Beautiful madness.

Joskus tuntuu siltä, että maailma muuttu vaikka itse ei olisi vielä yhtään valmis lähtemään, haluaisi vaan jäädä. Sitä yrittää pitää kiinni kaikesta tutusta ja turvallisesta, mutta ei saa otetta kun kaikki vaan valuu läpi sormien. Tuntuu pelottavalta ajatukselta aikuistua ja kasvaa, huomata että elämä menee eteenpäin, kaikkialla. Sama tunne kuin jos sitä yhtäkkiä löytäisi itsensä Heathrown lentokentältä, seisomassa matkalaukun kanssa keskellä terminaalia ihmisten säntäillessä ympäriinsä, eikä muistaisi minne sitä oikein olikaan matkalla. Olisi helpompaa vain istahtaa hetkeksi miettimään ja etsiä vaikka lentolippu tai muu johtolanka, mutta koska on kiire ehtiä lennolle on vain sännättävä suinpäin suuntaan taikka toiseen, koska niinhän kaikki muutkin tekevät. Se on hurjaa ja epätodellista, ja sitä toivoo että se kaikki olisi vaan unta.

Jos elämään mahtuukin sekalainen melska tunteita ja tuoksuja niin kyllä mahtuu myös päivään. Ihminen on totta tosiaan hassu otus. Sitä tapahtuu niin paljon kaikenlaista, yllättävää ja odottamatonta, hämmästyttävää ja ihmeellistä. Ei tarvita paljoa ihmisen pienen pään sekoittamiseen. Yhdessä hetkessä tunteet voivat olla surullisempia kuin pilvisenharmaa taivas, toisessa hetkessä taas kilpailla ilosta auringon kanssa. Tai molempia yhtä aikaa. Miksi ihmiseen on luotu enemmän tunteita kuin mitä sydän voi kestää? Ja vahvempia tunteita kuin järki pystyy käsittämään. Käsittämättömiä, outoja, hassuja, raivostuttavia mielentiloja jotka saavat mahan välillä solmuun, välillä kuplimaan ja toisinaan taas sietämättömän kipeäksi. Mutta kai se kaikki on elämän rikkautta siihen asti kun se ei käy yli voimien. Vaikka toki elämä olisi huomattavasti helpompaa jos sydämensä kanssa voisi keskustella.

Mutta joka tapauksessa riemu repeää kun uskaltaa päästää irti ja lähteä seikkailemaan, kokeilemaan onneaan. Kaikki uusi on jännää ja ihmeellistä jos vain viitsii unohtaa kaiken menneen hetkeksi. Maailma on kaunis rajan toisellakin puolen, uskokaa tai älkää. Pitää vain avata silmät ja katsoa, löytää. Ja sydän on paikka josta mikään rakas ja tärkeä ei katoa koskaan. Sydämeen voi kätkeä salaisuudet, hassut unelmat ja haaveet ja kurkistaa niitä aina välillä ja ehkä joku päivä rohjeta uskoa ja elää niitä myös todeksi.

Ainakin uusi maailma voi olla myös hurjan kaunis kun siihen tutustuu. Täynnä maalaisteitä, ja -taloja ja koivukujia ja peltoja, järvimaisemaa. Jopa keskellä ihmisiä! Mutta myös pelottava ilman katuvaloja. Uusi kotikin voi olla hauska paikka ja liian hieno käsittää. Täynnä hassuja kommelluksia väsyneiden rakkaiden kesken.

Päätettiinpä me siskokset mm. piristää äitiä ja iskää herkkuiltapalalla. Ajatus oli kultaa ja toimintasuunnitelmakin lähes aukoton. Kauppareissustakin selvittiin ilman pakkia, että repikää siitä! Mutta leivottiin siis rahkaomenapiirakkaa ja teeleipiä. Harmi vain että teeleipiin eksyi tuplasti suolaa ja leivinpaperin puuttuessa turvauduttiin jonkin sortin silikonivuokiin ja lopputulokseksi saatiin kasa epämääräisen muotoisia, liian pehmeitä ja liian paksuja taikinamöhkäleitä, jotka etäisesti maistuivat teeleiviltä. Omenapiirakasta tuli muuten ihan ok, mutta tuliterä uuni lahjoitti siihen oman aromilisänsä. Ei kukaan kertonut että uusi uuni pitää aina ensin esilämmittää, jotta haju- ja makuhaitat häviävät. Noh, äiti ja iskä oli kyllä silti ihan onnellisia vaikka unohdettiinkin niitä varten ostettu suklaa, se ainoa asia joka tänään ehkä olis mennyt putkeen. Mutta rakastan sitä kun saa nauraa itselleen ja toisille vain sen takia että kaikki se sähläys vaan muistuttaa siitä kuinka mielettömän tärkeä ja rakas oma perhe onkaan. Että rakastetaan vaikka puuro palaakin
pohjaan. Ja voihan veljet, ne on vähintäänkin yhtä rakkaita vaikka kuuluvatkin siihen cool-osastoon perhettä.

Voisin kirjottaa kokonaisen kirjan pelkästään tästä päivästä, mutta tässä vaiheessa vuorokautta tyydyn vaan antamaan maailman suurimman kiitoksen Jumalalle kaikesta ja kaikista ja siitä että elämä on sitä mitä se on! Ja muistuttamaan sitä myös siitä että mun rakkaista pitää pitää visusti huoli!