Kuinka sanomattoman kiitollinen ja onnellinen sitä pieni ihmislapsi voikaan olla suuren ja ihmeellisen Jumalan edessä. Ainakin niin onnellinen että sydän meinaa pakahtua ja vallan poksahtaa. Kun sitä itsekkäänä ja epäonnistuneena, häpeissään tulee Jumalan luokse ja vastassa ei olekaan toruja ja rajoituksia vaan vapautta. Kun sitä ensin on kulkenut oman päänsä mukaan ja vasta liian monta kerta kompastuttuaan myöntänyt Jumalan olleen alusta pitäen oikeassa ei Jumala ole silloinkaan halveksiva ja omahyväinen. JUMALA ON RAKKAUS. Ja voi kertakaikkiaan sitä rakkautta. Sitä on mahdotonta ymmärtää, sen kanssa täytyy vain oppia elämään :)
Onni voi asua ihmisessä, hymy voi asua ihmisessä silloinkin kun itkettää. Rakkaus voi asua ihmisessä, vaikka viha leimahtaakin. Sillä Jumala on ja pysyy kaikesta huolimatta, tapahtui mitä tapahtui. Jumala kestää meidän epäilyt ja vihanpuuskat, eikä vain kestä vaan myös osoittaa ne turhiksi ja täyttää meidät ilolla ja rakkaudella.
Turhaan sitä yrittää mököttää ja tehdä Jumalasta syntipukkia. Sen rakkaus on liian suuri. Kun pikkulapsi tekee pahaa ja toruttaessa sitten katsoo niin vietävän suloisesti ja viattomasti on pakko vain heltyä. Sama se on Jumalan kanssa, erona vain se että Jumala on aina oikeassa ja itse joutuu häpeissään myöntämään tappionsa. Sitä vain rakastaa liikaa jaksaakseen kovin kauaa leikkiä viileää ja välinpitämätöntä.
tulen jälleen luoksesi rikkinäisenä
katselen haavojani käsissäsi
arpiani sydämessäsi
"sinä tyhmä tyttö" sanot
ja vedät minut syliisi
luovutan kyyneleen kiitokseksi kaikesta
mitä olet tehnyt
mutta kyllähän Sinä tiedät
Sinähän minut loit..
Isä..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti