Törmäsin tänään sattumalta lauseeseen, tai oikeastaan ajatukseen: Grace... rebuilding me. Pysähdyin miettimään sitä..On Jumalan armoa että saan elää ja hengittää. Ei vaan perusajatuksena, vaan oikeasti. On Jumalan armoa että kaikkien elämän vaiheiden jälkeen elän ja hengitän. Ja niistä vaiheista tähän hetkeen on tapahtunut kyllä yhtä sun toista. On itketty monta itkua ja naurettu monta naurua, valvottu ja nukuttu monen monta yötä. On kasvettu, menty eteenpäin päivä kerrallaan. Vastaan on tullu mitä eriskummallisempia hetkiä, tunteita ja ajatuksia. "Maailma muuttuu, ja minä muutun sen kanssa." Saan olla kiitollinen, että mun kohdalla se muutos on ollut lähemmäs Jumalaa, lähemmäs ehjää ja puhdasta sydäntä. Muutosta kohti ehjempää ihmistä, muutosta kohti todellista mua!
Ja kaiken sen taka
na on Jumala, joka on rakkaus ja joka armonsa kautta ilmentää rakkautensa täydellisesti, juuri mussa! Armo on vaikea sana, mutta merkitykseltään silti yksinkertainen käsittää. Jumalan rakkaus on täydellistä vasta saavuttaessaan ihmisen sydämen, täyttäessään sen elämällä. Jumalan rakkaus on niin ylitsevuotavaa, niin suurta, että se peittää alleen kaiken ihmisen syntisyyden ja pahuuden. Jeesus kuoli ristillä, jotta Jumalan rakkaus tulisi täydelliseksi, meissä. Armo riittää, koska rakkaus on loppumaton! Armo ilmentää Jumalan rakkautta, vie meitä sitä kohti ja tekee siitä todellista, konkreettista. Pitäisi vain juurruttaa selkäytimeen että armon vaikutin on rakkaus!!! Ei ihmisen teot, onnistumiset, luovutukset, olosuhteet, lähtökohdat, vaan v a i n ja a i n o a s t a a n Jumalan rakkaus.Muttaniin.. kasvusta. Se sattuu kun kipeitä kohtia sydämessä kosketetaan. Syö totisesti miestä myöntää epäonnistuneensa elämässä. Lihalle kuoleminen ei ole helppoa, mutta kuoleman jälkeen alkaa uusi elämä, aina. Koska on iankaikkisuus, on toinen todellisuus. Niin tässä elämässä kuin ikuisuudessakin. On luovuttava jostain ennen kuin voi saada jotain tilalle. Armossa ei ole kyse rakentamisesta vaan nimenomaan uudelleenrakentamisesta. Kaikki lähtee alusta, ihminen luodaan uudestaan, uudeksi. Ei vanhan lahonneen ladonkaan päälle voi alkaa rakentaa palatsia. Tai jos voikin, niin valmiin palatsin sisältä löytyy kuitenkin se vanha ja haiseva, lahonnut lato. Se on ehkä piilossa, mutta se on olemassa ja se ei tee palatsista upeaa vaan himmentää sen loistoa. Sen tähden vanha on aina ensin purettava ennen kuin on mahdollista rakentaa uutta, kaikessa elämässä.
Kuitenkin, asia jota ainakin mun on vaikeinta ymmärtää kaikessa Jumalan rakkaudessa ja armossa on, että se on Jumalan lahja. Ei palkinto, ei palkka, ei laina, eikä edes almu, vaan lahja. Lahja joka on tarkoitettu vastaanotettavaksi ilolla ja kiitoksella. Se on jotain mitä ei tarvitse maksaa takaisin, ei yrittää ansaita, ei kerjätä.. ainoastaan ottaa vastaan. Eikä sen vastaanottamisesta pitäisi missään tapauksessa potea huonoa omaatuntoa, tai riittämättömyyttä. Siitä pitäisi iloita ja riemuita, sitä tulisi käyttää! Koska rakkaus ja armo on tarkoitettu meille vapaudeksi. Vapaudeksi palvella Jumalaa vapaasta tahdosta, vapaasti, vapaana kaikesta! Vapausvapausvapaus! Jumalan kanssa elämiseen ei tarvita kuin yksi motiivi, rakkaus. VAIN yksi motiivi, rakkaus. Muut motiivit riistävät ihmiseltä vapauden, ja armon keskeisimmän merkityksen ja sen todellisen kokemisen.
Armo uudelleenrakentaa minut alkuperäiseksi itsekseni!
Armo uudelleenrakentaa sinut alkuperäiseksi itseksesi!
Armo uudelleenrakentaa seurakunnan alkuperäiseksi Jumalan kuvaksi, maanpäälliseksi ilmentymäksi, yhdessä Jeesuksen kanssa Jumalan ruumiiksi!
p.s. äitiltä terveisiä :)
