Ulkona on niin käsittämättömän kaunista kun kirpeä pakkanen on kohmettanut maan ja ihan uutta lunta on satanut peittämään talven alle nukahtaneet, puista pudonneet omenat ja päivänkakkarat. On hassua miten joku valkoinen, hento sade voi olla jotain niin ihmeellistä että se voi peittää alleen niin paljon kaikenlaista. Piilottaa koko kesän pois näkyvistä. Että joku niin kaunis ja hauras voi silti sammuttaa niin paljon värejä ja nukuttaa elämän melkein kokonaan. Se puusta pudonnut omenakin. Pakeneeko lämpö sen sisään vai palaako kaikki lämpö takaisin aurinkoon? Tai ehkä lämpö ei olekaan jatkuvasti lisääntyvä luonnonvara niinkun rakkaus. Vaikka onhan rakkauskin tavallaan lämmintä. En usko että taivaassakaan tarttee lapasia. Vaikka lumisota, villasukat ja hiippapipo ois kyllä kivoja sielläkin. Tai ehkä taivaassa lumikin on lämmintä.Joka tapauksessa on ihan kiva että lumi poistaa syksyn synkkyyden. Ehkä elämänkin täytyy välillä levätä että se taas jaksaa keväällä syntyä ja olla talveakin kauniimpaa. Ja eihän se elämä mihinkään katoa, huilaa vain ja on vähemmän värikäs. Se että maailma on hetken valkoinen korostaa vain sitä että taas joku aamu se on täynnä värejä. Ja tavallaan lumi pesee maan että kaikki uusi saa taas kasvaa puhtaana. Ehkä siitä lumen alle hautautuvasta omenasta kasvaa joku kesä päivänkakkara ja päinvastoin. Jumala on luonut niin ihmeellisen maailman että ei sitä koskaan tiedä.
Noh, maailma on siis kaunis eikä se muuksi muutu. Ja mikä parasta, siitä kauneudesta on lupa nauttia täysin siemauksin! Mitenhän kaunista taivaassa onkaan..?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti