Rakkauslaulu.

On niitä hassuja päiviä, kun elämä hymyilee minkä ehtii. Vaikka synkkä, tylsä ja iloton sade hakkaa ikkunaan voi sisällä silti olla iloa ja naurua. Ja sadekin voi olla kiva asia, ja onkin! Kaikki päivät on Jumalan lahjoja, mutta kivat päivät on kyllä vielä jotain yltiömaukasta. Päivät voi olla täydellisiä myös ilman aurinkoa! Jotenkin vaan haluan kiittää Jumalaa taas ihan kaikesta. KIITOS. Välillä oon kiukkunen ja mökötän, mutta kyllä mä oikeasti rakastan elämää ja sen antajaa. Voisin kirjottaa kaikenlaista, mutta en malta. Ehkä kirjotan sitten joskus kirjan, jonka nimeks tulee Jasmin Korpelan Ihmeellinen Elämä. Mulle se ainakin on ihmeellistä, mun elämä siis. Joka tapauksessa joku kaunis tai vähemmän kaunis päivä vielä kekkaan tän kuplivan olon jujun. Sitten mua ei enää pidättele mikään! Ihmeellistä!

(Laulaisin rakkauslaulun jos osaisin.)

Broken hallelujah.

On helppoa olla tosissaan, on helppoa rakastaa. On helppoa luottaa ja iloita, on helppoa kiittää sydämestään. On helppoa ilman kyyneleitä.. Silloin kun kaikki on hyvin, silloin kun elämä on valoisaa ja maa kaukana, kaukana jalkojen alla. Mutta kun mahaan sattuu ja itkettää, kun on huolta ja surua ja kasvukipuja, rumia sanoja ja pimeitä ajatuksia, kuivaa kuollutta maata ja verenimijäötököitä.. Silloinkin on helppoa. On helppoa jos on horjumaton luottamus Jumalan rakkauteen, huolenpitoon. Ehkä itkettää, mutta ei silti vaikeaa. Jumalan rakkaus on todellisempaa kuin kipu ja se että sattuu. Jumalan rakkaus on ainoa todellisuus.

Harmi vain, ettei aina ole niin helppoa. Mutta ei se haittaa. Sen takia välillä sattuu ja tekee kipeää, että me opetellaan, kasvetaan ja lopulta opitaan ja saavutetaan päämäärä, jossa kaikki on helppoa, taivas. Mutta ensin täytyy itkeä, täytyy huutaa ja polkea jalkaa, koska Jumala rakastaa meitä enemmän kuin mitä me ansaitaan ja se tuntuu meistä väärältä. Me yritetään ansaita se kaikki, vaikka me ei koskaan voida. Liian paljon aikaa kuluu siihen, että yritetään ansaita se mikä meillä jo on, Jumalan rakkaus. Jos me vaan hyväksyttäis se, että Jumalalla on kaikki maailman rakkaus tarkotettuna yksin meitä varten, kaikki ois helppoa. Mutta helppouskaan ei oo pääasia. Vaan Jumalan rakkaus.

On ymmärrettävä kasvaa sen sijaan että syytettäis Jumalaa jatkuvasti kaikesta. Huomattavan usein on vaikeaa kiittää Jumalaa elämästä, joka kaatuu päälle, rakastaa ihmisiä, jotka vihaa ja iloita kun itkettää. Mutta niistä mikään ei liity Jumalan rakkauteen mitenkään. Jumala rakastaa meitä joka tapauksessa aivan yhtä paljon. Siks me saadaan kiittää, rakastaa ja iloita. Koska meitä rakastetaan täydellisellä rakkaudella. Sillä rakkaudella johon meidät on kutsuttu, jota varten meidät on luotu. Mikä se elämä es sillon on joka muka kaatuu päälle, kun meidät kerta on luotu rakkautta varten?

Jumala rakastaa meitä aina ja iankaikkisesti. Mutta jos mekin rakastetaan sitä myös sillon kun ei siltä tunnu me avataan meidän sydämessä lisää tilaa Jumalan rakkaudelle. Antautuminen antaa aina lisää tilaa Jumalalle. Ja rakkaudelle. Rakkaus on Jumalalle luonnollista, ja se vois olla sitä myös meille.

"When all that I can sing
is a broken hallelujah
When my only offering
is shattered praise
Still the song of adoration
will rise up from these ruins
and I will worship You
and give You thanks
Even when my only praise
is a broken hallelujah"