Toisinaan pitää luopua jostain saadakseen parempaa. On tehtävä uhrauksia päästäkseen elämässä eteenpäin. Joskus on tehtävä päätöksiä, jotka eivät aina ole niin helppoja tehtäväksi.
Jumalan kanssa ei onneksi tarvi koskaan jälkikäteen katua tehtyjä päätöksiä, sillä Jumala voi ne huonotkin kääntää voitoiksi. Ja Jumalalle ja Jumalan takia tehdyt uhraukset eivät koskaan ole turhia ja merkityksettömiä, sillä Jumala on luvannut palkita ne, jotka "hylkäävät elämänsä" ja seuraavat Häntä. Jumalassa me saadaan kaikki se mitä me tarvitaan ja vielä paljon päälle. Itsessämme me vaan etsitään ja etsitään, eikä koskaan löydetä. Satutetaan itseämme kun kokeillaan kaikkea ja haetaan vääristä paikoista elämään sisältöä. Koska ilman Jumalaa ihminen ei voi koskaan tuntea itseään kokonaiseksi. Mutta Jumalan syli on koko ajan auki meitä varten.
Ja vaikka sitä on tahto antaa kaikki Jumalalle, niin toisinaan tuntuisi niin paljon helpommalta ja turvallisemmalta jäädä paikalleen, siihen elämään jota aina on elänyt. Toimia totutulla tavalla ja nauttia niistä elämän pienistä asioista, peruselämästä. Elää sen sunnuntaijumalan kans, jota kohdataan kahdesti viikossa kello 19 ja 21 välillä. Eikä siinä sinänsä mitään pahaa. Mutta Jumala kun haluaisi antaa niin paljon enemmän jos me vain uskallettaisiin jättää se kaikki taakse ja astua tyhjän päälle.. Sinne missä Jumala ottaa kopin ja alkaa rakastaa, lohduttaa ja johdattaa.
Toki se ihminen meissä ikävöi varmaa elämää. Sitä elämää kun huominen on suunniteltu. Mutta kun elämä ei mene niin. Joku päivä tulee se päivä kun meidät heitetään väkisin tyhjän päälle. Kun elämä ei menekkään käsikirjoituksen mukaan. Mistä me silloin otetaan kiinni jos meillä ei oo ketään ottamassa koppia ja kertomassa mitä tehdä? Hoitamassa meitä ja ottamassa syliin kun me ollaan rikki.
Siks on niin tärkeää, että me ymmärretään tarttua Jumalaan todella. Kiinnittää katse vain Jumalaan ja jättää taakse kaikki toisarvoinen. Koska se oikeasti on sen arvoista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti