Dancing in the minefields.

Heräsin tänään ja ensimmäinen ajatus/tunne, joka mut valtasi oli syvä rauha ja levollisuus. Meni hetki ymmärtää, että se oli Jumalan läsnäolo, ihan siinä vieressä, mua lähellä, mun sydämessä herättämässä mua tähän uuteen aamuun ja päivään. En sitten aivan heti malttanutkaan nousta vaan viivyin ja nautiskelin. Ja kun nousin, olin jälleen kerran kiitollinen aivan kaikesta. Tiedän, oon menossa naimisiin ja leijun muutenkin jossain vaalenpunaisissa hattarapilvissä ja mulla t o d e l l a k i n on aihetta olla kiitollinen, mutta silti. Meidän Jumala on sellainen, joka herättää meidät aamuisin rakkautensa kosketuksella; joka johdattaa meidän elämää iloon ja rauhaan ja rakkauteen, yltäkylläisyyteen, joka vie meidät vuorten huipuille ihailemaan ja ylistämään Hänen suuruttaan ja laakson pohjukoihin juomaan Hänen ehtymättömistä lähteistään. Meillä on AINA juuri tässä hetkessä syytä olla kiitollisia kaikesta, koska "You make all things work together for my good." Toistan kutakuinkin lahjakkaasti itseäni, mutta kiitollisuus määrittää meidän asennoitumisen elämään. Ja sydämen asenne taas ohjaa meidän ajatuksia ja toimintaa.

Sitten vielä sananen rauhasta ja levosta sydämen tasolla. Todellinen rauha ja lepo ei koskaan synny siitä tunteesta, että on valmis johonkin, on tarpeeksi hyvä jossain, vaan ainoastaan Jumalassa. Korostaisin nimenomaan Jumalassa, ei Jumalasta. Vain Jumalan läheisyydessä, läsnäolossa, johdatuksessa meillä voi olla täydellinen rauha ja lepo suurimmissakin elämän myrskyissä. Ei riitä se, että me ainoastaan tiedostetaan Rauhan ja Rakkauden Jumalan olemassaolo ja hädän hetkellä yritetään ammentaa voimaa ja lohtua. Jumalan johdatuksessa kulkiessaan ihminen harvoin tuntee olevansa valmis yhtään mihinkään. Uskaltaisinpa melkein sanoa ettei ikinä. Siksi kyse on luottamuksesta. Ja nimenomaan luottamus Jumalaan, Hänen uskollisuuteensa ja hyvyyteensä ja viisauteensa ja kaikkivaltiuteensa on avain todelliseen rauhaan ja lepoon: tapahtuipa sitten mitä tahansa. Ja ainoastaan Jumalassa me saamme tarvittavan voiman uskoa ja luottaa.

Jotain pientä, mutta suurta sitä alkaa pikkuhiljaa oppia luottamuksesta, kun häihin on aikaa enää reilu kaksi viikkoa. Jumala on luvannut siunata ja johdattaa tästä eteenpäinkin, antaa voimaa ja rakkautta ja viisautta. Itse sitä on niin epätäydellinen, mutta täydellisen Jumalan kanssa kaikki on mahdollista. On jotenkin niin turvallista ja ihanaa, mutta samalla myös hurjaa antautua aivan uuden tason riippuvuussuhteeseen Jumalan kanssa. Enää ei sitten ole kyse vaan musta ja mun elämästä, vaan tarviin Jumalaa, jotta pystyn Hänen avullaan taistelemaan meidän avioliiton, meidän pienen perheen puolesta. Muttaniin: "Kaikki minä voin Hänessä, joka minua vahvistaa ! "

October.

Lokakuu.
Se niin jännittävä ja ihmeellinen kuukausi.

Ja ennen kaikkea kaunis. 

             Varsinkin tänä vuonna.

Kaikkialla ympärillä värit kuolee, mutta mun elämästä ei värejä puutu.
             Sitä se rakkaus teettää.
Se tietää salaisuuksia ja seikkailuja, joihin aivan juuri pääsen käsiksi.
             Jo nyt, mutta ei vielä. 
             Ei ihan.
             Mutta melkein.
             Aivan kohta.
SUURI elämä.
             SUURI Jeesus.
Hämmästelen vaan.
             Enkä siksi osaa muodostaa pitkiä ja hienoja lauseita, ajatuksia vain.
Avioliitto.
             "...se salaisuus on suuri, minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa..."
             "...vaimot, olkaa miehillenne kuuliaiset niin kuin Herralle..."
             "...miehet, rakastakaa vaimojanne niin kuin Kristuskin on rakastanut seurakuntaa..."
Sen täytyy olla jotain mahtavaa.
Odottamisen arvoista.
Vaivan arvoista.
             Tietenkin se on, onhan se salaisuus suoraan Jumalan sydämeltä.
             Lahja.
Jumalan Suuri Suunnitelma.
             Paras.
             Täydellinen.
             Aina.
             Ja Iankaikkisesti.
Aamen.