Suuruutes äärellä.

Jumalan johdatuksessa eläminenkö tylsää ja yksitoikkoista?
-Ei todellakaan.
Kun havahtuu elämässään siihen tosiasiaan, että elämä on matka, seikkailu, ei vain kerta toisensa jälkeen toistuvaa, epävarmaa jalan asettamista juuri oikeaan aikaan, oikeassa kulmassa, oikealla paineella, oikeaan kohtaan oikeanlaista maata ja kerta toisensa jälkeen: "huh, selvisin" !
On lupa juosta etu- ja takaperin, on lupa hyppiä tasajalkaa paikallaan, on lupa kompastua ja kaatua, on lupa nousta ja jatkaa matkaa.
Perspektiivi tähän kaikkeen on niin usein niin todella pieni.
Vaikka Jumala on suuri.
Masennun tänään uskonelämäni köyhyyteen, kun hormonipäissäni itken mielikuvituksen puutetta ja aikuistumista, vaikka todellisuudessa luottamus Jumalaan kasvaa koko ajan.
Juhannuksen jäljiltä pahasti univelkaisena tiuskin ja ärsyynnyn niin, että lopulta aion jo heittää koko vähäisenkin pyhityselämän roskikseen, vaikka todellisuudessa opin rakkautta koko ajan.
Kuinkahan usein Jumalaa naurattaa meidän lyhytnäköisyys?

Vuosi sitten kuulin Jumalan äänen ja jätin opiskelupaikan hakemisen väliin tietämättä yhtään mihin elämäni käyttää ja kappas: muutaman kuukauden päästä mulla oli työpaikka ja suunnittelin häitä, eikä aikaakaan, kun Jumala jo päättikin, että seuraavan vuoden saan kasvaa äitinä.
Ja mä senkun itken elämäni turhuutta ja merkityksettömyyttä vaan sen takia, että satuin nukkumaan aamulla pommiin, vaikka mun kohdussa kasvaa ja kehittyy uusi, ainutlaatuinen, Jumalan suunnittelema ja muovaama elämä vaan siksi, että uskalsin jättää elämäni Jumalan käsiin tietämättä yhtään mitä se tuo tullessaan. 
Tiedän, että on hullua vaan koulun loputtua jäädä paikalleen ilman minkäänlaista varasuunnitelmaa, koska "oishan sun nyt kannattanut edes hakea varulta jonnekin". Tiedän, että on hurjaa mennä nuorena naimisiin, kun "mitään kiirettä ei olis". Tiedän, että vielä hullumpaa on perustaa perhe ilman kunnollista ammattia tai ajatustakaan taloudellisesti turvatusta tulevaisuudesta, varsinkin kun "sulla ois lahjoja vaikka mihin ja pärjäisit vaikka missä".
Mutta se Jumalan äänen kuuleminen.
Se tekee tästä kaikesta niin paljon jännittävämpää.

"Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan niin kaikki muu teille annetaan." (Matt.6:33)
Se on kaikkivaltiaan Jumalan lupaus, haaste.
Jumala vaan, heittää meidän eteen huisin maukkaan tarjouksen ja totee perään, että "ota tai jätä".
Jotenkin nyt kesän aikana oon oivaltanut jotain siitä, mitä tarkottaa, että:  
"Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne." (Jes.55:8-9)
Sitä niin helposti sortuu ajattelemaan, että Jumalalle on kaikki kaikessa se osataanko me elää pilkuntarkkaa, nuhteetonta elämää.
Jumala vihaa syntiä.
Se kyllä on totta, mutta kuinka paljon me keskitytään meidän elämän viilaamiseen ja kiillottamiseen, Jumalan pyhyyden ja puhtauden ihailemisen sijaan?
Kuinka paljon helpompaa parannuksen tekeminen ja oman syntisyyden ymmärtäminen onkaan pyhän, täydellisen puhtaan Jumalan läsnäolossa?
Sama meidän elämässä ylipäätäänkin.
Kuinka paljon aikaa ja energiaa me tuhlataankaan, kun pyritään elämään "Jumalan mielen mukaista elämää", jotta voitais kokea itsemme kelvollisiksi Jumalalle.
Kuinka paljon enemmän me voitaiskaan elää.
Elää Jumalalle, janoten Jumalaa, Hänen läsnäoloaan ja tuntemistaan luottaen  pelastukseen ja Jumalan rakkauteen.
"Herra ei katso kuten ihminen. Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämen." (1.Sam.16:7)
Ihan oikeastiko !?
Ihan oikeastiko Jumala katsoo mun sydämeen, siihen kaipaukseen oppia tuntemaan Jumala, eikä mun epäonnistuneisiin yrityksiin olla hyvä ihminen?
"Herra ei katso kuten ihminen. Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämen."  
Kuinka suuri vapaus tuohon kätkeytyykään !
Millaisella rohkeudella voinkaan elää elämäni täysillä Jumalalle !

Jos vastaan Jumalan hurjaan ja järjettömään kutsuun "etsiä ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan", luulen, että jo pelkästään sen päätöksen tekeminen ajaa mut polvilleni enemmän, kun mikään muu.
Koska onhan se nyt ihan hullua vaan luottaa johonkin ihmeen Raamatun Sanaan, että "niin kaikki muu teille sen ohessa annetaan".
Vai onko sittenkään ?

Mä ainakin oon onnellisempi kun koskaan.

"Sillä niinkuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän, niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee, ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin. Sillä iloiten te lähdette ja rauhassa teitä saatetaan; vuoret ja kukkulat puhkeavat riemuun teidän edessänne, ja kaikki kedon puut paukuttavat käsiänsä. Orjantappurain sijaan on kasvava kypressejä, nokkosten sijaan on kasvava myrttipuita; ja se tulee Herran kunniaksi, iankaikkiseksi merkiksi, joka ei häviä."
- Jes.55:10-13

Enkä voi olla vielä loppuun toteamatta, että miettikää Jeesusta.
"Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin kuin ne ovat, hän on tekevä; sillä minä menen Isän tykö,..." - Jeesus
Mm. sellasta.