Gratitude.

On ihan kertakaikkisen ihanaa olla tyytyväinen ja onnellinen, kiitollinen. Ei ainoastaan "peruskiitollinen" vaan aivan sydämen pohjasta asti kiitollinen. Ei haittais, vaikka moni asia olis paremminkin ja monen asian sietäiskin olla. Mutta mitäpä sitä miettimään, kun kuitenkin useampi asia on paljon paremmin, kun vois koskaan toivoa. Ei oo murheita, eikä surua sen suuremmista asioista, kun juustoriisikakkujen ja puhtaiden sukkien loppumisesta. Ei mitään todellisia ongelmia, joiden kanssa ei vois elää hymy huulilla ja ilo sydämessä. Kun onhan mulla vieläpä kaikkivaltias Jumala ja sen lisäks sulhanen, jotka on luvannu pitää musta huolta. Joten mikäs tässä ollessa. Herra on hyvä. Todella.

Aloin pohtia kiitollisuutta jälleen kerran, kun avasin ekaa kertaa kirjan Kanakeittoa sielulle. Ihmeellisiä, pieniä, hyvän mielen tarinoita, joista huokuu Jumalan yliluonnollinen hellyys ja kauneus. Tarinoita, jotka avaa silmät pienten asioiden suuruudelle ja niin... myös kiitollisuudelle. Jotenkin viime kevään kiireiden keskellä kadotti juuri sen äsken mainitun pienien asioiden suuruuden, hyvässä mielessä: huonossa ne pienet asiat tuntui välillä jopa valtavilta.Onneks Jumala on siunannut mua ihmisillä, jotka muistuttaa siitä, että Jumala tekee suurista murheista pieniä ja pienistä iloista suuria. On niin äärettömän tärkeää nauttia elämästä, joka hetkestä, pienimmistäkin. Ottaa kaikki ilo irti ja olla kiitollinen. Niin kuin viisas tuleva aviomieheni totesi, kun otin iltakävelyn kauniissa maalaiskesän illassa turhan paljon urheilun, enkä rentoutumisen kannalta: "Ne, joilla on enemmän rahaa kun aikaa kiirehtii, meillä on enemmän aikaa kun rahaa, joten voidaan kävellä hitaasti ja katsella ympärillemme." Se vaan on niin totta ja niin helposti, liian helposti unohdettavaa.

Täti, oletsä rikas ?

Siinä he kyhjöttivät eteisessä - kaksi ryysyistä lasta liian iso takki yllä. 

"Olisiko, teillä jätepaperia?"

Minulla oli kiire. Mieli teki sanoa, ettei ollut - mutta sitten katsoin heidän jalkojaan. Loskassa läpimäriksi kastuneet ohuet pikku sandaalit. 

"Tulkaa sisään, niin saatte kaakaota."

Sen enempää siinä ei keskusteltu. Kengistä jäi märät jäljet takan edustalle. Annoin lapsille kaakaota ja paahtoleipää hillon kera hyytävän ulkoilman vastapainoksi. Sitten menin takaisin keittiöön ja aloin suunnitella uudelleen talousrahojen käyttöä... Viereisessä huoneessa oli kovin hiljaista. Vilkaisin sinne. Tyttö piteli tyhjää kuppia ja poika kysyi soinnuttomalla äänellä: 

"Täti... oletsä rikas?"

"Rikasko? Varjelkoon, en!"

Vilkaisin kauhtuneita nojatulinpäällyksiä. Tyttö laski kupin varovasti takaisin lautaselle.

"Kuppi on samaa paria kuin lautanen."

Hän kuulosti vanhalta ihmiseltä ja hänen äänessään oli nälkää, joka ei ollut peräisin vatsasta. Sitten he lähtivät pidellen paperinippuja tuulensuojana. 

Huomasin, etteivät he olleet kiittäneet. Mutta ei se tuntunut tarpeelliselta. He olivat antaneet minulle jotakin. Kupit ja lautaset olivat ihan tavallista sinistä posliinia. Mutta ne olivat tosiaan samaa paria. Kokeilin perunoiden kypsyyttä ja sekoitin kastiketta. Perunoita ja ruskeata kastiketta, katto pään päällä ja miehellä kunnollinen, pysyvä työpaikka - nekin sopivat yhteen. 

Siirsin tuolin paikoilleen takan edestä ja siivosin olohuoneen. Pienten sandaalien mutaiset ja märät jäljet näkyivät yhä takan edessä. Annoin niiden olla. Olkoot ne siinä siltä varalta, että sattuisin unohtamaan, miten upporikas olen.

                      

                                                                                                                             -Marion Doolan

Lovely.

Iloitsen. 

Sydämessä on rauha. 

Vatsa on täynnä maailman parhaan äitin maailman parhaita lihapullia.

Ja perunoita.

Ukkonen lähestyy. 

Tai sitten se kiertää kaukaa ja menee pois. 

Kotona on hyvä olla. 

Aion viettää laatuaikaa iskän kanssa.

Sen päivystys loppuu kohta.

Benjamin on oikea vitsiniekka.

Janette ja Emppu vei sen leikkipuistoon.

Pastoriveli ja sen vaimo on myös lomalla.

Sekin on hyvä juttu.

Kaikki tuntuu olevan aika lailla niinko pitääkin.

Vaikka Santtu onkin töissä.

On hyvä mieli.

Ja migreenikin meni pois.

Allergia yltyy maalaismaisemissa, mutta en anna sen häiritä.

Opettelen laulamaan Taivaallista.

Ja mietin, että kohta minäkin oon rouva.

Luen Aku Ankkaa ja Raamattua.

Juon lakritsiteetä.

Äiti touhuaa keittiössä.

Pesukoneet on työn touhussa.

Nukun kahdella peitolla vaikka on kesä. 

Kiitosmielin elän elämääni.

Se oli se juttu.

Kiitollisuus.

Joka päivä on syytä olla kiitollinen.

Halleluja, Isä meidän.

"Halleluja, Jeesus nyt hallitsee

valtansa hänel on ainiaan.

Kiitos nyt Hänelle,

minutkin pelasti,

armoaan saan tänään nauttia." 

...ja olla kiitollinen.

Nyt ja aina.

Kiitos Jeesus !

One way.

Kuinka kiitollinen oonkaan seurakunnasta juuri nyt ! Ihan melkein niin, että halkean. Siitä, että on ihmisiä joiden kanssa jakaa ajatuksia ja elämää, itkeä ja innostua, työskennellä ja pitää hauskaa: ihmisiä, joiden kanssa elää ! Ihmiset on kyllä ihan todella parasta mitä Jumala on luonu, siinäkin Jumala on ihan oikeassa, se todella on hyvä juttu. Oon saanu niin paljon tärkeää rohkasua viime aikoina, että tuntuu ihan kun uus elämä ois taas auennu. Jumala ei oo ainoastaan käyttäny ihmisiä välikappaleina vaan toiminu ihan omakätisesti. Oon kyllä saanu olla kirjaimellisesti Isän kämmenellä. Mutta kiitos siis ihmisille ja Jumalalle siitä, että on taas noussu uusia ajatuksia elämästä ja sen tarkotuksesta.

Viime viikkoina, ellen jopa kuukausina oon pohtinut ja mutustellut ja rukoillut ja mieleni sopukoissa jäsennellyt unelmaa, joka sinänsä ei ole mulle ollenkaan uusi, mutta tällä kertaa ehkä jollain tapaa konkreettisempi ja lähempänä kuin aiemmin. Mulla on suuren suuri unelma, jonka uskon saaneeni Jumalalta ja joka on myös Jumalan unelma, mutta joka vielä ainakin mun kohdalla hakee muotoaan. Se liittyy vahvasti Jeesuksen seurakuntaan, tietysti. Bass'n helenin Palavien sydänten maa kiteyttää sen aika täydelleen ( http://www.bassnhelen.com/mp3/unplugged_04.mp3 ). On tiettyjä yksityiskohtasia juttuja, ikään kun näky, josta Jumala on myös puhunu, mutta jonka toteuttaminen oikeasti vaatii täyden luottamuksen ja varmuuden. Mutta uskon, että kun etin Jumalaa niin sen varmuuden vielä löydän jos se vaan on Herran tahto, ja sit saan vaan antaa palaa. Toistaseks ei kuitenkaan siitä sen enempää. Lähinnä rukouksiin haluaisin jättää koko asian. Niin omiini, kun mahdollisesti niidenkin, jotka tätä lukee.

Nojooo. Perus jokaisen uskovaisen unelma tietysti, että kaikkien sydämet sais palaa Jumalalle, mut ehkä oon oikeammin alkanu löytää omaa paikkaani ja muurinaukkoani jotenkin selkeämmin kun aikasemmin. Tähän asti oon ehkä palvellu enemmänkin "vaan" paikallisseurakuntaa miettimättä sen kummemmin sitä, että totuus on, että me ollaan Jeesuksen seurakunta, kaikki eri seurakunnat yhdessä. Oon myös kokenu, että rukous on se juttu, mikä sen mahdollistaa. Yhteinen rukous erityisesti. Ihmissuhteiden hoitaminen ja ylläpitäminen rukouksen avulla. Taas kerran itsestäänselvyys: ilman rukousta ei tapahdu yhtään mitään. Mutta että ihan oikeasti ! Mun sydän on syttyny rukoilemaan, huutamaan Jumalan puoleen. Haluan kerran asua paikassa, jota kutsutaan palavien sydänten maaksi, Jumalalle palavien sydänten maaksi. Ja uskon, sen että Jumalan valtakunta on tässä ja nyt, sisäisesti minussa, meissä, jokaisessa joka uskoo. Mun ei tarvii siis odottaa taivaaseen saakka, ennen kuin voin nähdä unelmani toteutuneen.

Ja hienointa koko hommassa on se, että koko Jeesuksen seurakunta, pelastettujen joukko on kutsuttu elämään todeks samaa unelmaa, elämään siitä ja sille, eri tavoin. Ja että yksinkertaisuudessaan kyse on edelleenkin siitä, että Jeesus on tie, totuus ja elämä. Oli sitten kyse mistä seurakunnasta tahasta, mistä ihmisestä tahansa. Jeesus on tie, jota kaikki taivasta kohti kulkevat käy. Ja se tie, on samalla myös Jumalan suunnitelma, elämän tie.

Life song.

Heräsin tänään aikaisin, mutta totesin, että myöhään herääminen kuuluu kesään ja jatkoin unia. Söin aamupalaksi riisikakkuja sen kunniaksi, että kuu näytti viime yönä ihan.. riisikakulta. Sitten menin ulos ja melkein nukahdin Raamattu tyynynäni. Lentelevät kesäörkkimönkijäiset kuitenkin kutsui, mut mukaan ruohikkotanssiin ja niinpä tanssin ylistystä Jumalalle auringonpaisteessa niiden kanssa pitkän tovin välillä opiskellen mitä Raamattu puhuu avioliitosta. Ei mikään hassumpi aamupäivä siis. Loppupäivän seikkailin asuntoautolla ja löysin tieni Etelä-Pohjanmaan pääkaupunkiin. Opin kuitenkin jälleen kerran sen, minkä rakkaan pastoriveljeni viisas vaimo jo aikoja sitten totesi: tuntuu elämä olevan sitten kuinka epävarmaa ja vaarallista tahansa, turvallisinta on kuitenkin olla siellä minne Jumala on johdattanut: Jumalan tahdossa. Vaikka sitten Jumala kutsuis kirjaimellisesti tanssimaan nuoralla. Koska edelleenkin Jumala on hyvä Jumala, jolla on lapsilleen tarjottavana vain parasta. Mistään muusta ei ihminen voi löytää niin rikasta ja täyttä ja yltäkylläistä elämää kuin Jumalan tahdossa elämisestä. Siitä Pyhä Henki muistutti mua jälleen kerran.Tänään oli kaunis, mutta sitäkin haastavampi päivä: kiitos Herralle siitä !

Feelin' so fly.

Enpä osannut arvata mitä kaikkea siitä seurasi, kun heittäydyin kokonaan Jumalan varaan. Sanoisinko että ainakin täyttä elämää ja Jumalan täydellisiä suunnitelmia. En voi enää todeta vaan että mikäs tässä elellessä, koska oon maailman onnellisin tyttö, jolla on yliluonnollisen ihmeellinen elämä: elämä, jonka vaan yksin Jumala voi antaa. Mulla on rakastavin ja rakastettavin sulhanen, mitä kuvitella saattaa. Mulla on paras ja hauskin perhe ja ylihuipuimmat ystävät. Mulla on uus, ikioma kitara ja jännittävä, merkityksellinen seikkailuelämä. Ja mulla on niin paljon myös kaikkea muuta ! Mulla on ikiaikojen muuttumaton, pyhä Jumala !

Ainoastaan sydämellä voi ymmärtää Jumalaa, ei järjellä, koska Jumala on järjetön, mutta Jumala on rakkaus. Jumalan viisaus on niin paljon suurempaa viisautta, kun tämän maailman viisain viisaus. On hämmästyttävää miten kaikki missä on Jumalan käden jälki on yliluonnolista, vaikka kyse on luonnollisista ihmisistä luonnollisessa järjellä käsitettävässä maailmassa. Jumala voi saattaa kaksi täysin epätäydellistä ihmistä yhteen ja luoda jotain täydellistä. Jumalan suunnitelmat on sitä, että mahdottomat on mahdollisia. Sitä ihmettelen tällä hetkellä eniten. Jumala tekee niin monia asioita ihan nurinkurin. Yliluonnollisuus on kai Jumalalle luonnollista, se tuntuu olevan osa Jumalan luonnetta ja osa kaikkia Jumalan suunnitelmia.

Ensimmäistä kertaa elämässäni oon kohdannut asioita, joissa uskon ja tunnen ja tietämällä tiedän kulkevani Jumalan johdatuksessa. Se, että mun joka solulla vaan on varmuus siitä, että toteutan Jumalan parasta suunnitelmaa ja elän siinä ilman epäilyksen häivää. On tietty paljonpaljon asioita, joiden kohdalla oon vielä aivan metsässä. Mutta se tunne ja varmuus johdatuksessa kulkemisesta edes jonkin yhden asian suhteen on jotain aivan ihmeellistä. Se on jotain missä täydellinen rakkaus vaikuttaa niin, että kaikki pelko katoaa. Se on jotain missä tän maailman mielipiteet ja syytökset menettää täysin merkityksensä. Se on Jumalan läsnäoloa, Jumalan siunaava käsi mun elämän yllä ja meidän, Santun ja mun, tulevan elämän yllä. Se on lahja taivaasta. Me ja Jumala: ja kaikki on mahdollista. Jumala on niiiiin todella hyvä Jumala.