Ei mitään hätää.

Matt. 6:25-34 "Sentähden minä sanon teille: älkää murehtiko hengestänne, mitä söisitte tai mitä joisitte, älkääkä ruumiistanne, mitä päällenne pukisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet?

Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljoa suurempiarvoiset kuin ne?

Ja kuka teistä voi murehtimisellaan lisätä ikäänsä kyynäränkään vertaa?

Ja mitä te murehditte vaatteista? Katselkaa kedon kukkia, kuinka ne kasvavat; eivät ne työtä tee eivätkä kehrää.

Kuitenkin minä sanon teille: ei Salomo kaikessa loistossansa ollut niin vaatetettu kuin yksi niistä.

Jos siis Jumala näin vaatettaa kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna uuniin heitetään, eikö paljoa ennemmin teitä, te vähäuskoiset?

Älkää siis murehtiko sanoen: 'Mitä me syömme?' tahi: 'Mitä me juomme?' tahi: 'Millä me itsemme vaatetamme?'

Sillä tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan.

Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.

Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa."   Tuo sananpaikka on puhutellut mua viime aikoina todella paljon. Ja moni muu sen ohessa. Ettäkö ei tarvitsisi murehtia ? Niin kuin ollenkaan ? Yhtään ? Ikinä ? Oikeastiko ? Huhhhuh. Etsiä vaan Jumalan valtakuntaa eli tehdä sitä mitä varten on luotu ja mille sydän palaa. Kun on suuria ja pieniäkin elämänmuutoksia ja haasteita, sitä niin mielellään itse haluaisi päättää ja pitää langat omissa käsissään lopulta päätyen kuitenkin Jumalan luo epätoivoisena pyytämään viisautta ja apua ja johdatusta. Jumala on puhunut mulle siitä, kuinka johdatus on enemmän sitä, että Jumala johdattaa meitä ja vähemmän sitä, että me joka mutkassa tarkistellaan Jumalalta tietääkö Hän nyt varmasti onko suunta oikea. Saati se huono tapa, että ainakin itse tulee välillä tahallaan otettua askel vikasuuntaan ihan vaan varmistukseksi siitä, että Jumala tosiaan Sanansa lupauksen mukaan "ohjaa takaisin oikealle tielle". Kuinka hurjat määrät murhetta ja päänvaivaa ihminen tuottaa itselleen asioilla, jotka Jumala on luvannut järjestää meidän parhaaksemme. Se vain kirjaimellisesti ON niin, että Jumala pitää luomakunnasta huolen ja mikä on seuraus: ei edes loisteliain kuningas ole yhtä upeasti vaatetettu kuin se. Ja totuus on, että Jumala tietää paremmin mitä me todella tarvitsemme. Tuo sananpaikka ei ole vain hätävaralupaus siitä, että saamme luottaa siihen, että Jumala viime kädessä auttaa meitä. Se on sitä, jos sen niin haluamme elää todeksi, mutta Jumala antoi lupauksensa, jotta me voisimme elää elämämme murehtien Jumalan valtakunnan asioita enemmän kuin arkielämäämme. Mikä vapaus. Jumala on nostanut mieleen asioita omasta elämästä. Asunnonhankinnat, päätös pitää välivuosi, päätös mennä naimisiin ja monia monia muita. Kuinka tuhottomasti aikaa esimerkiksi kului siihen vatvomiseen pitääkö välivuosi vai ei. Jumalan johdatus oli selkeä, mutta olosuhteet ja ympäristön paine... Loppu on selvä. Tai asunnonhankinnat. Kuinka monia tunteja, sitä on istunut koneella selaillen vuokra-asuntosivuja, kun lopulta se koti on aina tipahtanut kuin taivaalta suoraan nenän eteen. Naimisiinmeno oli ehkä niin hulluutta, että en uskaltanut edes kyseenalaistaa oliko se Jumalan tahto vai ei, kiitos Herralle siitä: en ehkä olis näin onnellinen nyt jos en ois vaan sokeasti luottanut Jumalaan ! Mutta kuinka paljon aikaa on elämästä kulunut kaikkeen turhaan murehtimiseen. Ihan niinkun kaikkivaltias Jumala ei vois järjestää asioita niin kuin tahtoo riippumatta olosuhteista. Kyse on siitä, että jos mun Jumalakuva on niin pieni, että mun Jumala ei kykene ilman mun omaa murehtimista ja järjestämistä pitämään huolta musta, niin ei Hän silloin väkisin myöskään sitä tee. Mutta Jumala on luvannut, että saamme haastaa Hänet pitämään meistä huolta etsimällä Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että täytyisi heittää koko elämä ranttaliksi: lopettaa opiskelu, työt, vuokranmaksu jne. Kyse on siitä, että Jumala on luvannut pitää kaikesta tuosta huolen, jotta meidän murhetaakkamme voisi keventyä. 2. Kor. 2:14 "Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka aina kuljettaa meitä voittosaatossa Kristuksessa ja meidän kauttamme joka paikassa tuo ilmi hänen tuntemisensa tuoksun!"