Always enough.

Musta tais tulla uudestaan ihan lapsi, tai ainakin musta tuntuu siltä. Koska vaikka maailmassa ja elämässä ois nytkin ainakin miljoona asiaa joista murehtia ja kantaa huolta niin oikeastaan en jaksa, koska Iskäänhän voi aina luottaa. Eikä mun tartte edes yrittää ymmärtää kaiken maailman asioita, ei edes pieniä, koska nehän on aikuisten juttuja ne ja Iskä hoitaa nekin mun puolesta. Se tunne on aikas tosi vapauttava, kun tajuaa että Jeesus ihan oikeasti rakastaa mua just sellasena kun oon ja että se oikeasti haluaa ja ennenkaikkea voi ehjätä mut ja tehdä musta ihan puhtaan. Ja että sillä vaan niin on ratkasu kaikkiin mun ongelmiin. Kylläpäs oonkin ollut tyhmä ja itsepäinen. Anteeks Jumala, yritän olla kiltisti tästä lähin ja kuunnella sua!

Muttaniin. Ihmiset on kyllä myös aikas siisti juttu. Vaikka tietysti ne on, koska ne on Jumalalta! Ja saan vaan niin olla kiitollinen miten paljon ihania ihmisiä mun ympärillä on. Ilman niitä elämä ois kurjaa.

Sain tänään myös maailman ihanimman postin. Ja lähetin sen saman viestin iskälle tekstiviestinä: "Jonakin päivänä löydän prinssini, mutta oma isäni on aina kuningas."

Lunta ja enkeleitä.

Aamuyöstä kun en vieläkään jostain tuntemattomasta syystä ollut saanut unta, istuskelin keittiön pöydän ääressä ja jatkoin pohdintaani elämästä ja Jumalasta.

On merkillistä kuinka tuhottoman paljon kysymyksiä ihmismieli osaakaan esittää ja kuinka epäileväinen ihminen luonnostaan onkaan. Pienenpienetkin vastoinkäymiset ja epäkohdat saavat ihmisen uskon Jumalaa ja itseään kohtaan horjumaan. Ei vaadita paljoa maailman kaatumiseen ja elämän merkityksen kadottamiseen, haaveiden tuhoutumiseen. Ihminen on täysin ohjailtavissa ulkoapäin, ympäristön paine saa ihmisestä irti mitä vain tahtoo. Ihminen on vain pelinappula, joka toimii niin kuin tässä maailmassa kuuluu toimia, elää odotusten mukaan, eikä niin kuin itse tahtoisi. Ja lopulta ihminen kääntyy itseäänkin vastaan. Etsiessään, ilman että koskaan löytää. Harhaillessaan, ilman että koskaan pääsee kotiin.

Katselin sitten ulos ikkunasta, lunta ja enkeleitä. Tajusin, että koko maailma on täynnä todisteita Jumalan olemassaolosta ja ihmisen tärkeydestä ja arvosta. Siitä, että Jumalan kädessä on kaikki. Että Jumala on vastaus. Että identiteetti Jumalassa on avain ehjään elämään. Nukahdin tyytyväisenä.

Elämän nälkä.

Mahdollisuuksien maukas maailma vaan odottaa valloittamistaan ja silti sitä vaan kerta toisensa jälkeen löytää itsensä pohtimasta samoja typeriä kysymyksiä: "onko musta?" "tuleeko musta koskaan mitään?" jnejne. Mihin jäi kaikkivaltias Jumala? Se joka voi kaiken ja kaikissa? Ei Jumalalle mikään oo mahdotonta! Jos me otetaan Jumala mukaan meidän elämään ja suunnitelmiin niin meille on kaikki mahdollista!

Tänään jos koskaan viimeistään sisäistin sen että Jumala ihan oikeasti on rukouksia kuuleva Jumala. Sitä oikeasti kiinnostaa mitä meillä on sanottavaa, ja se ihan oikeasti vastaa meille. Me ei voida ohjailla Jumalaa eikä käskyttää sitä, mutta me voidaan nöyrinä tuoda asiamme Jumalan tiettäväks ja meillä on oikeus odottaa että Jumala myös vastaa meille. Jumalahan se just on se joka loi tän koko elämän ja maailman meitä varten, totta kai meidän kannattaa siltä pyytää neuvoa mitä tehdä kun se on alan asiantuntija! Jumala jos jokuhan nyt tietää ne kaikista jännittävimmät ja siisteimmät jutut mitä ylipäätään on olemassa!

Totta kai elämästä kannattaa ottaa niin paljon irti kun vaan mahollista eikä vaan voivotella miten elämä on tyhjää kun ei oo koskaan kokenut mitään. Miks ihmeessä tähän maailmaan on luotu niin paljon kaikenlaista jos meillä ei ois oikeutta ja mahollisuutta ottaa iloa irti siitä kaikesta? Niin tuttu kun luomiskertomus onkaan niin silti sen sisältö tahtoo aina unohtua. Jumala loi maailman ihmistä varten, että ihmisen ois hyvä olla ja elää! Korostan sanaa elää! Ei elämä oo sitä että synnytään ja kuollaan pois, se on jotain mikä lähtee meidän sisältä ja joka on lahjaa Jumalalta! Se on jotain niin paljon enemmän kun vaan pelkkä biologian määritelmä siitä. Jeesus on elämän leipä ja mä ainakin haluan että mun maha kurnii aina eikä täyty koskaan!

Beautiful madness.

Joskus tuntuu siltä, että maailma muuttu vaikka itse ei olisi vielä yhtään valmis lähtemään, haluaisi vaan jäädä. Sitä yrittää pitää kiinni kaikesta tutusta ja turvallisesta, mutta ei saa otetta kun kaikki vaan valuu läpi sormien. Tuntuu pelottavalta ajatukselta aikuistua ja kasvaa, huomata että elämä menee eteenpäin, kaikkialla. Sama tunne kuin jos sitä yhtäkkiä löytäisi itsensä Heathrown lentokentältä, seisomassa matkalaukun kanssa keskellä terminaalia ihmisten säntäillessä ympäriinsä, eikä muistaisi minne sitä oikein olikaan matkalla. Olisi helpompaa vain istahtaa hetkeksi miettimään ja etsiä vaikka lentolippu tai muu johtolanka, mutta koska on kiire ehtiä lennolle on vain sännättävä suinpäin suuntaan taikka toiseen, koska niinhän kaikki muutkin tekevät. Se on hurjaa ja epätodellista, ja sitä toivoo että se kaikki olisi vaan unta.

Jos elämään mahtuukin sekalainen melska tunteita ja tuoksuja niin kyllä mahtuu myös päivään. Ihminen on totta tosiaan hassu otus. Sitä tapahtuu niin paljon kaikenlaista, yllättävää ja odottamatonta, hämmästyttävää ja ihmeellistä. Ei tarvita paljoa ihmisen pienen pään sekoittamiseen. Yhdessä hetkessä tunteet voivat olla surullisempia kuin pilvisenharmaa taivas, toisessa hetkessä taas kilpailla ilosta auringon kanssa. Tai molempia yhtä aikaa. Miksi ihmiseen on luotu enemmän tunteita kuin mitä sydän voi kestää? Ja vahvempia tunteita kuin järki pystyy käsittämään. Käsittämättömiä, outoja, hassuja, raivostuttavia mielentiloja jotka saavat mahan välillä solmuun, välillä kuplimaan ja toisinaan taas sietämättömän kipeäksi. Mutta kai se kaikki on elämän rikkautta siihen asti kun se ei käy yli voimien. Vaikka toki elämä olisi huomattavasti helpompaa jos sydämensä kanssa voisi keskustella.

Mutta joka tapauksessa riemu repeää kun uskaltaa päästää irti ja lähteä seikkailemaan, kokeilemaan onneaan. Kaikki uusi on jännää ja ihmeellistä jos vain viitsii unohtaa kaiken menneen hetkeksi. Maailma on kaunis rajan toisellakin puolen, uskokaa tai älkää. Pitää vain avata silmät ja katsoa, löytää. Ja sydän on paikka josta mikään rakas ja tärkeä ei katoa koskaan. Sydämeen voi kätkeä salaisuudet, hassut unelmat ja haaveet ja kurkistaa niitä aina välillä ja ehkä joku päivä rohjeta uskoa ja elää niitä myös todeksi.

Ainakin uusi maailma voi olla myös hurjan kaunis kun siihen tutustuu. Täynnä maalaisteitä, ja -taloja ja koivukujia ja peltoja, järvimaisemaa. Jopa keskellä ihmisiä! Mutta myös pelottava ilman katuvaloja. Uusi kotikin voi olla hauska paikka ja liian hieno käsittää. Täynnä hassuja kommelluksia väsyneiden rakkaiden kesken.

Päätettiinpä me siskokset mm. piristää äitiä ja iskää herkkuiltapalalla. Ajatus oli kultaa ja toimintasuunnitelmakin lähes aukoton. Kauppareissustakin selvittiin ilman pakkia, että repikää siitä! Mutta leivottiin siis rahkaomenapiirakkaa ja teeleipiä. Harmi vain että teeleipiin eksyi tuplasti suolaa ja leivinpaperin puuttuessa turvauduttiin jonkin sortin silikonivuokiin ja lopputulokseksi saatiin kasa epämääräisen muotoisia, liian pehmeitä ja liian paksuja taikinamöhkäleitä, jotka etäisesti maistuivat teeleiviltä. Omenapiirakasta tuli muuten ihan ok, mutta tuliterä uuni lahjoitti siihen oman aromilisänsä. Ei kukaan kertonut että uusi uuni pitää aina ensin esilämmittää, jotta haju- ja makuhaitat häviävät. Noh, äiti ja iskä oli kyllä silti ihan onnellisia vaikka unohdettiinkin niitä varten ostettu suklaa, se ainoa asia joka tänään ehkä olis mennyt putkeen. Mutta rakastan sitä kun saa nauraa itselleen ja toisille vain sen takia että kaikki se sähläys vaan muistuttaa siitä kuinka mielettömän tärkeä ja rakas oma perhe onkaan. Että rakastetaan vaikka puuro palaakin
pohjaan. Ja voihan veljet, ne on vähintäänkin yhtä rakkaita vaikka kuuluvatkin siihen cool-osastoon perhettä.

Voisin kirjottaa kokonaisen kirjan pelkästään tästä päivästä, mutta tässä vaiheessa vuorokautta tyydyn vaan antamaan maailman suurimman kiitoksen Jumalalle kaikesta ja kaikista ja siitä että elämä on sitä mitä se on! Ja muistuttamaan sitä myös siitä että mun rakkaista pitää pitää visusti huoli!

Vanha kaunis mies.

Toivottavasti musta tulee joskus Chopinia soitteleva mummo jolla on aina jemmassa suolakaloja ja suklaabanaanijäätelöä. Sellanen mummo joka kutoo villasukkia vaan sen takia että puikot on luotu sen käteen ja laulaa El Shaddaita ja kertoilee raamatunkertomuksia sen takia että ne vaan tulee niin luonnostaan sen suusta. Sisäisesti huisin vahva ja kaunis, rauhaa ja rakkautta hehkuva. Semmonen mummo jolla ois vaan huisin paljon annettavaa ja opetettavaa Jumalasta ja elämästä. Mummo joka hymyilis aina ja naurais vielä satavuotiaanakin. Jolla ois Sakkeus-niminen koira, jonka se ois pelastanu jostain maailmalta ja kummityttö jossain Keniassa. Niin ja jonka kotona tuoksuis aina vanilja tai pulla.

Ei mulla tänään muuta. Jatkan elämää :)

Out of my hands.

Tämän elämän palapelissä on miljoonia palasia ja aina toisinaan pala tai kaksi löytää oman paikkansa ja asiat vain loksahtavat kohdilleen. Sillä jokaisella tässä maailmassa on oma paikkansa, jota kukaan muu ihminen ei voi täyttää. Paikka johon mikään muu pala ei sovi, koska kaikki palat on erilaisia, eikä ole olemassa kahta samanlaista. Ja se paikka mitä tässä elämässä etsitään me löydetään Jumalasta. Koska palapeliin, jossa jokainen pala on oikealla paikallaan muodostuu Jumalan kuva.

Yksi oikealla paikallaan oleva pala heijastaa vain pienenpienen osan Jumalan kuvasta, mutta heijastaa kuitenkin! Mutta kymmenen palasta yhteen liitettynä saattaa riittää ehkä jo Jumalan pikkurilliksi! Ja se se onkin maailman ihmeellisin pikkurilli, sillä on jaettu meriä ja parannettu sairaita ja vaikka mitä muuta mahtavaa. Ja vaikka sitä yksin sit oiskin vaan yks pieni hilseenmurunen Jumalan hiuksissa niin sekin pieni valonsäde tässä pimeässä maailmassa voi saada aikaan ihmeellisiä asioita! Pysytään paikallamme, Jumalassa, että koko tää maailma sais nähdä edes sen murusen siitä mielettömästä kirkkaudesta ja rakkaudesta!

Ja jokainen meistä tietää mikä voitonriemuinen fiilis siitä seuraa kun puolen tunnin sitkeän yrityksen jälkeen saa palan loksahtamaan paikalleen! Sama se on oikeassa elämässäkin. Taivaassa vaan niin riemuitaan ja iloitaan kun joku pala löytää täällä paikkansa. Siellä nauretaan ja lauletaan ja tanssitaan. Ja voi vaan kuvitella mitä se kerran on kun koko palapeli on valmis! Koska jos jo nyt välillä tuntuu että koko elämä vaan lähtee ihan käsistä kun Jumala korjaa ja vapauttaa ihmisiä ja vaikuttaa niin ei sitä pysty käsittämään alkuunkaan. Mutta onneks ei tarvitsekaan. Pitää vaan pysyä paikallaan ja loistaa!

Living for Your glory.

Elämä se on yhtä ympyrää. Tietyssä mielessä jokainen päivä on toisensa kopio. Koska vuorokaudessa on aina 24 tuntia ja viikossa seitsemän päivää. On siis helppoa tehdä elämästään tylsää, arkista ja mielikuvituksetonta. Mutta jos aamulla herää asenteella että luvassa on maukas seikkailu niin koskaan ei voi tietää mistä sitä itsensä löytää! Ja Jumalalla jos jollain on mielikuvitusta ja huumorintajua. Sen kans kannattaa hengata joka päivä niin ei taatusti jää paitsi mistään tässä elämässä!

Sitä liian harvoin muistaa, että Jumalalta on ihan kaikki mitä meillä on. Että me ollaan Jumalalle kiitollisuudenvelassa kaikesta. Me voitais vaan kiittää Jumalaa 24/7, ja silti se ei kuitenkaan koskaan olis tarpeeks. Mutta onneks meidän ei tarvii niin tehdä, vaan me saadaan! Me saadaan kiittää ja ylistää Jumalaa, se on etuoikeus eikä velvollisuus. Me saadaan kiittää Jumalaa elämästä, koska Jumalahan loi meidät nimenomaan elämään!

Kaikki mitä meissä on voi kirkastaa Jumalaa jos me vaan niin halutaan. Eikä se tarkota sitä että meidän pitäis aina olla jotain pikku päivänsäteitä. Meillä saa olla huonoja päiviä ja pahaa oloa ja me saadaan tulla myös itkien Isän luo. Koska vaikka Isä rakastaakin meidän kiitosta ja ylistystä, niin vielä enemmän Isä rakastaa hoitaa lastaan. Nostaa syliin, halata ja kuivata kyyneleet. Ja nähdä sen miten hiljalleen kyyneleet kuivuu ja hymy hiipii taas huulille. Sehän jos mikä vasta kirkastaakin Jumalaa! Että ihmiset näkee millanen Isä meillä on, vau!

Välillä tietysti on rankkaa kun pitää väsyneenäkin innostua niin paljon Jumalasta. Ja kipeänäkään ei malta hidastaa tahtia, mutta kohta on loma!

Ja mun pitää kuulemma antaa mun valkosoluille mahdollisuus parantaa mut.

I wanna be in the light
as You are in the light.
I wanna shine like the stars in the heavens.
Oh, Lord be my light and be my salvation
cause all I want is to be in the light.
All I want is to be in the light.

My world.

Tänään mulla ei oo paljon sanottavaa. Oikeastaan vaan pari sanaa elämästä.

Musiikki ja rakkaus.

Jumala!

I'm in love with You

Voihan dumlemuffinssit tätä elämän suklaisuutta! Sitä vois vaan halata koko maailmaa! Sisällä kuplii ja sydän on ihan solmussa siitä kaikesta onnesta ja rakkaudesta. Niin, rakkaudesta! Rakastamisesta ja rakastettuna olemisesta. Tekisin kuperkeikan jos osaisin, mutta tyydyn sitten vaan tanssimaan ja kiittämään Jumalaa, ja nauramaan ja kertomaan kuinka paljon mä sitä rakastan. Koska Jumalahan vaan on yksinkertasesti niin huisin siisti tyyppi että huhhuh. Ei siinä oikein muuta voi kun vaan rakastaa.

Kun avaa aistit Jumalan rakkaudelle niin mitä kaikkea tapahtuukaan! "So heaven meets earth like a sloppy wet kiss and my heart turns violently inside of my chest." Sitä vaan rakastuu ja se onkin menoa sitten. Sitä näkee ympärillään pieniä asioita joilla Isä osoittaa rakkautta tyttärelleen. Sitä kuulee Jumalan äänen koko ajan kuiskuttavan korvaan kuinka paljon mua rakastetaan. Ja mikä parasta, koko ajan saa tuntea istuvansa Jumalan sylissä ja voi kertakaikkiaan kun elämä maistuu.

Eihän se tietystikkään aina tunnu siltä, että Jumala on mahtavin juttu mitä maa päällään kantaa. Mutta se kuitenkin on. Ei se mitä me ajatellaan vaikuta asiaan mitenkään. Eikä se mitä me ajatellaan vaikuta siihenkään että Jumala rakastaa meitä. Se rakastaa meitä ja piste. Me ei voida tehdä mitään sen eteen että se rakastais meitä enemmän tai vähemmän. Koska se vaan rakastaa meitä täydellisesti, aina ja kaikkia. Ja se jos mikä on kyllä kans asia mistä voi vaan niin olla kiitollinen. Että on Isä jolle saa kiukkuilla ja jota saa epäillä ilman että tarttis pelätä hylkäämistä tai torjuntaa. Ja kyllähän sitä känkkäränkkäpäivien jälkeen taas nauru tuntuu entistä ihanammalta.

On niin ihanaa, että meidän ei tartte yrittää yhtään mitään. Saadaan vaan olla ja elää sellasina kun ollaan, puutteinemme ja vikoinemme, ja rakastaa ja kokea rakkautta. Ei meidän tarvii muuttaa itteämme. Just se täydellinen rakkaus kyllä tasottaa meissä kaikki ne terävät ja kovat kohdat joilla me valitettavasti liian usein tökitään toisiamme. Keskitetään vaan meidän elämä rakkauteen!

"Let my life be Your love song,
everyday sing to You.
May my heart always please You
as a sweet offering.
I am satisfied in You,
come be glorified in me.
All of my life You’ve been faithful,
my Savior my King and my Friend.
All of my life I will lay down
to love You with all that I am."

Suddenly I see.

Joku sanoo että meidän pieni maapallomme on vain täynnä sattumia. On sattumaa, että elämä vain kulkee radallaan päivästä toiseen, kuukaudesta toiseen, vuodesta toiseen. On sattumaa, että ihmiset syntyvät, elävät ja kuolevat. On sattumaa, että maa kiertää aurinkoa ja kuu maata ja että vuodenajat vaihtuvat ja luonto osaa reagoida niihin. Sattumaako sekin, että jokainen meistä on ilmestynyt tähän maailmaan hetkeksi ilman minkäänlaista tarkoitusta. Ilman että yhtään millään missään olisi mitään sen suurempaa merkitystä..

Ehkäpä niin, mutta kuinka paljon hienompaa olisikaan jos kaikki olemassa oleva olisikin suunniteltua. Että jokainen ihminen olisi suunniteltu erikseen jokaista pientä yksityiskohtaa myöten. Valmistettu huolella ja rakkaudella ja asetettu omalle paikalleen kauniisti ja tarkkaan luotuun maailmaan, muiden upeiden luomusten keskelle. Että kaikella olisikin joku merkitys. Että eläisitkin elämääsi sen tähden, että joku tahtoo sinun elävän sitä.

Ja mikä hassuinta, elämällä todella on paljonkin merkitystä. Eipä tässä maailmassa juuri muuta olekaan kuin merkitystä. Osa tahtoo elämäänsä sen merkityksen, osa ei, ja osa etsii sitä merkityksettömyydestä. Koska elämän merkitys saa kaiken ympärillä tuntumaan merkitykselliseltä. Mikä vaikea lause! Mutta ihminen jonka elämällä on tarkoitus, oppii ymmärtämään ympäristönsä, tekojensa ja kaiken merkityksen. Että on Jumala joka loi koko maailmankaikkeuden aivan tarkoituksella, että jokaisen ihmisenkin elämällä on tarkoitus ja päämäärä.

Sen ymmärtäminen on kuin sokea ja tunnoton saisi yhtäkkiä takaisin näkönsä ja tuntonsa. Kaikella ympärillä olevalla onkin väri ja muoto. Maailma näyttäytyy kauniimpana ja moniulotteisempana, mielenkiintoisempana, ei enää puutteellisena ja harmaana. Ja se kaikki tapahtuu silmänräpäyksessä, kun ihminen vain vastaanottaa merkityksen elämäänsä. Vastaanottaa Jeesuksen, johon kaiken merkitys kätkeytyy. Ottaa kurssin kohti Jumalaa, kohti taivasta ja vastatuulessakin luovii kohti kotia.

Syksyn sävel.

Syksyn sävel soi toisinaan vähän harmaana, mutta pääasia on että se soi.

Syksyisen luonnon kuolemaan piiloutuu uusi elämä. Viesti kaiken kuihtumisesta ja loppumisesta onkin viesti uuden alusta. Sitä vain täytyy jaksaa odottaa, uskoa siihen. Kevät tulee.

Syksy on vain yksi neljästä vuodenajasta, luonnossa ja elämässä. On oltava pimeää, jotta valo voi taas voittaa. On levättävä, jotta jaksaa taas elää. On uskottava ja rakastettava. On odotettava. Luojan suunnitelma toteutuu aina ajallaan. Luontokin jaksaa odottaa. Eivät lehdet kesällä putoa, koska eivät malta odottaa talvea. Ne tietävät että talvi kyllä tulee, mutta ensin on odotettava syksyä.

Miksi siis vaivata päätään asioilla, jotka ovat jo hoidossa? Kun on mahdollista elää tätä hetkeä ja odottaa sitä minkä uskoo saapuvaksi. Luottaa lupauksiin, elää niitä todeksi. Uskoa. Elää niin kauan kuin elämää riittää ja kun syksy saapuu, nöyränä murtua Herran edessä ja antautua taas uudestaan. Olla joka hetki valmis palvelemaan.

Odottamisen merkitys on paljon suurempi kuin mitä uskoisi sen olevan. Että jaksaa olla kärsivällinen ja odottaa Jumalan oikeaa ajoitusta, otollista hetkeä. Jaksaa tulla yhä valmiimmaksi ja valmiimmaksi vastaanottamaan. Olla vain savea valajan käsissä, soitin musiikin Luojan syleilyssä, vain soida.

Miksi viivyttää talvea pysähtymällä syksyyn? Kesä tulee.