Aamuyöstä kun en vieläkään jostain tuntemattomasta syystä ollut saanut unta, istuskelin keittiön pöydän ääressä ja jatkoin pohdintaani elämästä ja Jumalasta.
On merkillistä kuinka tuhottoman paljon kysymyksiä ihmismieli osaakaan esittää ja kuinka epäileväinen ihminen luonnostaan onkaan. Pienenpienetkin vastoinkäymiset ja epäkohdat saavat ihmisen uskon Jumalaa ja itseään kohtaan horjumaan. Ei vaadita paljoa maailman kaatumiseen ja elämän merkityksen kadottamiseen, haaveiden tuhoutumiseen. Ihminen on täysin ohjailtavissa ulkoapäin, ympäristön paine saa ihmisestä irti mitä vain tahtoo. Ihminen on vain pelinappula, joka toimii niin kuin tässä maailmassa kuuluu toimia, elää odotusten mukaan, eikä niin kuin itse tahtoisi. Ja lopulta ihminen kääntyy itseäänkin vastaan. Etsiessään, ilman että koskaan löytää. Harhaillessaan, ilman että koskaan pääsee kotiin.
Katselin sitten ulos ikkunasta, lunta ja enkeleitä. Tajusin, että koko maailma on täynnä todisteita Jumalan olemassaolosta ja ihmisen tärkeydestä ja arvosta. Siitä, että Jumalan kädessä on kaikki. Että Jumala on vastaus. Että identiteetti Jumalassa on avain ehjään elämään. Nukahdin tyytyväisenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti