Monenkaltaista onnea ja monimuotoisen onnen suunnatonta määrää on tämä elämä. Erityinen on mun uus lempisana ja vaikka ulkona on hirveän märkä kevätkeli ja räntä kastelee ensin kengät, sitten sukat ja lopulta varpaat hymyilen, koska en voi olla ihmettelemättä miten erityistä on olla erityisen Jumalan erityinen tytär. Jos joku asia on varma niin se, että Jumala on hyvä Jumala ja jos en mitään muuta asiaa elämässäni opi ja muista niin sen aion oppia ja muistaa tulee musta sitten mummona kuinka dementikko tahansa.
Erityisyyden lisäksi oon ihmeissäni Raamatusta, joka sekin on varsin erityinen. Kuinka ISO ja ihmeellinen ja viisas kirja se onkaan: täynnä niin jännittäviä tarinoita, että niihin voisi uppoutua päivä- ja viikkokausiksi ja uppoutuisikin, ellei koulu ja muut velvollisuudet aina keskeyttäisi tutkimusmatkailua. Jumala on hämmästyttävä ja jos voisin haluaisin lukea kaikki Jumalan kirjoittamat tarinat, joita maan päällä eläneet ihmiset on koskaan eläneet. Mutta mikä vielä parempaa, voin vielä jonain päivänä kuulla ne kaikki ! Voin jutella kaikkien Raamatun siistien Jumalan ihmisten kanssa ja pyytää niitä kertomaan elämäntarinansa. Ja entä sitten ne tarinat joita ei oo koskaan kirjotettu ? Nyt tiedän miks meillä on taivaassa ikuisuus aikaa: vähempi ei riittäis. Ja jos Narnian tarinat saa mut itkemään ja nauramaan ilosta, saa mut rakastamaan ja laulamaan ja mahanpohjan heittämään kuperkeikkaa niin miks ihmeessä ihmiset ei enää kerro toisilleen tarinoita, jotka on vielä ihmeellisimpiä kun Narnia, koska ne on totta ! Tai kyllähän Narniakin on, tavallaan, mutta ei sitä silti lasketa. Vanha testamenttikin on vaan täynnä tarinoita, joiden kautta voi oppia Jumalan luonteesta ja hyvyydestä ja rakastua Jumalaan aina vaan enemmän. Just tän takia ostin kaikki Ikuiset Kertomukset ja latasin Superkirja-jaksot koneelle, koska oon unohtanut ihan liikaa niistä tarinoista, jotka lapsena osasin ulkoa. Muistan kyllä mitä tapahtu ja missä järjestyksessä ja kuka oli päähenkilö, mutta tarinoiden merkitykset ja opetukset ja se mitä ne kertoo Jumalasta on unohtunu. Miten helpoks Jumala onkin itseensä tutustumisen tehny. Voidaan oppia tuntemaan Jumala tarinoimalla ja lukemalla/kuuntelemalla tarinoita. Jälleen kerran havaittavissa lasten kaltaisuutta. Kiitän !
Tänään kun aamulla heräsin jo seitsemän jälkeen, mietin että täydellisen päivän tuleekin alkaa täydellisellä (=aikaisella) aamulla. Sen ajatuksen jälkeen aamu olikin sitten kaikkea muuta. On niitä päiviä, kun pyörän vaihteet jäätyy niin, että vaan seiska toimii ja koska on liukasta niin isolla vaihteella pyörä vaan sutii ja sen takia koulumatka kestää tuhat vuotta kauemmin kun yleensä ja kun viimein oot perillä hiestä märkänä niin opettaja pitää sulle luennon ajoissa olemisesta. Tiedän että kaikki tietää nää aamut: turhauttaa jo heti alkuunsa ilman mitään syytä ja tekis mieli nukkua seuraavakin yö heti alta pois, kun ei tää päivä kuitenkaan lupaa mitään hyvää. Onneks kuitenkin olin niin virkeä, etten jaksanu jäädä vaan kotiin möllöttämään ja ehkä jaksoin myös hitusen uskoa siihen, että Herran päivä se on tämäkin.
Vaikeinta elämässä on olla minä ja elää minuna itsensä kanssa. Koskaan maailmassa ei tule vastaan toista niin hankalaa ja raivostuttavaa ja epätäydellistä ja ärsyttävää ja surkeaa ihmistä kun minä. Minussa on aina kaikki vinossa ja vikana ja suurimman osan aikaa vaan ahdistaa ajatuskin, että elämä on minun kanssa elämistä ja olemista ja kasvamista. Minä on ihmisen pahin vihollinen, siihen asti ainakin, kun ymmärtää että minähän olen minä ja että minun kanssa voi tehdä yhteistyötä. Sen kun ymmärtää ja kun Jumala auttaa ymmärtämään niin tuntuu, ettei voi kun hakata päätä seinään ja ihmetellä miten niin yksinkertaisesta asiasta, kuin että minä olen minä, onkaan osannut tehdä niin monimutkaisen. Jumala on totisesti armollinen. Vaikka onkin vaikeinta olla kaikista maailman ihmisistä juuri minä, niin ei käy kieltäminen etteikö se ois kuitenkin lopulta parasta. En mä ainakaan kenenkään muun minusta saisi niin paljon irti kuin itsestäni. Ja siks Jumala on luonutkin minusta juuri minut, eikä ketään muuta.
Oon kylläkin lukenu vaan yhteiskuntaoppia ja matikkaa mutta näköjään kevät herättää mussa myös pienen filosofin. Ihanaa, että kevät tulee ja alkaa vihertää, aurinko tuo iloa elämään ja voi syödä mehujäitä ja siristellä silmiä ja niistää siitepölyallergikkonenää. Parasta keväässä on, että se tietää kesää. Turhuusahdistushermostusaamulla alkanut päivä voi siis kuitenkin päättyä näin. Todistetusti. Kiitos Jeesus keväästä ja minusta ja muiden minuuksista !
Oon fiilistelly viime aikoina miten hauskoja sanoja onkaan olemassa. Esim. "kilpuri" on mun ehdoton suosikki ! Se tuntuu niin kivalta suussa, samoin kun myös "omintakeinen makeinen" ja "suklaa" ja "vadelma". Muttajuuu, asiaan.
Minkä tapahtumien kirjon onkaan elämä sisältänyt viime aikoina. Niin paljon, että en varmaan es pysyis laskuissa jos yrittäisin. Jännittävänä huomiona kuitenkin, että tässä sitä vaan istutaan aamu kahdeksalta keittiön pöydän ääressä fiilistelemässä Jumalan rakkautta ja siihen sisältyvää huolenpitoa ja hyvää tahtoa, vaikka niin iso osa tapahtumista ja muutoksista ois vielä ennen joulua ajaneet mut voimattomana sängyn pohjalle. Joulunalus oli aika väsyttävää ja raskasta aikaa monin tavoin ehkä sen takia, että vihdoin luovuttaisin ja antaisin Jumalan pitää huolta. Ja sitä tässä nyt on totisesti opiskeltu pitkän aikaa. Tällä viikolla vasta ensimmäistä kertaa, tuntu että ymmärsin jotain tärkeää. Aikasemmin on vaan täytyny ottaa uskon askeleita ihan sokeasti Jumalan puoleen, silläkin uhalla että kaikki kaatuu. Mutta eihän mikään oikeasti kaadu, se on vaan mun päänsisäinen valhe. Nyt kuitenkin oon ehkä hitusen päässyt sen valheen yläpuolelle, ainakin kurkkaamaan ja oikeasti tuntemaan Jumalan rakkaudesta sen puolen, kuinka se oikeasti on Isällistä rakkautta. Niin peruasiaa, jonka oon aina uskonu ja tienny, mutta kokemuksen tasolla se oli jotain aivan uutta: että Jumala on Isä, joka pitää musta huolta, haluaa mulle vaan parasta, on aina läsnä mua varten ja on uhrannut niin paljon vaan sen takia, että mä menisin ja ottaisin oman paikkani Isän sylissä.
Oon opetellu jakamaan elämääni Jumalalle ilman, että aina mietin kuinka asiani esittäisin. Kai sekin on sitä lapseutta. Että vaikka kuinka uskon ja tiedän, että Jumala on uskollinen niin silti voin itkeä ja potkia Jumalan eessä, että miks et oo auttanu mua vaikka oot luvannu, kun kuitenkinhan totuus on aina, että Jumala auttaa ! Monesti meillä vaan menee ikuisuus ennen kun tajutaan se, koska Jumalan apu on yleensä jotain muuta, monin verroin parempaa, kun mitä osattiin edes pyytää. Jumala on uskollinen, ja se on totuus. Ja mikä mieletön totuus se onkaan. Eihän tässä elämässä muuta tarvitakaan!
