, ja osa etsii sitä merkityksettömyydestä. Koska elämän merkitys saa kaiken ympärillä tuntumaan merkitykselliseltä. Mikä vaikea lause! Mutta ihminen jonka elämällä on tarkoitus, oppii ymmärtämään ympäristönsä, tekojensa ja kaiken merkityksen. Että on Jumala joka loi koko maailmankaikkeuden aivan tarkoituksella, että jokaisen ihmisenkin elämällä on tarkoitus ja päämäärä.

Sen ymmärtäminen on kuin sokea ja tunnoton saisi yhtäkkiä takaisin näkönsä ja tuntonsa. Kaikella ympärillä olevalla onkin väri ja muoto. Maailma näyttäytyy kauniimpana ja moniulotteisempana, mielenkiintoisempana, ei enää puutteellisena ja harmaana. Ja se kaikki tapahtuu silmänräpäyksessä, kun ihminen vain vastaanottaa merkityksen elämäänsä. Vastaanottaa Jeesuksen, johon kaiken merkitys kätkeytyy. Ottaa kurssin kohti Jumalaa, kohti taivasta ja vastatuulessakin luovii kohti kotia.

Syksyn sävel.

Syksyn sävel soi toisinaan vähän harmaana, mutta pääasia on että se soi.

Syksyisen luonnon kuolemaan piiloutuu uusi elämä. Viesti kaiken kuihtumisesta ja loppumisesta onkin viesti uuden alusta. Sitä vain täytyy jaksaa odottaa, uskoa siihen. Kevät tulee.

Syksy on vain yksi neljästä vuodenajasta, luonnossa ja elämässä. On oltava pimeää, jotta valo voi taas voittaa. On levättävä, jotta jaksaa taas elää. On uskottava ja rakastettava. On odotettava. Luojan suunnitelma toteutuu aina ajallaan. Luontokin jaksaa odottaa. Eivät lehdet kesällä putoa, koska eivät malta odottaa talvea. Ne tietävät että talvi kyllä tulee, mutta ensin on odotettava syksyä.

Miksi siis vaivata päätään asioilla, jotka ovat jo hoidossa? Kun on mahdollista elää tätä hetkeä ja odottaa sitä minkä uskoo saapuvaksi. Luottaa lupauksiin, elää niitä todeksi. Uskoa. Elää niin kauan kuin elämää riittää ja kun syksy saapuu, nöyränä murtua Herran edessä ja antautua taas uudestaan. Olla joka hetki valmis palvelemaan.

Odottamisen merkitys on paljon suurempi kuin mitä uskoisi sen olevan. Että jaksaa olla kärsivällinen ja odottaa Jumalan oikeaa ajoitusta, otollista hetkeä. Jaksaa tulla yhä valmiimmaksi ja valmiimmaksi vastaanottamaan. Olla vain savea valajan käsissä, soitin musiikin Luojan syleilyssä, vain soida.

Miksi viivyttää talvea pysähtymällä syksyyn? Kesä tulee.

Onnenvarjot.

Onnenvarjot on joko langennu mun elämän ylle, tai sit ne vaan suojaa mua sateelta. Ne ei kuitenkaan oo mustia varjoja vaan aurinkoisia. Niin tietysti, onnenvarjojahan ne on. Vähän niinko sateenvarjot ja aurinkovarjot ja muut. Mulla vaan on onnenvarjot. Ne tosin vähän erottaa mut muusta maailmasta aina välillä. Kun hajamielisyyksissäni homehdutan piirakoita, ripustelen pyykkejä minne millonkin ja unohdan katsoa ympärilleni ruokalassa..

Mutta aina sillon tällön loistan fysiikassa (ehkä mun pitäis olla useamminkin kuumeessa) ja palkitsen itseni kalpiksen karkeilla, joiden syöminen tosin on tuskaa jäätävän kipeällä kurkulla. Ja monesti oon aika ärsyttäväkin kaikessa hötäkässäni, mutta aina en jaksa välittää siitä, kun en muutenkaan ehdi ottamaan elämästä tarpeeks irti. Ja ihmiset saa syyttää sit Jumalaa jos siltä tuntuu. Sen syytähän tää kaikki on että elämä vaan on niin siistiä! Ja sen syytä on että loi mut sellaseks etten vaan "kestä sitä". Niin että repikää siitä.

Oikeastaan oon tuntenu viime aikoina olevani ihan niinko pikkutyttö. Sellanen Jasmin 5 vee. Ei niin että olisin jotenkin taantunu viisvuotiaan tasolle, mutta jotenkin oon tuntenu Jumalan paljon enemmän Isänä kun koskaan aikasemmin. Se vaan on ollu mun kans joka paikassa ja oon saanu pitää sen kädestä kiinni. Olla sellanen pikkutyttö joka kyselee isältään tyhmiä kysymyksiä ja tulee isän luo ihan vaan sen takia että isä on niin rakas ja turvallinen ja iso ja pehmeä. Ja että Iskän viisauteen ja ylivertasuuteen voi vaan aina luottaa kun oma pikku ymmärrys ei pysty selittämään mitään vektoreita viisaampaa. Ja Iskä vaan rakastaa sua vaikka oot itsekäs ja känkkäränkkäpäällä ja käyttäydyt kun mikäkin uhmaikänen.

Ehkä annan ittelleni luvan nyt vaan leijua. Leijun ja kiitän Jumalaa kaikesta ihanasta!

Kaikki tahtoo.

Toisinaan pitää luopua jostain saadakseen parempaa. On tehtävä uhrauksia päästäkseen elämässä eteenpäin. Joskus on tehtävä päätöksiä, jotka eivät aina ole niin helppoja tehtäväksi.

Jumalan kanssa ei onneksi tarvi koskaan jälkikäteen katua tehtyjä päätöksiä, sillä Jumala voi ne huonotkin kääntää voitoiksi. Ja Jumalalle ja Jumalan takia tehdyt uhraukset eivät koskaan ole turhia ja merkityksettömiä, sillä Jumala on luvannut palkita ne, jotka "hylkäävät elämänsä" ja seuraavat Häntä. Jumalassa me saadaan kaikki se mitä me tarvitaan ja vielä paljon päälle. Itsessämme me vaan etsitään ja etsitään, eikä koskaan löydetä. Satutetaan itseämme kun kokeillaan kaikkea ja haetaan vääristä paikoista elämään sisältöä. Koska ilman Jumalaa ihminen ei voi koskaan tuntea itseään kokonaiseksi. Mutta Jumalan syli on koko ajan auki meitä varten.

Ja vaikka sitä on tahto antaa kaikki Jumalalle, niin toisinaan tuntuisi niin paljon helpommalta ja turvallisemmalta jäädä paikalleen, siihen elämään jota aina on elänyt. Toimia totutulla tavalla ja nauttia niistä elämän pienistä asioista, peruselämästä. Elää sen sunnuntaijumalan kans, jota kohdataan kahdesti viikossa kello 19 ja 21 välillä. Eikä siinä sinänsä mitään pahaa. Mutta Jumala kun haluaisi antaa niin paljon enemmän jos me vain uskallettaisiin jättää se kaikki taakse ja astua tyhjän päälle.. Sinne missä Jumala ottaa kopin ja alkaa rakastaa, lohduttaa ja johdattaa.

Toki se ihminen meissä ikävöi varmaa elämää. Sitä elämää kun huominen on suunniteltu. Mutta kun elämä ei mene niin. Joku päivä tulee se päivä kun meidät heitetään väkisin tyhjän päälle. Kun elämä ei menekkään käsikirjoituksen mukaan. Mistä me silloin otetaan kiinni jos meillä ei oo ketään ottamassa koppia ja kertomassa mitä tehdä? Hoitamassa meitä ja ottamassa syliin kun me ollaan rikki.

Siks on niin tärkeää, että me ymmärretään tarttua Jumalaan todella. Kiinnittää katse vain Jumalaan ja jättää taakse kaikki toisarvoinen. Koska se oikeasti on sen arvoista!

I don't want to miss a thing.

Istuin tänä aamuna lähes tyhjässä bussissa, jonka ikkunoissa oli pisaroita. Radiossa laulettiin painottomuudesta ja kuski jutteli mummon kanssa raha-asioista. Kello mateli ja yritin nukahtaa..

Sit radiossa vaihtu biisi ja tajusin etten halua hukata hetkeäkään Jumalan kans. Haluan viettää jok'ikisen elämäni sadasosasekunnin Jumalan kans. En halua missata hetkeäkään siitä elämästä, jonka Jumala haluaa mulle antaa. En halua jäädä paitsi mistään Jumalan jutuista. Haluan nähdä ihmisten muuttuvan ja Jumalan toimivan ja rakkauden leviävän. Haluan olla siellä missä Jumala on. Haluan olla Jumalassa ja että Jumala on mussa. Ihan niin kuin Jeesus rukoili: "..että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.."

Mä ainakin haluan olla Jeesuksen rukousvastaus. Isän iloinen ajatus. Pyhän Hengen kanava. Että voisin kuulua niiden perheeseen, olla yhtä niiden kans! Ottaa mallia Isoveljestä kuinka toteuttaa Isän tahtoa. Kasvaa sen perheen keskellä, kasvaa kiinni Isään ja rakastaa Poikaa ja Pyhää Henkeä. Oppia elämään Isän ohjeiden mukaan niin että se vois olla musta oikeasti ylpeä!

Haluan saada taivaan Iskän nauramaan, hymyilemään mulle ja mun elämälle! Haluan olla ylpeä omasta paikastani Jumalan armeijassa. Ja haluan sotia hyvin.

"Uskotaan Jumalaan, koska Jumala uskoo meihin.
Rakastetaan Jumalaa, koska Jumala rakastaa meitä.
Luotetaan Jumalaan, koska Jumala luottaa meihin.
Kuunnellaan Jumalaa, koska Jumala kuuntelee meitä."

Let love win.

Elämässä on niin paljon kaikkea. Maailma on niin täynnä mahdollisuuksia, että suurimman osan aikaa sitä vaan pää pyörällä miettii mihin tarttuu ja yrittää laittaa unelmiaan ja suunnitelmiaan tärkeysjärjestykseen, vaikka oikeasti sitä haluaisi kokea ihan kaiken. Ja pian sitä huomaa, ettei ole tarttunut mihinkään ja elämä pyörii vaan paikallaan. Monesti kaikki aika vaan tuhrautuu suunnittelemiseen ja haaveilemiseen, ei kaiken sen toteuttamiseen. Sitä ottaa aina liian varman päälle. Vaikka oikeasti elämässähän ei oo mitään muuta kun Jumala, jolla oikeasti on jotain merkitystä. Kaikki muu tulee vaan sitten siinä sivussa.

Aina kun sen ajatuksen muistaa, elämä vaan kulkee eteenpäin ilman sen suurempia kriisejä ja epävarmuuden hetkiä. Koska Jumala vie elämää. Mutta ihmisenä sitä haluaa niin monia asioita, jotka on aivan toisarvoisessa asemassa. Sitä haluaa saavuttaa ja toteuttaa itseään, vaikka kaiken sen tulisi tapahtua Jumalassa. Liian usein sitä haluaa elämän tanssivan oman itsensä ehdoilla ja ympärillä, kun ei muista että parasta on tanssia Jumalan ympärillä. Jumalan kanssa ja antaa Isän viedä.

Ei koskaan pidä lakata unelmoimasta! Koska ilman unelmia meidän elämä jää vajaaks. Mutta meillä on lupa pyytää Jumalan unelmia meidän elämään. Niitä unelmia, jotka on hurjimpia kaikista, mutta Jumalan takia myös aina mahdollisia toteuttaa. Jumalan unelmat on enemmän kun meidän omat koskaan voi olla. Koska ittessämme me ei edes uskalleta unelmoida niitä asioita mitä Jumala haluaa meidän elämässä toteuttaa.

Meidän tehtävä vaan on antaa kaikkemme Jumalalle. Antaa Jumalan olla se meidän elämän kapellimestari, jonka tahto me ollaan valmiita toteuttamaan. Ja jonka käskystä me halutaan olla valmiita soimaan kauniisti parhaiden kykyjemme mukaan. Meidän tehtävä on antaa Jumalan rakkauden voittaa taistelu meidän elämästä.

Enkeleitä toisillemme.

Elämä on täynnä pieniä tekoja ja pieniä valintoja. Ei urheilija vain sattumalta voita olympiakultaa. Sen on pitäny pienenä päättää, että se haluaa elää haaveensa todeksi. Sen on pitäny tehä valinta haluaako se enemmän urheilla vai soittaa pianoa. Pitäny kolme kertaa viikossa tehdä valinta lähteäkkö reeneihin vai ei, yläasteen/lukion jälkeen tehdä valinta lähteäkkö opiskelemaan lääkäriks vai panostaakko vaan urheiluun. Pienempiä ja isompia valintoja, ja ilman niitä pienimpiä ei koskaan olis tarvinnut tehdä niitä isoja. Mutta kaikkien niiden ansiosta se on päässyt tavoitteeseensa, oli se sitten sen arvoista tai ei.

Pienet teot ja valinnat on siis kaikista tärkeimpiä. Koska niitä me tehdään elämämme aikana eniten. Me voidaan tehdä pieniä hyviä tekoja ja rakentaa niistä suuria hyviä asioita, tai tehdä pieniä huonoja tekoja ja kasvattaa niistä isoja pahoja asioita. Mutta mikä hienointa, yhdellä pienenpienellä teolla voidaan murtaa suurensuuria pahuuden muureja. Tuhannet pahat ja vihaiset sanat ovat voineet rikkoa ihmisen sydämen, mutta yksi rakkauden ja hyväksynnän sana voi korjata sen. Koska Jumala on rakkaus ja Jumala on kaikkivaltius ja Jumala on hyvyys.. Jumalassa piilee pienten tekojen suuri salaisuus. Koska kaikki hyvähän tulee Jumalalta. Siksi kaikkeen hyvään kätkeytyy Jumalallinen voima ja valta.

Rakastan tuota Jope Ruonansuun biisiä Enkeleitä toisillemme just tuon lauseen takia. Koska oikeastihan me voidaan olla sitä! Voidaan olla sitä tietoisesti ja tietämättämme, riippuen just niistä meidän pienistä valinnoista. Riippuen siitä kuunnellaanko me sitä pientä Jumalan ääntä, joka kehottaa meitä tekemään sen pienen turhan jutun, jolla voikin olla valtavan suuri merkitys. Yks sana, halaus, hymy.. mikä tahansa voi pelastaa jonkun ihmisen koko elämän.

Jos vaan elämän suurin missio vois olla Jumalan enkelinä toimiminen maan päällä, olla hyvän tahdon ja Jumalan rakkauden lähettiläs. Se on käsittämättömän paljon parempaa kuin olympiakulta, mutta myös se vaatii sitoutumista, kuuliaisuutta ja sitä, että me tunnetaan oma päämäärämme, tiedetään mitä kohti me ollaan menossa. Ja sitten jonain päivänä me saadaan olla voittajana maalissa!

Where You go I'll go.

Aivan liian usein sitä sortuu porhaltamaan pää kolmantena jalkana paikasta toiseen ja kolmanteen ja ahtamaan päiviinsä mahdollisimman paljon kiirettä ja "tehokasta" toimintaa. Aina on "asioita hoidettavana" ja 24-tuntisesta päivästä jää aikaa jäljelle hätinä kuusi tuntia, joka sekin on tarkoitettu hybertehokkaaseen lepoon, seuraavaa supertehokasta päivää silmällä pitäen. Ensin laaditaan loputon tekemättömien asioiden lista, ja sitten minuuttiaikataulu, jotta voitaisiin mahdollisimman tehokkaasti kuluttaa kaikki käytettävissä oleva aika ja varulta vielä vähän päälle.

Jumalakin on vain maininta kalenterissa kello kahdentoista nollaviiden kohdalla. Kun sitä voisi kertaheitolla laittaa elämässään asiat tärkeysjärjestykseen, eli toisinsanoen antaa Jumalalle ohjat aivan täysin. Niinkuin joku viisas pastorismies on sanonut: "Liian usein me suunnittelemme elämämme ja annamme paperin Jumalan hyväksyttäväksi ja allekirjoitettavaksi, kun meidän tulisi antaa Hänelle tyhjä paperi, jossa on meidän allekirjoituksemme." Se vain on niin käsittämättömän vaikeaa. Innostuessaan sitä aivan huomaamattaan suunnittelee, haaveilee ja unelmoi, mikä sinänsä on hyvä asia, mutta vasta kun elämä on suunniteltu seuraavat viisi vuotta eteenpäin sitä muistaa kysyä Jumalan tahtoa ja suunnitelmaa.

Elämä opettaa ja ja Jumala on armollinen ja kärsivällinen. Ja aina vain enemmän sitä oppii kääntymään ensin Jumalan puoleen elämän valinnoissa ja vaikeuksissa, mutta myöskin onnen hetkissä. Ja ennen kaikkea pitämään Jumalaa mukana kaikkialla! Sitä kun ottaa Jumalan mukaan kouluun niin pahan paikan tullen apu on lähellä, eikä sillon tarvi itkeä sen takia, että aamulla oli jättänyt Jumalan kotiin odottamaan kello yhdeksäntoista viiden minuutin rukoushetkeä. Ja sitäpaitsi Jumalahan on kaikkialla. Miks me yritetään rajottaa sitä? Ihan niinko me pystyttäis jotenkin hallitsemaan sitä. Eihän me pärjätä es ittemme kanssa. Mutta onneks Jumala tuntee meidät sata kertaa paremmin kun me itte.

Where You go I'll go
What You say I'll say, God
What You pray I'll pray
What You pray I'll pray

Rin tin tin.

Hymyt, nauru ja se kun silmät loistaa! Jo muutama naurava naama ja pari tuikkivia silmiä ja mun päivä on yhtä ylipursuavaa onnea ja elämäniloa. Ei sitä sillon muista, että ois asioita joita pitäis murehtia ja ressata. Sillon sitä vaan imee itteensä kaikkea positiivista ja kaunista ja ottaa vastaan kaiken mitä eteen tulee ja kuittaa kaiken negatiivisen hymyllä ja olankohautuksella. Sillon on vaan niin luontevaa sanoa ihmisille kauniita ja hyviä asioita, koska pahat ajatukset on jääny haisevien, pilalle menneiden kenkien kanssa roskikseen. Ei sitä sillon edes pysty ajattelemaan ihmisistä mitään pahaa! Ja sit kun vielä tajuaa että hei, täähän on just sitä mitä Jumala haluais meidän ajatusten olevan! Sit vaan on kahta enemmän liekeissä!

Omppurahkapiirakasta tulee maha kipeäks, koska liikahan on liikaa. Siks kaikki hyvä kannattaa jakaa. Senkin takia että sillä voi saada jonkun toisenkin hymyilemään :)

(mitä muuta ihminen voi tarvita kuin keltaisen sadetakin ja punaiset kumpparit? :))

Amazing grace.

Rakastan syksyä. Rakastan niitä kuolleenmärkiä lehtiä, jotka takertuu jalkapohjiin ja kulkeutuu sisälle sotkemaan lattioita. Rakastan sitäkin kun sukat kastuu ja kengissä lotisee, vaikka just sillon aina kaipaankin niitä aikoja kun sitä vielä oli yhtä kurahousua päästä varpaisiin. Rakastan sitä kun on pimeää ja katuvalotkin loistaa vaan kultaa ja vettä. Rakastan sitä kun voi juoda teetä kuivana ja lämpimänä ja katsella ikkunasta kun joku läpimärkä ihmisraukka taluttaa kuraista piskiänsä. Kuitenkin se näky saa aina kyyneleen silmään, kun muistelee niitä aikoja jolloin sitä itse tallusti uitetun koiransa kanssa kuralätäköstä toiseen. Rakastin myös sitä. Ja rakastaisin vieläkin, siks mun posket on märät. Rakastaisin jos mun vaatteet olis täynnä ruskeita tassunjälkiä, jotka haisis pahalle. Mutta en itke sen takia. Koska rakastan just tätä syksyä, en enää sitä joka meni. Koska tän syksyn musiikki on uutta ja kauniimpaa, rauhoittavampaa, vähemmän synkkää. Vaikkakin välillä yhtä melankolista. Mutta aina hymyilevää ja huomista odottavaa. Rakastan myös sateenvarjoja, joita toisilla on. Vaikka samalla vihaan niitä. Viha-rakkaus -suhde märkänä ja rumana olemista kohtaan. Tai kuivana sit kuivana ja tukka hyvin. Tai mun tapauksessa vaan vähemmän huonosti. Rakastan myös sitä joka on kaiken tän rakastettavan takana. Itse rakkautta, mun Iskää nimittäin!

Rakastan!!!

Kiitos Isälle.

Luonnon kauneus, järjestelmällisyys ja koko luomakunnan loogisuus on aivan jotain käsittämätöntä. Elämän kiertokulku ja sen synty niin tarkkaan suunniteltua. Ja elämä itsessään niin rikasta ja monimuotoista. Ei voi kuin ihailla ja kunnioittaa Kaikkivaltiasta Luojaa, joka on voinut ymmärtää niin paljon kauneudesta, että on viljellyt sitä niin runsaasti meidän ympärillemme. Ja joka on kaikessa viisaudessaan luonut kaiken, ja saanut kaiken luomansa toimimaan! Kaikkialla vallitsee järjestys ja sopusointu. Ihminen on ainoa joka yrittää teoillaan rikkoa kaiken kauneuden ja saa toiminnallaan aikaan epäjärjestystä ja sekasortoa. Jumala asetti koko luomakunnan meidän hallittavaksemme. Jumala luotti meihin, mutta emme kuitenkaan ole ymmärtäneet asemaamme ja Jumalan meille antaman tehtävän merkitystä.

Jumala loi myös meidät omaksi kuvakseen, mutta kuinka moni meistä todella on Jumalan kuva? Ei yksikään. Jumala loi meidät täydellisiksi, puhtaiksi ja kauniiksi luomakunnan hallitsijoiksi. Muovasi jokaisesta ainutlaatuisen ja persoonallisen. Loi ihmisen yhteyteensä, elämään rakkautensa vaikutuspiirissä. Mutta synti, erotti ihmisen Jumalasta. Mutta Jumala, joka loi taivaan avaruudetkin ja joka kykenee laskemaan pääsi hiuksetkin myös valmisti tien, jota kulkemalla ihminen voi jälleen päästä Jumalan yhteyteen, Hänen rakkautensa vaikutuspiiriin! Ja se tie on Jeesus. Sen sisäistäminen saa aikaan vain mieletöntä kiitollisuutta. Että minä vajavainen ja epätäydellinen ihminen voin istua kaikkitietävän, kaikkivaltiaan, täydellisen Isän sylissä ja tuntea hänen rakkautensa ja armonsa, ja päästä osalliseksi siitä viisaudesta, jolla planeetat on luotu kulkemaan radoillaan.





Ja Sä otat mut jälleen syliin,
naurat ilon mun sydämeen,
viet ristille haavat,
kauneutta sijaan antaen.

Kaikki tai ei mitään.

Voihan jännä elämä. Levottomia jalkoja ja tähtiä taivaalla. Ja aamuja kun ei noustessaan muista onko tulossa, lähdössä vai jäämässä vai pitäiskö vaan laittaa pää tyynyyn ja ottaa koko homma uusiks. Mutta on se päätös sit helppo tai vaikea niin jokainen sen kuitenkin joka aamu tekee. Joko sitä nousee tai sitten ei. Tänään onneksi päätin nousta ennen kuviteltua kukonlaulua kaupungissa ja istahtaa bussiin, koska päivä kotona on ehkä parasta mitä voi tietää. Kun istuu siinä liikekeskuksen pihassa ja pikkuipanat porhaltaa kouluun. Sitten kello lyö yhdeksän ja pankin ovien takaa löytyy äiti jota oli enemmän ikävä kun sitä muistikaan. Ja että koti olikin vielä koti, vaikkei enää koti ollutkaan. Ja että iskä olikin vielä rakkaampi kuin oli muistanutkaan. Silmiä hieroen sitä nyt vain odottaa että kello lyö kolme ja koulusta saapuu se rakkain ihminen maailmassa. Sitten voi nukahtaa hetkeksi hymy huulillaan ja levätä. On niitä paikkoja jotka pysyvät aina samana vaikka maailma ympärillä muuttuu. Niitä kutsutaan kodeiksi. Ne on koteja joissa Jumala pysyy vaikka kaikki muu muuttuu ja katoaa.

Se on kaikki tai ei mitään. Ja koti joka rakastaa Jumalaa, perhe joka rakastaa Jumalaa ja joka osaa perheestään, julistaa Jumalan kunniaa kaikella ja kaikessa. Koska keskinäisestä rakkaudestanne, teidät tunnetaan minun lapsikseni. Meidän tarvii vaan antaa kaikki ja sillon Jumala hoitaa loput. Ei meidän tarvii olla täydellisiä, koska me ei koskaan kyettäis siihen. Mutta meidän tulee olla rehellisiä ja puhtaita mieleltämme ja omaltatunnoltamme. Me ei saada jäädä jumiin katkeruuteen ja vihaan, eikä elää synnissä. Vaan meidän täytyy rakastaa. Koska ihminen joka ei rakasta muita ihmisiä ei voi rakastaa Jumalaa. Ja joka ei rakasta Jumalaa ei voi päästä taivasten valtakuntaan. Johanneksen ensimmäinen kirje sanoo sen selvääkin selvemmin. Luin sen yks päivä ainakin kolme kertaa läpi, koska oli vaan pakko aina varmistaa että se todellakin on niin iso juttu, ja ennenkaikkea niin selkeä ja yksinkertainen. Jopa lapsi ymmärtää sen.

Jumalan armo, rauha ja rakkaus. Vähintäänkin tarpeeks monta syytä uskoa. Jeesus on kuningas!

Better than life.

Ulkona on jo pimeää ja maailma antautuu kohta talven kylmyydelle. Moni ihminenkin kohmettuu ja tulen liekki, elämän liekki ihmisen sisällä himmenee. Mutta keitä on ne, joiden sisällä vaan roihuaa? Keitä on ne joiden ympäriltä lumi sulaa, ja elämä voittaa?

Jumalan lapset. Jumalan rakkaat. Jumalan silmäterät. Me! Me joilla on suurempi toivo, se toivo joka ulottuu kauemmas kuin elämä täällä. Me joiden elämän tarkoitus on rakastaa ja palvella Jumalaa. Joiden päämääränä on taivas. Sen Jumalan joka on sovittanut meidän kaikkien kaikki synnit, ja voi antaa meille paljon parempaa kun vain elämän! Jumala voi antaa meille käsittämättömän elämän täällä, mutta ennen kaikkea iankaikkisuus Jumalan kanssa, se jos mikä on parempaa kuin elämä!

Jumalan maailma on niin todellinen ja niin lähellä meitä. Jumala voi antaa meidän elämään todellisen tarkoituksen ja sisällön. Ja kun me kuljetaan siinä suunnitelmassa minkä Jumala on meitä varten varannu, me saadaan tästä elämästä kaikki irti! Elämä voi olla jännittävää seikkailua jos me vaan rohkeasti tartutaan Jumalan käteen ja annetaan sen viedä. Pidetään korvat auki kuulemaan Jumalan ääntä, ollaan kuuliaisia ja uskotaan siihen että Jumala on kaikkivaltias Jumala. Se ei oo mikään pikkujuttu, vaan oikeastaan isoin juttu mitä koko tässä maailmassa on! Koska Jumala on luonut meidät jokaisen yhteyteensä. Jumala on tehnyt jokaisesta merkityksellisen mestariteoksen, maailmanmuuttajan, mutta ennen kaikkea se on luonut jokaisen ihmisen rakastaakseen! Mieletöntä! Jumala loi meidät rakastaakseen meitä ja viettääkseen meidän kanssa ikuisuuden! Jumala haluaa sun seuraa enemmän kun mitään muuta. Jumalan on rakkaus. Jumala on pyhyys. Jumala on persoona, joka haluaa henkilökohtaisen suhteen meidän jokaisen kanssa!

Meidän elämä täällä on aivan toisarvoista, mutta meidän elämä täällä kuitenkin myös ratkasee sen missä me vietetään meidän ikuisuus. Meidän elämä täällä voi julistaa Jumalan kunniaa ja johdattaa ihmisiä taivaaseen, jossa me saadaan olla ikuisesti Jumalan kanssa. Sen valinnan jokainen joutuu tekemään.

God of this city.

Maailmassa ei oo mitään niin mahtavaa kun meidän Jumala! Se on kaiken yläpuolella ja sen vallassa on kaikki. Kun me ollaan sen suojeluksessa meidän ei tarvii pelätä mitään.

En tiedä mitään ihanampaa kun oikeasti hyvä aamupala. Se kun on puurot ja vellit ja porkkanat ja leivät ja appelsiinimehut ja kahvi. Ja vielä kun sen saa syödä niin rauhassa ja nautiskellen kun sitä kuuluukin syödä. Mutta se mikä siitä tekee täydellisen on, että siinä hissukseen syödessä voi viettää heti aamusta aikaa Jumalan kans. Lukea raamattua ja rukoilla ja kysyä Jumalalta että mitä sä tänään haluat mun tekevän? Sen jälkeen saa maha täynnä ruokaa ja Jumalaa alottaa elämään tätä päivää Jumalalle.

Ja elämään koko elämäänsä Jumalalle! Antaa ihan kaikki. Tajusin viikonloppuna jotain siitä mitä siitä oikeasti seuraa, kun antaa ihan kaiken. Sillon Jumala käyttää niin että meidän kautta voi oikeasti muuttua koko kaupunki, koko maa ja koko maailma! Koska Jumala ei koskaan pyydä meiltä mahdollisia asioita. Jumalan tahto meidän elämälle on aina mahdoton tehtävä! Siks me ei itte voidakaan toteuttaa Jumalan tahtoa, me ei koskaan kyetä siihen, koska niin Jumala on sen tarkottanu, että HÄN vois toimia meidän kautta. Käyttää meitä toteuttamaan omaa suunnitelmaansa meissä. Ja me vaan saadaan nähdä miten Jumala avaa ovia ja ihmissydämiä, muuttaa niitä ja tekee ihmeitä! Sitä elämää mä haluan. Haluan olla muuttamassa tätäkin kaupunkia Jumalan kaupungiks! Paikaks jonka jokaisen ihmisen sydämessä asuu Jumala. Se ajatus sai mut oikeasti murtumaan ja nöyrtymään Jumalan eessä. Kun tajusin, että en mä ikinä pysty ittessäni mitään, mutta että Jumalassa mä voin kaiken. Jumalassa ME voidaan kaikki! Ja me voidaan muuttaa maailma!

You won't relent.

On niitä aikoja kun on vaan niin varma jostain, uskoo vaan niin paljon johonkin, ja tahtoo vaan niin paljon jotakin, että kaikki muu menettää merkityksensä. Eikä muulla elämässä oo enää niin väliä. Tänään taas tapahtu se. Koska Jeesus toteutti Jumalan suunnitelman SATAprosenttisesti. Me ollaan pelastettuja SATAprosenttisesti. Jumala haluaa, että mä ollaan sen omia SATAprosenttisesti. Ja mä haluan tuntea Jumalani, Isäni, Herrani ja Kuninkaani SATAprosenttisesti. Enkä ennen sitä luovuta. Mutta mikä parasta. Jumala ei mitään muuta edes halua niin paljon kuin että me tunnettais se SATAprosenttisesti!

You won't relent until You have it all,
my heart is Yours.

I'll set You as a seal upon my heart, as a seal upon my arm.
For there is love that is as strong as death jealousy demanding as the grave.
And many waters cannot quench this love.

Come be the fire inside of me, come be the flame upon my heart.
Come be the fire inside of me until You and I are one.

I don't wanna talk about You like You're not in the room.
I wanna look right at You, I wanna sing right to You.

You won't relent until You have it all,
my heart is Yours.

Your beautiful mind.

Ihmisen mieli on kumma juttu. Koska kaikilla on niin erilainen, mutta kuitenkin samanlainen. Asioita voi ymmärtää, kokea ja tuntea niin eri tavoin. Niille jotka kokee maailmasta vähemmän elämä on ehkä helpompaa ja tasasempaa, mutta ne ihmiset ei ehkä voi ymmärtää ihan kaikkea tän elämän ja maailman syvyydestä ja kauneudesta. Siitä miten omaan ajatusmaailmaankin voi upota. Ja miten musiikkiin voi upota. Mutta se onkin sitten asia erikseen. Se kun vaan tunnet musiikin niin voimakkaasti että sydän vaan hakkaa ja kädet alkaa täristä. Ja sitä vaan ihmettelee että "minäkö tuon sain aikaan?" Musiikki on ehkä ilmaisukeinoista kaikkein vahvin. Välillä tuntuu että jopa vahvempi kun puhe. Puhe on vaan puhetta puhumisen vuoks ja puhetta on joka paikassa ja aina. Ja sanat voi olla niin rumia. Ihmiset voi käyttää puheen lahjaansa niin kertakaikkisen väärin. Mutta ruma musiikki ei vaan oo mahdollista. Koska jos musiikki on rumaa niin se ei enää oo musiikkia. Se on vaan aina puhdasta. Ainoastaan siitä välittyvät tunteet voi olla rumia. Mutta myös sanoinkuvaamattoman kauniita. Siks just haluan antaa mun omat musiikin lahjat Jumalan käyttöön. Että voin välittää niitä tunteita ja ajatuksia mitä Jumala mun sydämelle laskee. Siks soitan ja haluan tehdä sen hyvin, että mulla ois taito välittää ne tunteet just sellasina kun Jumala ne on tarkottanu. Että mulla on taito toteuttaa ne pilkulleen niin kun ne tulee toteuttaa.

Että kun ihmiset ymmärtäis miten niiden ajatuksilla on ihan älyttömästi merkitystä. Että ne ei vaan oo jotain tyhmiä juttuja jotka eksyy meidän päähän, vaan että ne on kaiken lähtökohta. Ja että ne vaikuttaa meidän elämään enemmän kun mikään muu! Jos vaan vois pitää mielensä ja ajatuksensa aina kauniina, puhtaina ja positiivisina niin meidän elämä alkais automaattisesti heijastaa niitä samoja tunteita. Ja tietysti että meidän mielet sais olla avoimia Jumalalle. Että Jumala vois kirjottaa ajatuksia sellaseen päähän joka ois ihan tyhjä meidän omista ajatuksista. Koska Jumala on se jolla on parhaimmat ja oikeimmat ajatukset mitä kelläänkoskaanmissään!

"Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa." Ja enkelikakku voi olla kakku kuin enkeli vaikka se onkin väärällä reseptillä.

En tiä kumpi on parempaa, villasukkien tekeminen vai se kun näkee miten onnelliseks niin pienellä jutulla voi jonkun tehdä. Olipas tyhmä kysymys. Villasukat on vaan lankaa. Onnellisuus on hymyä ja kauneutta. Se on elämää :)

Onnen viipaleet.

Mahakipuisesta saamattomuuspäivästä voi siitäkin kuoriutua yhtä sun toista. Oivalluksia elämästä ja villasukista. Ja jostain touhupuuskasta saattaa rappukäytävään myös ilmestyä vastaleivotun sämpylän tuoksu ja pakkaseen epäsymmetrinen pussi jos toinenkin.

Jumala on viime vuosien aikana opettanut yhtä sun toista ylpeydestä ja kunnianhimosta, ja niiden kautta ennen kaikkea nöyryydestä. Tärkeintä ei oo se mitä me tehään vaan se millä asenteella me ollaan Jumalan eessä ja mitkä on meidän motiivit. Joskus Jumala joutuu vaikean kautta kouluttamaan ja näyttämään sen mihin me omassa voimassa pystytään, eli toisin sanoen ei mihinkään. Mutta sitä kautta me päästään näkemään kaikki ne mahdollisuudet mitä meillä on Jumalassa! Tänään oikein sisäistin tuon ajatuksen villasukkaa kutoessani ja teellä istuessani.

On vaan ihan parasta leikata onnen viipaleita Jumalan elävästä leivästä :) Se jos mikä on herkkua! Ja on myös hauskaa asua ja jutella ittensä kanssa kahdestaan. Sitä oppii ymmärtämään elämäänsä paljon paremmin.

It's my life.

Voihan rakkaus sentään tätä elämän ihmeellisyyttä. Toisinaan sitä vaan nousee aamulla niin kertakaikkisen oikealla jalalla ettei usko sitä toista olevankaan. Kiitos Taivaan Iskän ja sen ihan normin, joka sekin on kaikkea muuta kun perus! Ja joskus vaan on niitä päiviä kun velvollisuudet saa väistyä itsensätoteuttamisen tieltä. Koska onko mitään tärkeämpää kun oleminen ja jutteleminen parhaassa seurassa? Ei. Ainakin se on parempaa kun sata ruotsintuntia.. Ja pitäähän tulevaisuuttakin aina vähän suunnitella että sitä on taas järkeä lähteä elämään. Ja tää päivä ainakin oli sen verran idearikas että menee muutama tovi ennenkun taas on aihetta valittaa elämän tylsyyttä ja turhuutta. Ja jos se Jumalasta on kiinni niin sitä hetkeä ei tuu koskaan. Ja hyvä niin!

Maailma on vaan niin täynnä mahdollisuuksia! Niin täynnä asioita joilla me voidaan kirkastaa Jumalaa! Kaikki se mitä me tehään ja miten me ollaan ja eletään. Ja ilo! Onko mitään ihanampaa kun olla huisin ilonen? Ja vielä kun tietää että Jumala on ilonen sillon kun me ollaan ilosia :) Jo pelkkä sen ajatteleminenkin saa hymyn huulille. Joskus tosin menee lautasia rikki kun liikaa innostuu. Mutta lautaset on pieni paha sen rinnalla kun syttyy Jumalalle aina vaan enemmän.

Fiilistelin tänään myös mennyttä kesää, joka kyllä totallisesti jäi muistoihin! Kesänä jonka sai viettää maailman parhaiden ihmisten kans ja kokea aivan mahtavia asioita. Lastenleiri, telttailut, mökkeilyt, Raatikka öisin ja päivisin, pelit, hikiset pyöräilyt, konffa, aurinko, ihmiset, koko kesä.. Se oli kesä kun oikeasti vaan sain tuntea sen miten voi istua Jumalan sylissä, joka päivä. Ja joka aamu herätessä ja illalla nukkumaan mennessä vaan sai kiittää Jumalaa siitä että saan olla onnellisin ihminen tässä maailmassa. Ja oon kyllä edelleenkin. Oon edelleenkin maailman onnellisin ja täynnä elämää! Se on hassu tunne. Se että onnellisuus ei vaan mahdu sun sisälle. Mutta kai se on sitä että Jumala on liian iso meidän sydämeen. Että se vaan täyttää sen ja pursuaa sit ulos. Hih!

Maailmanmatkaajiakin oli tänään taas ikävä.. Mutta nekin on onneks Jumalan sylissä!

En vaan malta odottaa mitä kaikkea vielä on edessäpäin! Mutta jos nyt meen nukkumaan niin ehkä huominen tulee nopeampaa! ;)

What a wonderful world.

Päivistä yksi. Päivä kun ei törmättykään karhuun, mutta metsä oli silti jännittävä. Ja tuuli oli rauhoittava vaikka kuumeisena piti varoa hikeä ja hengästymistä. Sydän hakkasi tuhatta ja sataa. Ei pelosta vaan silkasta elämänilosta. Maailma oli jälleen hurjan kaunis ja oli vaan niin hyvä olla. Jumalan rakkautta kuin sieniä sateella. Olin kyllä enemmän hiljaa kun ikinä, mutta olo oli vaan niin raukean tyytyväinen että oli parempi olla vaan ja kuunnella hiljaisuutta. Ja palokärjen huutoa. Mutta sen huuto oli turhaa, koska aurinko paisto. Joskus on hyvä olla vähän huonovointinen ja heikko. Sitä huomaa sen miten vahvana voi käyttää aikansa paremmin. Kun on vähemmän voimaa niin tarvii enemmän Jumalaa. Sekin on vaan hyvä. On jotenkin sanaton olo muutenkin. Niitä hetkiä kun ei oo mitään sanottavaa ja silti se sanattomuuskin täytyy jotenkin saada ulos.

Luin taas ekan kuningasten kirjan 18 lukua ja musta tuntuu että siitä on tulossa mun lempparikohta raamatussa. Se kun Jumalan antaa tulen taivaasta on vaan niin siistiä. Ja psalmit on kans siistejä. Niihin jää koukkuun. Samoin teehen. En es tiedä monesko litra on menossa. Vaihtelun vuoks juon välillä keisarin morsianta ja välillä forest berriesiä tai lemonia vaikka se onkin pahaa. Ens yönä en ehkä nukukkaan sitten kahtatoista tuntia katkeamatonta unta niinkun pikkuvauva koska mulla ei oo vaippaa.

On vaan niin hämmästyttävää miten kauniiks Jumala on maailman tehny. Oravatkin on niin söpöjä kun ne juoksee täällä tylsässä ja harmaassa kaupungissa, joka sekin on oikeasti ihan kiva. Mutta maallapa onkin metsoja. Ja se kun voi saada Jumalan hymyilemään. Se on parasta. Ja ehkä myös ihmeellisintä maailmassa.