In Your presence.

Oivallus Jumalan läsnäolosta.

On aikoja, kun sitä kyselee ja ihmettelee tietä Jumalan läsnäoloon, sinne kaikkein pyhimpään, jonne meillä Raamatun Sanan mukaan on vapaa pääsy Jeesuksen ristintyön tähden. Toisinaan sitä tulee jopa kipuiltua, kun tuntuu, ettei mikään määrä rukousta ja ajan erottamista Jumalalle johda "todelliseen" Jumalan läsnäolon kokemiseen. Aivan kuin taivas pysyisi vain hiljaa jossain kaukana. On toki aikansa ja paikkansa Jumalalla kasvattaa meissä luottamusta ja uskoa, mutta kuitenkin Raamattu antaa ymmärtää, että meillä AINA on pääsy Isän luokse.

Havahduin siihen, että usein selkeä ajatus, sana tai idea Jumalalta on avain, tie Isän läsnäoloon. Kutsu, jossa Jumala itse kutsuu meitä läsnäoloonsa, viettämään aikaa kanssaan. Mutta kuinka usein sitä arjen keskellä sivuuttaakaan nuo hienovaraiset lempeät kutsut ja sitten kun itselle sopii astelee "saappaat jalassa" kaikkeinpyhimpään sydän täynnä levottomuutta, vaatimuksia, minä sitä ja minä tätä...

Tartuin kiinni ajatukseen, että ehkä kyse ei niinkään ole siitä ettemmekö todella voisi milloin tahansa mennä Isän luokse, Hänen läsnäoloonsa vaan siitä, tiedämmekö me itse paremmin kuin Jumala milloin sydämemme on valmis todella kohtaamaan Hänet. Niin kuin lapsi odottaisi, että kolme tuntia isän asettaman kotiintuloajan jälkeenkin vielä olisi iltapala pöytään katettuna. Vaikka Jeesuksen sovitustyö oikeuttaakin meille välittömän yhteyden Isään, sydämemme ei kuitenkaan läheskään aina ole riittävän nöyrä ottamaan vastaan sitä mitä Jumalalla on meille annettavanaan. Jos laiminlyömme ja ohitamme Jumalan esittämän kutsun viettää aikaa Hänen kanssaan, sydämemme tuskin on altis kohtaamaan Jumalaa myöskään itse valitsemallamme "paremmalla ajalla".

On varmasti paljon rikkaampaa ja antoisampaa vastata Jumalan esittämään kutsuun ja seurata Jeesuksen viitoittamaa reittiä Isän läsnäoloon, kuin yrittää itse löytää avaimia kaikkein pyhimmän oveen, vai luuletteko, että Raamattu turhaan sanoo: "Kateuteen asti hän halajaa henkeä, jonka hän on pannut meihin asumaan"? (Jaakob 4:5)

Hyvä hetki.

Onnellinen vaimona. Edelleen tosi paljon kiitollisuutta ilmassa ja mun sydämessä. Välillä tuntuu, että liikaa. Mutta kiitollisuus pitää ihmisen elossa. Siis oikeasti elossa. On paljon hyviä syitä tehä paljon hyviä juttuja.

Kuten rakastaa.
    Ylistää.
         Iloita.
             Pestä pyykkiä.
                 Nauraa.
                     Tanssia.
                          Laittaa ruokaa.
                               Soittaa.
                                    Laulaa.
                                         Siivota.
                                              Muun muassa.
                                                   Kaikkea mitä elossa olevilla ihmisillä nyt on tapana tehdä. 

Elossa oleminen sisältää paljon erilaisia asioita. Paljon tunteita. Olla oikeasti elossa, on olla lähellä Jumalaa. Sillon on helppo olla kiitollinen. Jumala on merkityksellinen, siksi kaikki Jumalan lähellä on merkityksellistä. Siinä on hyvä olla ja höllitellä, vaikka se sanana onkin vähän hassu.

En pääse eroon kiitollisuudesta. Ei sillä että haluaisinkaan. Mutta se vaan on jotenkin tärkeää. "Kiittäkää joka tilassa, sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa." (1.Tess.5:18) Vähän niinko, että "nähkää Jumalan hyvyys ja ymmärtäkää kuinka siunattuja olette, kun ymmärrätte sen, eläkää sen mukaan". On tahdon asia olla kiitollinen ihan samoin kuin on tahdon asia rakastaa. Jumala on niin hyvä, ettei varmastikaan kukaan koko maailmassa jää ilman aihetta edes pikkuriikkiseen kiitokseen. Alunperinhän Jumala loi meidät ja kaiken meitä varten vain tehdäkseen meidät onnellisiksi, rakastaakseen meitä. Ei kuitenkaan aivan kaikki tässä maailmassa ole vielä voinut joutua niin pahan valtaan, etteikö vielä jostain pilkahtaisi vähän valoakin. Sitäpaitsi: "Sillä jokainen etsivä löytää, ja anova saa, ja kolkuttavalle avataan" (Matt.7:7-8)

Dancing in the minefields.

Heräsin tänään ja ensimmäinen ajatus/tunne, joka mut valtasi oli syvä rauha ja levollisuus. Meni hetki ymmärtää, että se oli Jumalan läsnäolo, ihan siinä vieressä, mua lähellä, mun sydämessä herättämässä mua tähän uuteen aamuun ja päivään. En sitten aivan heti malttanutkaan nousta vaan viivyin ja nautiskelin. Ja kun nousin, olin jälleen kerran kiitollinen aivan kaikesta. Tiedän, oon menossa naimisiin ja leijun muutenkin jossain vaalenpunaisissa hattarapilvissä ja mulla t o d e l l a k i n on aihetta olla kiitollinen, mutta silti. Meidän Jumala on sellainen, joka herättää meidät aamuisin rakkautensa kosketuksella; joka johdattaa meidän elämää iloon ja rauhaan ja rakkauteen, yltäkylläisyyteen, joka vie meidät vuorten huipuille ihailemaan ja ylistämään Hänen suuruttaan ja laakson pohjukoihin juomaan Hänen ehtymättömistä lähteistään. Meillä on AINA juuri tässä hetkessä syytä olla kiitollisia kaikesta, koska "You make all things work together for my good." Toistan kutakuinkin lahjakkaasti itseäni, mutta kiitollisuus määrittää meidän asennoitumisen elämään. Ja sydämen asenne taas ohjaa meidän ajatuksia ja toimintaa.

Sitten vielä sananen rauhasta ja levosta sydämen tasolla. Todellinen rauha ja lepo ei koskaan synny siitä tunteesta, että on valmis johonkin, on tarpeeksi hyvä jossain, vaan ainoastaan Jumalassa. Korostaisin nimenomaan Jumalassa, ei Jumalasta. Vain Jumalan läheisyydessä, läsnäolossa, johdatuksessa meillä voi olla täydellinen rauha ja lepo suurimmissakin elämän myrskyissä. Ei riitä se, että me ainoastaan tiedostetaan Rauhan ja Rakkauden Jumalan olemassaolo ja hädän hetkellä yritetään ammentaa voimaa ja lohtua. Jumalan johdatuksessa kulkiessaan ihminen harvoin tuntee olevansa valmis yhtään mihinkään. Uskaltaisinpa melkein sanoa ettei ikinä. Siksi kyse on luottamuksesta. Ja nimenomaan luottamus Jumalaan, Hänen uskollisuuteensa ja hyvyyteensä ja viisauteensa ja kaikkivaltiuteensa on avain todelliseen rauhaan ja lepoon: tapahtuipa sitten mitä tahansa. Ja ainoastaan Jumalassa me saamme tarvittavan voiman uskoa ja luottaa.

Jotain pientä, mutta suurta sitä alkaa pikkuhiljaa oppia luottamuksesta, kun häihin on aikaa enää reilu kaksi viikkoa. Jumala on luvannut siunata ja johdattaa tästä eteenpäinkin, antaa voimaa ja rakkautta ja viisautta. Itse sitä on niin epätäydellinen, mutta täydellisen Jumalan kanssa kaikki on mahdollista. On jotenkin niin turvallista ja ihanaa, mutta samalla myös hurjaa antautua aivan uuden tason riippuvuussuhteeseen Jumalan kanssa. Enää ei sitten ole kyse vaan musta ja mun elämästä, vaan tarviin Jumalaa, jotta pystyn Hänen avullaan taistelemaan meidän avioliiton, meidän pienen perheen puolesta. Muttaniin: "Kaikki minä voin Hänessä, joka minua vahvistaa ! "

October.

Lokakuu.
Se niin jännittävä ja ihmeellinen kuukausi.

Ja ennen kaikkea kaunis. 

             Varsinkin tänä vuonna.

Kaikkialla ympärillä värit kuolee, mutta mun elämästä ei värejä puutu.
             Sitä se rakkaus teettää.
Se tietää salaisuuksia ja seikkailuja, joihin aivan juuri pääsen käsiksi.
             Jo nyt, mutta ei vielä. 
             Ei ihan.
             Mutta melkein.
             Aivan kohta.
SUURI elämä.
             SUURI Jeesus.
Hämmästelen vaan.
             Enkä siksi osaa muodostaa pitkiä ja hienoja lauseita, ajatuksia vain.
Avioliitto.
             "...se salaisuus on suuri, minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa..."
             "...vaimot, olkaa miehillenne kuuliaiset niin kuin Herralle..."
             "...miehet, rakastakaa vaimojanne niin kuin Kristuskin on rakastanut seurakuntaa..."
Sen täytyy olla jotain mahtavaa.
Odottamisen arvoista.
Vaivan arvoista.
             Tietenkin se on, onhan se salaisuus suoraan Jumalan sydämeltä.
             Lahja.
Jumalan Suuri Suunnitelma.
             Paras.
             Täydellinen.
             Aina.
             Ja Iankaikkisesti.
Aamen.

Our God.

Mitäs tää tämmönen elämä on ? 

En oo ennen kuullutkaan.

Tai kuullut oon mutten uskonut sitä todeksi.

"You make all things work together for my good."

Ihan kirjaimellisesti. 

Jumala vaan tuntuu tietävän mitä tarviin ja mikä on mulle parhaaks.

Paremmin, kun mä.

Ihan oikeasti.

Ja totta kai se tietääkin.

Kaikkivaltiaasta Jumalastahan tässä on kyse.

Mutta että se myös järjestää kaiken tapahtumaan niin

-mun parhaaks.

Ei se tieto taaskaan oo mistään kotosin

-ilman kokemusta. 

Näin taas kantapään kautta siitä opin.

Jumalan kämmenellä eläminen on ihan oikeasti sitä, 

että se vie paikkoihin ja tilanteisiin, 

jotka rakentaa mua ja on mun parhaaks. 

Ja vie pois paikoista, jotka taakoittaa, rikkoo ja on mulle pahaksi.

Sellanen on meidän Jumala.

Ihan oikeasti.

"You make all things work together for my good !"

Muistomerkin luona.

Eräänä alkusyksyisenä aamupäivänä käveleskelin hautuumaalla ja kohtasin palasen viisautta kaiverrettuna kivipaateen:

RUKOILKAA KIITTÄEN,



KIITOLLISUUDESSA TAIVAS KOHTAA MAAN.

Your love is everything.

Elän rikasta elämää. Joka aamu herään yltäkylläisyyteen. Kiitollisena. Todellinen rikkaus on sitä, että on kaikkea tarpeeksi, sopivasti. Niin, että on varaa jakaa omastaan muille, mutta toisinaan myös tarve pyytää toisilta. Niinhän ne ihmissuhteetkin toimii: antamista ja vastaanottamista. Niin tää elämä toimii: antamista ja vastaanottamista. Toisinaan ensin vastaanottamista ja vasta sitten antamista. Niin Jumala toimii: antamista ja vastaanottamista.  

"Me rakastamme, sillä Jumala on ensin rakastanut meitä" (1.Joh.4:19). 

Silleen lukee meidän hääkutsussa. Ensin ollaan vastaanotettu ja nyt opetellaan rakastamaan ja pitäytymään yhä edelleenkin myös vastaanottamisessa. Sitä tää elämä on tarkotettu olemaan. Sellasiks Jumala on meidät ja koko tän maailman luonut. Uskottiin me sitä tai ei. Kaikki tässä maailmassa perustuu antamiseen ja vastaanottamiseen perustavimmista asioista lähtien: fotosynteesi, ravintoketjut, lisääntyminen... Mutta palaanpa takaisin alkuperäiseen asiaan. Elän siis rikasta elämää, koska alan oppia, että mut on kutsuttu rakastamaan: jakamaan rakkautta, tuhlailemaan rakkautta, loistamaan rakkautta, levittämään rakkautta. MUTTA, rakastamisen mahdollistaa se, että oon täynnä sitä, rakkautta. Ja niinpä elän rikasta elämää ennen kaikkea siksi, että vastaanotan rakkautta: ennen kaikkea Jumalalta, mutta myös ystäviltä, perheeltä, tuntemattomilta... Kun vastaanotan jatkuvasti, mulla on paljon annettavaa. Se on rakastamisen salaisuus. Jumala ON rakkaus, rakastamisen salaisuus ON Jumala !

Elän rikasta elämää. Mulla on huonoja päiviä ja hyviä päiviä. Toisina päivinä autan, toisina saan apua. Toisina päivinä itken, toisina nauran, toisinaan (useimmiten) teen molempia samana päivänä. Toisina päivinä mietin maailman pahuutta enemmän, kun Jumalan hyvyyttä ja toisina toisinpäin. Toisina päivinä oon väsynyt, toisina pirteä. Kaikkina päivinä Jeesus on Herra. Kaikkina päivinä Jumala on Minä olen. Se on tärkeää ymmärtää. Kaikkina päivinä Jumala on hyvä, uskollinen, pyhä, armollinen...Vastaanottamista ja antamista. 

Sitä kannattaa miettiä. Koska lopultakin suurin rikkaus, kaikessa mitä se pitää sisällään, on olla ihminen, jonka Jumala on luonut.

Found.

Sain pinon rakkaiden ihmisten kirjoittamia rakkauskirjeitä, jotka oli peräisin mun 18-vuotissynttäreiltä. Itkeskelin ja ihmettelin, kuinka onnellinen olin ja saan edelleen olla, kun omistan niin ihania ihmisiä elämässäni. Muistelin, kuinka erityiseltä olo tuntui, kun koko päivä oli omistettu vaan mulle ja kaikki ne jutut oli suunniteltu vaan mua varten. 

Kiitos Jumala, että oot siunannu mua niin valtavan upeilla ihmisillä, 

jotka on vaan olemassaolollaan tuottaa mulle niin suunntattomasti iloa ja ihmetystä: 

ihmisillä, joiden kanssa saan jakaa elämän kiemuroita, 

nauraa, ihmetellä, itkeä, rukoilla, elää, rakastaa. 

Opeta mua arvostamaan ja ymmärtämään sen siunauksen suuruus 

ja opeta mut rakastamaan, 

aina vaan paremmin ja enemmän.

 Kiitos.

Viime päivinä mulla on ollut paljonpaljon aikaa. Aikaa olla Jumalan kanssa ja aikaa olla ihan vain itsekseni hiljaisuudessa. Jumalan kanssa ajan viettäminen on ihaninta ja parhainta ihan ylivoimaisesti ! Mutta niin ihanaa kuin se musta onkin, että Jumala rakastaa mua ja haluaa olla mun kanssa, niin kuinka ihanaa se onkaan Jumalasta sitten ? Oon jotenkin nurinkurisesti aina ajatellu, että ne hetket Jumalan kans on vaan mun puolelta ihmeellisiä, että mä vaan saan höllitellä Jumalan rakkautta. Jos Jumala kuitenkin kateuteen asti halajaa olla mun kanssa, viettää aikaa mun kanssa, niin paras rakkauden osoitus mun puolelta on olla Jumalan kanssa: hengata, viettää aikaa, jutella... Että jos mä olin maailman onnellisin tyttö, kun mun ystävät omisti yhden päivän elämästään vaan mulle, niin kuinka onnellinen Jumala on joka kerta kun me omistetaan päivä tai hetki meidän elämästä kokonaan sille ! Sehän ei suorastaan pysy nahoissaan, voisin kuvitella. Kun siitähän Raamatussa just puhutaan jatkuvasti, että Jumala vaan fiilistelee meitä ja rakastaa meitä ihan tositosi paljon. Ja että paljonpaljon mielummin se viettäis aikaa meidän kans, kun kulkis meidän perässä jollain ihme opaskierroksella, jolla esitellään kaikkea mitä ollaan tehty ja saatu aikaan ja suoritettu jajaja... Jumala tykkää meistä, Jumala iloitsee meistä, Jumala rakastaa meitä, Jumala fiilistelee meitä. Raamattu sanoo niin. Huhhuh ! Vaikka me ollaan vaan pikkuriikkisiä ihmispoloisia, jotka ei osaa kun epäonnistua ja olla itsekkäitä niin Jumala vaan silti tykkää meistä !!! Uskomaton Jumala ! Totisesti !

 

Gratitude.

On ihan kertakaikkisen ihanaa olla tyytyväinen ja onnellinen, kiitollinen. Ei ainoastaan "peruskiitollinen" vaan aivan sydämen pohjasta asti kiitollinen. Ei haittais, vaikka moni asia olis paremminkin ja monen asian sietäiskin olla. Mutta mitäpä sitä miettimään, kun kuitenkin useampi asia on paljon paremmin, kun vois koskaan toivoa. Ei oo murheita, eikä surua sen suuremmista asioista, kun juustoriisikakkujen ja puhtaiden sukkien loppumisesta. Ei mitään todellisia ongelmia, joiden kanssa ei vois elää hymy huulilla ja ilo sydämessä. Kun onhan mulla vieläpä kaikkivaltias Jumala ja sen lisäks sulhanen, jotka on luvannu pitää musta huolta. Joten mikäs tässä ollessa. Herra on hyvä. Todella.

Aloin pohtia kiitollisuutta jälleen kerran, kun avasin ekaa kertaa kirjan Kanakeittoa sielulle. Ihmeellisiä, pieniä, hyvän mielen tarinoita, joista huokuu Jumalan yliluonnollinen hellyys ja kauneus. Tarinoita, jotka avaa silmät pienten asioiden suuruudelle ja niin... myös kiitollisuudelle. Jotenkin viime kevään kiireiden keskellä kadotti juuri sen äsken mainitun pienien asioiden suuruuden, hyvässä mielessä: huonossa ne pienet asiat tuntui välillä jopa valtavilta.Onneks Jumala on siunannut mua ihmisillä, jotka muistuttaa siitä, että Jumala tekee suurista murheista pieniä ja pienistä iloista suuria. On niin äärettömän tärkeää nauttia elämästä, joka hetkestä, pienimmistäkin. Ottaa kaikki ilo irti ja olla kiitollinen. Niin kuin viisas tuleva aviomieheni totesi, kun otin iltakävelyn kauniissa maalaiskesän illassa turhan paljon urheilun, enkä rentoutumisen kannalta: "Ne, joilla on enemmän rahaa kun aikaa kiirehtii, meillä on enemmän aikaa kun rahaa, joten voidaan kävellä hitaasti ja katsella ympärillemme." Se vaan on niin totta ja niin helposti, liian helposti unohdettavaa.

Täti, oletsä rikas ?

Siinä he kyhjöttivät eteisessä - kaksi ryysyistä lasta liian iso takki yllä. 

"Olisiko, teillä jätepaperia?"

Minulla oli kiire. Mieli teki sanoa, ettei ollut - mutta sitten katsoin heidän jalkojaan. Loskassa läpimäriksi kastuneet ohuet pikku sandaalit. 

"Tulkaa sisään, niin saatte kaakaota."

Sen enempää siinä ei keskusteltu. Kengistä jäi märät jäljet takan edustalle. Annoin lapsille kaakaota ja paahtoleipää hillon kera hyytävän ulkoilman vastapainoksi. Sitten menin takaisin keittiöön ja aloin suunnitella uudelleen talousrahojen käyttöä... Viereisessä huoneessa oli kovin hiljaista. Vilkaisin sinne. Tyttö piteli tyhjää kuppia ja poika kysyi soinnuttomalla äänellä: 

"Täti... oletsä rikas?"

"Rikasko? Varjelkoon, en!"

Vilkaisin kauhtuneita nojatulinpäällyksiä. Tyttö laski kupin varovasti takaisin lautaselle.

"Kuppi on samaa paria kuin lautanen."

Hän kuulosti vanhalta ihmiseltä ja hänen äänessään oli nälkää, joka ei ollut peräisin vatsasta. Sitten he lähtivät pidellen paperinippuja tuulensuojana. 

Huomasin, etteivät he olleet kiittäneet. Mutta ei se tuntunut tarpeelliselta. He olivat antaneet minulle jotakin. Kupit ja lautaset olivat ihan tavallista sinistä posliinia. Mutta ne olivat tosiaan samaa paria. Kokeilin perunoiden kypsyyttä ja sekoitin kastiketta. Perunoita ja ruskeata kastiketta, katto pään päällä ja miehellä kunnollinen, pysyvä työpaikka - nekin sopivat yhteen. 

Siirsin tuolin paikoilleen takan edestä ja siivosin olohuoneen. Pienten sandaalien mutaiset ja märät jäljet näkyivät yhä takan edessä. Annoin niiden olla. Olkoot ne siinä siltä varalta, että sattuisin unohtamaan, miten upporikas olen.

                      

                                                                                                                             -Marion Doolan

Lovely.

Iloitsen. 

Sydämessä on rauha. 

Vatsa on täynnä maailman parhaan äitin maailman parhaita lihapullia.

Ja perunoita.

Ukkonen lähestyy. 

Tai sitten se kiertää kaukaa ja menee pois. 

Kotona on hyvä olla. 

Aion viettää laatuaikaa iskän kanssa.

Sen päivystys loppuu kohta.

Benjamin on oikea vitsiniekka.

Janette ja Emppu vei sen leikkipuistoon.

Pastoriveli ja sen vaimo on myös lomalla.

Sekin on hyvä juttu.

Kaikki tuntuu olevan aika lailla niinko pitääkin.

Vaikka Santtu onkin töissä.

On hyvä mieli.

Ja migreenikin meni pois.

Allergia yltyy maalaismaisemissa, mutta en anna sen häiritä.

Opettelen laulamaan Taivaallista.

Ja mietin, että kohta minäkin oon rouva.

Luen Aku Ankkaa ja Raamattua.

Juon lakritsiteetä.

Äiti touhuaa keittiössä.

Pesukoneet on työn touhussa.

Nukun kahdella peitolla vaikka on kesä. 

Kiitosmielin elän elämääni.

Se oli se juttu.

Kiitollisuus.

Joka päivä on syytä olla kiitollinen.

Halleluja, Isä meidän.

"Halleluja, Jeesus nyt hallitsee

valtansa hänel on ainiaan.

Kiitos nyt Hänelle,

minutkin pelasti,

armoaan saan tänään nauttia." 

...ja olla kiitollinen.

Nyt ja aina.

Kiitos Jeesus !

One way.

Kuinka kiitollinen oonkaan seurakunnasta juuri nyt ! Ihan melkein niin, että halkean. Siitä, että on ihmisiä joiden kanssa jakaa ajatuksia ja elämää, itkeä ja innostua, työskennellä ja pitää hauskaa: ihmisiä, joiden kanssa elää ! Ihmiset on kyllä ihan todella parasta mitä Jumala on luonu, siinäkin Jumala on ihan oikeassa, se todella on hyvä juttu. Oon saanu niin paljon tärkeää rohkasua viime aikoina, että tuntuu ihan kun uus elämä ois taas auennu. Jumala ei oo ainoastaan käyttäny ihmisiä välikappaleina vaan toiminu ihan omakätisesti. Oon kyllä saanu olla kirjaimellisesti Isän kämmenellä. Mutta kiitos siis ihmisille ja Jumalalle siitä, että on taas noussu uusia ajatuksia elämästä ja sen tarkotuksesta.

Viime viikkoina, ellen jopa kuukausina oon pohtinut ja mutustellut ja rukoillut ja mieleni sopukoissa jäsennellyt unelmaa, joka sinänsä ei ole mulle ollenkaan uusi, mutta tällä kertaa ehkä jollain tapaa konkreettisempi ja lähempänä kuin aiemmin. Mulla on suuren suuri unelma, jonka uskon saaneeni Jumalalta ja joka on myös Jumalan unelma, mutta joka vielä ainakin mun kohdalla hakee muotoaan. Se liittyy vahvasti Jeesuksen seurakuntaan, tietysti. Bass'n helenin Palavien sydänten maa kiteyttää sen aika täydelleen ( http://www.bassnhelen.com/mp3/unplugged_04.mp3 ). On tiettyjä yksityiskohtasia juttuja, ikään kun näky, josta Jumala on myös puhunu, mutta jonka toteuttaminen oikeasti vaatii täyden luottamuksen ja varmuuden. Mutta uskon, että kun etin Jumalaa niin sen varmuuden vielä löydän jos se vaan on Herran tahto, ja sit saan vaan antaa palaa. Toistaseks ei kuitenkaan siitä sen enempää. Lähinnä rukouksiin haluaisin jättää koko asian. Niin omiini, kun mahdollisesti niidenkin, jotka tätä lukee.

Nojooo. Perus jokaisen uskovaisen unelma tietysti, että kaikkien sydämet sais palaa Jumalalle, mut ehkä oon oikeammin alkanu löytää omaa paikkaani ja muurinaukkoani jotenkin selkeämmin kun aikasemmin. Tähän asti oon ehkä palvellu enemmänkin "vaan" paikallisseurakuntaa miettimättä sen kummemmin sitä, että totuus on, että me ollaan Jeesuksen seurakunta, kaikki eri seurakunnat yhdessä. Oon myös kokenu, että rukous on se juttu, mikä sen mahdollistaa. Yhteinen rukous erityisesti. Ihmissuhteiden hoitaminen ja ylläpitäminen rukouksen avulla. Taas kerran itsestäänselvyys: ilman rukousta ei tapahdu yhtään mitään. Mutta että ihan oikeasti ! Mun sydän on syttyny rukoilemaan, huutamaan Jumalan puoleen. Haluan kerran asua paikassa, jota kutsutaan palavien sydänten maaksi, Jumalalle palavien sydänten maaksi. Ja uskon, sen että Jumalan valtakunta on tässä ja nyt, sisäisesti minussa, meissä, jokaisessa joka uskoo. Mun ei tarvii siis odottaa taivaaseen saakka, ennen kuin voin nähdä unelmani toteutuneen.

Ja hienointa koko hommassa on se, että koko Jeesuksen seurakunta, pelastettujen joukko on kutsuttu elämään todeks samaa unelmaa, elämään siitä ja sille, eri tavoin. Ja että yksinkertaisuudessaan kyse on edelleenkin siitä, että Jeesus on tie, totuus ja elämä. Oli sitten kyse mistä seurakunnasta tahasta, mistä ihmisestä tahansa. Jeesus on tie, jota kaikki taivasta kohti kulkevat käy. Ja se tie, on samalla myös Jumalan suunnitelma, elämän tie.

Life song.

Heräsin tänään aikaisin, mutta totesin, että myöhään herääminen kuuluu kesään ja jatkoin unia. Söin aamupalaksi riisikakkuja sen kunniaksi, että kuu näytti viime yönä ihan.. riisikakulta. Sitten menin ulos ja melkein nukahdin Raamattu tyynynäni. Lentelevät kesäörkkimönkijäiset kuitenkin kutsui, mut mukaan ruohikkotanssiin ja niinpä tanssin ylistystä Jumalalle auringonpaisteessa niiden kanssa pitkän tovin välillä opiskellen mitä Raamattu puhuu avioliitosta. Ei mikään hassumpi aamupäivä siis. Loppupäivän seikkailin asuntoautolla ja löysin tieni Etelä-Pohjanmaan pääkaupunkiin. Opin kuitenkin jälleen kerran sen, minkä rakkaan pastoriveljeni viisas vaimo jo aikoja sitten totesi: tuntuu elämä olevan sitten kuinka epävarmaa ja vaarallista tahansa, turvallisinta on kuitenkin olla siellä minne Jumala on johdattanut: Jumalan tahdossa. Vaikka sitten Jumala kutsuis kirjaimellisesti tanssimaan nuoralla. Koska edelleenkin Jumala on hyvä Jumala, jolla on lapsilleen tarjottavana vain parasta. Mistään muusta ei ihminen voi löytää niin rikasta ja täyttä ja yltäkylläistä elämää kuin Jumalan tahdossa elämisestä. Siitä Pyhä Henki muistutti mua jälleen kerran.Tänään oli kaunis, mutta sitäkin haastavampi päivä: kiitos Herralle siitä !

Feelin' so fly.

Enpä osannut arvata mitä kaikkea siitä seurasi, kun heittäydyin kokonaan Jumalan varaan. Sanoisinko että ainakin täyttä elämää ja Jumalan täydellisiä suunnitelmia. En voi enää todeta vaan että mikäs tässä elellessä, koska oon maailman onnellisin tyttö, jolla on yliluonnollisen ihmeellinen elämä: elämä, jonka vaan yksin Jumala voi antaa. Mulla on rakastavin ja rakastettavin sulhanen, mitä kuvitella saattaa. Mulla on paras ja hauskin perhe ja ylihuipuimmat ystävät. Mulla on uus, ikioma kitara ja jännittävä, merkityksellinen seikkailuelämä. Ja mulla on niin paljon myös kaikkea muuta ! Mulla on ikiaikojen muuttumaton, pyhä Jumala !

Ainoastaan sydämellä voi ymmärtää Jumalaa, ei järjellä, koska Jumala on järjetön, mutta Jumala on rakkaus. Jumalan viisaus on niin paljon suurempaa viisautta, kun tämän maailman viisain viisaus. On hämmästyttävää miten kaikki missä on Jumalan käden jälki on yliluonnolista, vaikka kyse on luonnollisista ihmisistä luonnollisessa järjellä käsitettävässä maailmassa. Jumala voi saattaa kaksi täysin epätäydellistä ihmistä yhteen ja luoda jotain täydellistä. Jumalan suunnitelmat on sitä, että mahdottomat on mahdollisia. Sitä ihmettelen tällä hetkellä eniten. Jumala tekee niin monia asioita ihan nurinkurin. Yliluonnollisuus on kai Jumalalle luonnollista, se tuntuu olevan osa Jumalan luonnetta ja osa kaikkia Jumalan suunnitelmia.

Ensimmäistä kertaa elämässäni oon kohdannut asioita, joissa uskon ja tunnen ja tietämällä tiedän kulkevani Jumalan johdatuksessa. Se, että mun joka solulla vaan on varmuus siitä, että toteutan Jumalan parasta suunnitelmaa ja elän siinä ilman epäilyksen häivää. On tietty paljonpaljon asioita, joiden kohdalla oon vielä aivan metsässä. Mutta se tunne ja varmuus johdatuksessa kulkemisesta edes jonkin yhden asian suhteen on jotain aivan ihmeellistä. Se on jotain missä täydellinen rakkaus vaikuttaa niin, että kaikki pelko katoaa. Se on jotain missä tän maailman mielipiteet ja syytökset menettää täysin merkityksensä. Se on Jumalan läsnäoloa, Jumalan siunaava käsi mun elämän yllä ja meidän, Santun ja mun, tulevan elämän yllä. Se on lahja taivaasta. Me ja Jumala: ja kaikki on mahdollista. Jumala on niiiiin todella hyvä Jumala.

Generations.

Täytyis nukkua jo, koska huomenna alkaa mun seikkailu meren yli ja takaisin. Tosin vain pienen meren, mutta meren kuitenkin. Tartto on kaunis kaupunki ja viihdyn siellä. Mutta parasta kaikessa on, että jo lähtiessä tietää odottaa paluuta kotiin. Mulla on eri kiva, pieni elämä. Viihdyn omassa elämässäni juuri nyt. Isoja päätöksiä tuli tehtyä aivan vahingossa ja kaikki on ylösalaisin ja varsin uutta ja jännittävää ja tuntematonta, mutta en pelkää. Olen luja ja rohkea, sillä Herra minun Jumalani on minun kanssani missä ikinä kuljenkin (Joosua 1:9). Skippasin pääsykokeet ja aloitin ihan uuden, Jumalan koulun. Se on antoisaa ja siunaava. Oon huomannut sen jo nyt, vaikka takana on vasta kaksi koulupäivää. Mun uuteen kouluun kuuluu mm. pullan leipomista, ruuanlaittoa, rukousta ja teehetkiä ystävien kanssa, Raamatunlukua, ulkoilua, lastenhoitoa, siivousta, kukkien kastelua, kirjeiden kirjoittamista, melodikansoiton opettelua ja muuta mukavaa. Ei siis mitään ihmeellistä, mutta uutta, koska teen kaikkea mitä Jumala mua pyytää tekemään, kun nyt mun ei tarvitse tehdä kaikkea mitä tää yhteiskunta tai muut ihmiset multa vaatii ja odottaa. Sanoisinko, että maistuu. Ja huomenna lähden Viroon. Ihan semisiisti koulu tää.

Ensimmäinen asia, jonka tässä uudessa koulussa opin on, että mun elämällä on merkitystä. Ja osittain tuo ajatus ylipäätään johti mut tähän kouluun. Ei oo yhdentekevää miten käytän aikani, mitä valintoja elämässäni teen. Oli ne sitten suuria tai pieniä. On kyse niin paljon suuremmista kuvioista, kun mun pieni elämä. Niin paljon kauaskantosemmista jutuista, kun mun pieni elämä. Mutta koska mun elämä on osa sitä suurempaa kokonaisuutta tarviin paljon viisautta ja armoa siinä, että osaan elää elämäni hyvin. Että mun elämä vois olla siunaukseksi muille, että voisin elämälläni, teoillani ja sanoillani välittää rakkautta ympärilleni. Ja jotta koskaanikinä kykenisin siihen, tarviin Jumalan apua. Ah, kivi putosi sydämeltä: mun ei tarviikkaan selvitä tästä kaikesta yksin ! Ei Jumala turhaan kutsu meitä elämään elämää sen kanssa. Sillä on suunnitelmia meitä varten, sillä on haaveita ja unelmia meitä varten, sillä on tarkoitus meitä varten ! Jumala näkee niin todella paljon pidemmälle kuin me koskaan. Kerran kuulin havainnollistavan esimerkin aiheeseen liittyen: Laitetaan mielikuvituksessa riviin kaikki ihmiset iso-iso-iso-iso-iso-iso-iso-iso-iso-isovanhemmista vanhempiin saakka, eli äiti ja isä ja niiden vanhemmat ja isovanhemmat jne. Kun sitten silmien edessä on se suuri joukko ihmisiä niin esitetään pysäyttävä tosiasia: Jos ykskin noista ihmisistä olis tehnyt itsemurhan sua ei olis koskaan syntynyt.

Meidän valinnoilla on kuin onkin merkitystä ja Jumalan maailmassa pienimmilläkin valinnoilla on merkitystä. Pienikin oikea valinta voi olla suuri ihme, pienikin väärä valinta voi olla katastrofi. Täydellinen rakkaus karkottaa kaiken pelon, meidän ei siis tarvitse olla peloissamme, Jumalan armo ja rakkaus riittää peittämään meidän synnit ja virheet. Enemmänkin mietin sitä kuinka paljon niitä suuria ihmeitä jääkään näkemättä, kun en tee Jumalan mielenmukasia valintoja pienissä asioissa. Liikaa. Mutta onneks nyt saan opiskella ja oppia. Rakkautta. Mun opettaja on Mestari.

Glory.

En haluais kirjottaa tätä tekstiä, koska inhoan tasalukuja, varsinkin isoja, ja sata on iso. Mutta sittenpä se on alta pois ja taas helpottaa numeroiden suhteen. Haha. Ihanaa, että mun päänvaivat on tällä hetkellä tätä luokkaa. Elämä on tällä hetkellä todella nautittavaa.

Oon tässä pari päivää miettiny kunniaa: sitä mitä se on ja miten moneen asiaan se liittyy. Se on tosiaankin puhutteleva ja pysäyttävä asia. Niinkun esimerkiks se, mitä Jesaja 47:8 sanotaan: "Minä, Herra, se on minun nimeni, minä en anna kunniaani toiselle, enkä ylistystäni epäjumalille." Ei Jumala ois Jumala, ellei se olis ainoa Jumala. Tavallaan on tosi turvallista, kun tietää, että pyhä Jumala, joka on rakkaus, täynnä hyvyyttä ja armoa, ei jaa kunniaansa. Sitä voi luottaa siihen, että Jumala on muuttumaton, iankaikkisesti sama, että se ei vaan yhtäkkiä lakkaa olemasta jotain, mitä se on sanonut olevansa. Ja ylipäätään se, että Jumala on vaan ylivoimanen ykkönen: kaikessa, ei sen vaan tarvii jakaa kunniaansa. Jumala on niin ylivertanen, että on huvittavaa, että kukaan es yrittäis riistä sitä. 

Nauroin kippurassa, kun aloin lukea Samuelin ekaa kirjaa. Filistealaiset varasti liitonarkin ja vei sen omaan temppeliinsä epäjumalanpatsaan viereen. Seuraavana aamuna kun papit tai jotku meni sinne, se patsas oli kaadettuna ja kumartuneena liitonarkkia kohti ja taas seuraavana aamuna sama. Huvittava juttu, mutta samalla myös todella vakava. Että Jumala ei todellakaan jaa kunniaansa, ei edes leikillään. Pysähdyin varmaan ekaa kertaa koskaan miettimään sitä ja ymmärsin samalla myös jotain uutta Jumalan pyhyydestä. Vaikka pidän itsestäänselvyytenä, että Jumala on ainoa todellinen Jumala, niin onko Jeesus kuitenkaan ainoa Herra joka ikisellä mun elämän osa-alueella. Teoriassa ehkä joo, mutta käytännössä voi olla, että oonkin ns. asettanu liitonarkin jonkin epäjumalanpatsaan viereen, enkä antanu sille sitä paikkaa joka sille kuuluu. Enkä välttämättä puhu nyt mistään valtavan suurista ja merkittävistä asioista, mutta jos uskon Jumalaan, joka sanoo: "minä en anna kunniaani toiselle, enkä ylistystäni epäjumalille", niin eiköhän se koske kaikkia ja kaikkea. Joudun varmasti pohtimaan tätä lisää ja vielä pitkään, enkä varmaan koskaan tuu pääsemään loppuun, mutta jälleen kerran uus palanen lisättäväks mun "Jumala on..." -palapeliin. Taas saan oppia tuntemaan lisää Jumalaa.

Jumala asettaa myös oman kunniansa kautta riman aika korkealle myös meille. Raamattu sanoo, että me ollaan pyhiä ja vanhurskaita, kutsutaanpa meitä myös kuninkaalliseksi papistoksi, omaisuuskansaksi, Jumalan lapsiksi ja vaikka mitä.. Jeesuksen sovitustyön kautta me myös seistään ikään kuin samalla viivalla Jeesuksen kanssa Taivaallisen Isän edessä. Se kattoo meitä samalla rakkaudella ja hyväksynnällä, kun Jeesusta. Niinpä pysähdyin miettimään myös sitä puolustanko mä sitä kunniaa yhtä lailla, kun Jumala omaansa ja onko mulla edes halua siihen. Tai että puolustanko mä Jumalan kunniaa siltä osin, mitä se on itsestään mulle suonut. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, toisin sanoen siis Jumala antoi jotain itsestään meille: henkensä. Me ihmiset, niin uskovaiset kun uskomattomatkin heijastetaan Jumalaa, enemmän tai vähemmän. Mutta pidetäänkö me sitä aarretta ja lahjaa kunniassa, jonka Jumala on meille suonut, pidetäänkö me kunniassa elämää (joka on Jumalan läsnäoloa), toisiamme (joita Jumala on luonut meidät rakastamaan), luontoa (jota Jumala kutsu meidät viljelemään ja varjelemaan) tai edes itseämme ! Kärjistettynä vois ajatella, että jos en pidä kunniassa edellä mainittuja asioita, niin oon itse se joka jakaa Jumalan kunniaa. Kiitos Herralle, se ei oo mahollista, mutta totuus on, että jos noin on niin Jumala ei oo se, jolle kuuluu kaikkia kunnia mun elämässä.

Jos en ymmärtäis armoa ja tuntis Jumalaa rakastavana Isänä saattaisin ahistua ja pelätä, mutta nyt tää kaikki saa mut rakastumaan Jumalaan vaan enemmän. Haluan omalta osaltani pitää Jumalan nimen kunniassa kaikilta osin. Haluan pitää kunniassa itseni, koska oon mestariteos, erityinen ja ainutlaatuinen Jumalan kuva ja sitä kautta haluan oppia pitämään kunniassa myös muita, koska kaikki ihmiset on Jumalalle rakkaita, ihmeellisiä ja upeita luomuksia ihan yhtä lailla. Haluan pitää kunniassa elämän, koska se on lahja. Haluan pitää kunniassa luonnon, mikä osaa ihailtavasti antaa kunnian sille, jolle se kuuluu ja mikä on ihailtavan kuuliainen.

Se on tosi jees.

Elämänilo.

Eläminen ilosta.

Iloinen elämä. 

Aurinkoisia päiviä ja pilvettömiä taivaita,

tai sadetta ja epämiellyttäviä kastematoja.

Nauravia naamoja ja persoonallisia hampaita,

tai kyyneleitä ja lohdullisia kuiskauksia.

Yksilöllisiä kättelytervehdyksiä ja lämpimiä halauksia,

tai pään nyökkäyksiä ja silmissä vilahtavaa tunnistamista.

Oman näköisiä ja oloisia vaatteita,

tai bad hair -day ja suklaata.

Romanttisia auringonlaskuhetkiä ja haaveita,

tai nälkäväsynyt känkkäränkkä ja uni-ikävä.

Kauniita ja hiljaisia, hymyilyttäviä hetkiä Jumalan läsnäolossa, 

tai itkupotkuraivari ja toivoton kapinayritys, niinko psalmi 44.

Hulvattoman hauskoja ja sympaattisia kollaasikirjeitä ystävältä,

tai moimitenmenee tekstiviesti ja facebooktykkäys.

Rauhallinen kahvitteluaamu ja Raamatun viisauksia,

tai tulipalokiire ja pikainen siunaus päivälle.

Rakkaudella valmistettu yhteysateria ja tärkeitä ihmisiä,

tai ruisleipää ja maitoa, taas kerran.

Tapahtumarikas seikkailupäivä ja heräteostoksia,

tai harmaata arkea ja värien kaipuuta.

Inspiraatioiden siivittämiä hetkiä ja taideteoksia,

tai tyhjyydestä kumpuavia kysymyksiä ja haasteita.

Jotain sellasta kai on elämä.

Ja se on tosi jees.

Me kaikki ollaan tosi jees: tärkeitä ja parhaita just näin.

"Se on tosi jees jos sä haluut olla vapaa
ja mennä sekaisin
sä voit tehdä mitä huvittaa
ja mitä ikinä vaan haluutkin

Se on ihan jees ei sun päässä oo vikaa
jos et haluu olla samaa kuin muut
sä voit olla paljon parempi niitä
vaikkei kukaan muu sitä tajuu

Mutta koskaan sä et saa unohtaa,
että kun maailma on paha ja masentaa
sä saat pilvet pakenemaan"

 

Jeesus = elämä ja ilo tuntuu olevan aika keskeinen teema Raamatussa. Mikäs tässä fiilistellessä !

"...Sillä ilo Herrassa on meidän väkevyytemme" - Neh.8:10

"Iloitaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa!" - Filip.4:4

"Hänen pyhä nimensä olkoon teidän kerskauksenne, iloitkoon niiden sydän, jotka etsivät Herraa." 

- 1.Aikak.16:10

"Ja he uhrasivat sinä päivänä suuria uhreja ja iloitsivat, sillä Jumala oli suuresti ilahuttanut heitä; myöskin vaimot ja lapset iloitsivat. Ja ilo kuului Jerusalemista kauas." 

- Neh.12:43

"Ja iloitkoot kaikki, jotka sinuun turvaavat, ja riemuitkoot iankaikkisesti. Suojele heitä, että sinussa iloitsisivat ne, jotka rakastavat sinun nimeäsi."  - Ps.5:11 (5:12)

"Sinä neuvot minulle elämän tien; ylenpalttisesti on iloa sinun kasvojesi edessä, ihanuutta sinun oikeassa kädessäsi iankaikkisesti." - Ps.16:11

"Palvelkaa Herraa ilolla, tulkaa hänen kasvojensa eteen riemulla." - Ps.100:2

"Tämä on se päivä, jonka Herra on tehnyt; riemuitkaamme ja iloitkaamme siitä." - Ps.118:24

"Te saatte ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä."  - Jes.12:3

"Nöyrät saavat yhä uutta iloa Herrassa, ja ihmisistä köyhimmätkin riemuitsevat Israelin Pyhästä". - Jes:29:19

"Sinun sanasi tulivat, ja minä söin ne, ja sinun sanasi olivat minulle riemu ja minun sydämeni ilo; sillä minä olen otettu sinun nimiisi, Herra, Jumala Sebaot." - Jer.15:16

"Herra, sinun Jumalasi, on sinun keskelläsi, sankari, joka auttaa. Hän ilolla iloitsee sinusta, hän on ääneti, sillä hän rakastaa sinua, hän sinusta riemulla riemuitsee."  - Sef.3:17

"Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa." - Matt.5:12

"Sinä teet minulle tiettäviksi elämän tiet, sinä täytät minut ilolla kasvojesi edessä." - Apt.2:28

"Olkaa aina iloiset."  - 1.Tess.5:16

So blessed.

Hahaaa. Kun tuossa muutama tunti aiemmin aloin kirjottaa tätä tekstiä otsikolla so blessed en es vielä tienny kuinka siunattu todella oon. Ja sitähän tää elämä vähän tuntuu olevan. Sitä kiittää Jumalaa armosta ja huolenpidosta, fiilistelee Jeesusta ja ihmisiä ja elämää niiden kanssa, nauttii kauneudesta ja rakastaa ja ottaa rakkautta vastaan, mutta sit taas seuraavassa hetkessä ymmärtää, ettei edellisessä hetkessä ollu vielä hajuakaan siitä kuinka suuri Jumalan armo on; kuinka ihmeellisellä tavalla Jumala johdattaa ja pitää huolen; kuinka rikasta ja yltäkyllästä elämä Jeesuksessa on ja kuinka huikeita persoonia Jumala on luonu iloitsemaan tästä elämästä ja jakamaan sen toistensa kanssa; kuinka kauniin maailman Jumala on luonu ja kuinka kaikki tää hyvä on vaan lähtösin Jumalasta, joka on rakkaus.

Muutama päivä sitte olin varma, että kuolen tai sit vaan toivoin sitä. No en oikeasti, mutta välillä kyllä on tehny mieli repiä hiukset ja korvat ja silmät päästä, kun siitepöly on vaan vallannu koko maailman niin, ettei tunnu olevan tilaa hengittää. Oon itkeny ja ruikuttanu ja turhautunu ja niistäny ja taas itkeny... En vieläkään ymmärrä mikä järki tässä allergiassa on, mutta ainakin mun kärsivällisyys on taas kasvanu huimasti. Kesä kolkuttelee ovella ja sitä on joutunu vaan kököttämään neljän seinän sisällä. Mutta entä sitten. Jotain pysäytystä mun hulinaelämällehän mä just oon rukoillu ja nyt en es jaksa portaita nousta hengästymättä: se jos mikä on pysäytys. Sitä fiilistelee monia sellasia asioita joihin ei oo aiemmin jaksanu kiinnittää huomiota. Kun kyllähän sen kesän tuntee ja aistii ja huomaa vaikkei ulos pääsiskään. Eri tavalla vaan. Mutta kuitenkin. Kaduttaa etten oo käyttäny tätä kärsimysaikaa paremmin vaan oon tuhlannu ihan liikaa aikaa ja energiaa voivottelemiseen ja luovuttamiseen, kun oisin voinu vaan hissuksiin tyytyä osaani ja levätä Jumalan läsnäolossa. Onneks vielä ehdin ja onneks siihen ei tarvita allergiaa.

Tänään kyllä innostuin yöllisestä retkeilystä niin, että lähdin uhmaamaan siitepölytystä ulos ja  n a u t i n . Perhe, järvi, leppeä sää, fiilistelyt, ei itikoita: kesää parhaimmillaan. Kyllä allergiaa aina sietää jos vaan itikoilta saa rauhan, vaikka kai niilläkin joku funktio on tässä luomakunnassa. Niinkun kaikella. Mestari mikä mestari: meidän Luojamme. Asenne se kuitenkin tässä elämässä ratkasee eniten, ärsyttää sen toteaminen sit kuinka paljon tahansa. Jumalan tahto meitä kohtaan on kuitenkin aina hyvä, tuntu se meistä sitten miltä hyvänsä. Meillä on lupa pyytää, anoa, rukoilla, mutta parasta meille on kuitenkin aina loppuun todeta, että tapahtukoon Isä sun tahtos, ei mun. Ja kuinka siunattuja me ollaankaan, että saadaan todeta niin.

Miracle world.

Ihmeiden ihme tämä ihme maailma. Elämä on kaunis ja nautittava asia. 

 

On ihme, että taivaalta sataa vettä ja ukkostaa. 

On ihme, kun aamulla sateen jälkeen herää niin koko maailma on ihan vihreä. 

On ihme, että ilma voi olla niin raikasta ja kesältä tuoksuvaa. 

On ihme, että voi kastua sateessa läpimäräksi, mutta kuitenkaan ei tuu vilu. 

On ihme, että voi syödä suklaata sillan alla ja kuvitella itsensä maailman parhaimpaan mariannekismet-mainokseen. 

On ihme, kun sitä ymmärtää, että voi olla aina lapsi.

On ihme, että kaiken maailman urheilijamiehet saadaan luistelemaan pienen kumisen kiekon perässä ja vielä ihmeempi, että puoli maailmaa nauliutuu telkkarin ääreen, kun se on niin jännittävää. Ja onhan se. 

On ihme, että basilikaa voi kasvattaa jogurttipurkissa.

On ihme, että maailma on täynnä musiikkia joka ei koskaan lopu kesken.

On ihme, että samoilla sanoilla voi kertoa niin monta eri tarinaa.

On ihme, että maalaistytöstä voi tulla siistien tyyppien kaveri.

On ihme, että on tämä päivä, joka on uusi ja erilainen kuin kaikki muut.

On ihme, että zerokokiksessa on hiilihappoja vaikka se on ollu avattuna pöydällä vuorokauden. Tölkit on ihmeellisiä.

On ihme, että joku ruoho voi maistua lakritsalta.

On ihme, että Ruotsi ei päässy välieriin.

On ihme, että toisena päivänä on aurinkoista ja toisena päivänä sataa vettä.

On ihme, että tääkin päivä voi olla ikuisuuden alkua.

On ihme, että Jumala on maalannu tästä päivästä just tän näkösen.

On ihme, että mulla on silmät, joilla voi nähdä, korvat joilla kuulla, suu jolla maistaa ja nenä jolla haistaa: Jumalan luoman tämänpäiväisen maailman, joka on ihme.

On ihme, että on niin monta ihmettä, jota ihmetellä niin loputtomasti, että sitä luovuttaa jo alkuunsa.

Ihmettelen.

Maa on niin kaunis.

Maa on niin todella kaunis. Tänään heräsin liian myöhään loma-aamuksi, mutta kiiruhdin oikopäätä ulos vastaanottamaan kevätauringon säteitä sylikaupalla. Sanoisin että maa on ihmeellinen planeetta, mutta se kuulostais tyhmältä. Mutta on se sitä silti. Vielä voi hetken juoksuttaa mahlaa, vaikka onkin jo kesäkukkia tienvarsilla. Fasaaneilla on jotain tappeluita koko ajan ja ne huutaa toisilleen rumasti. Äiti kerto, että pupuilla ja oravillakin on jo kesäturkit. Vaikka Maskun sohva-asiamiehet meinas hetken aikaa hermostuttaa mut riekaleiksi niin nyt on taas sisällä suunnattoman suuri riemuilostus tästä ihanan kauniista päivästä. Kaunis se tosiaan on. Ja lämminkin. Mietin vaan millaiset täytyy Luojan käsien olla, että se voi luoda näin monenmoista kauneutta, pientä ja suurta. Ehkä siinä on jotain samaa kun jossain vanhassa puuseppäpapparaisessa, jolla on työn ahavoittamat, karheat ja isot kädet, mutta kun se saa puukon ja palan puuta käsiinsä, se voi luoda siitä jotain todella kaunista ja haurasta. Oon nähny sellasen papparaisen ja hämmästelin. Jumala ei varmaan oo papparainen, mutta kyllä senkin kädet varmaan on aika isot... Silti se vaan on luonu päiväperhosenkin. Se on taitava. Mestari.

Istuin aamulla tienpientareella ja kuuntelin pellon ääniä. On jännittävää miten paljon liikettä ja ääntä pikkuriikkiset eläimet ja örkkimörriäiset saakaan aikaan. Ne elää siellä ruohonjuuritasolla ihan omaa elämäänsä, jota me isot otukset ei koskaan päästä kurkistamaan. Mutta on kiehtovaa ajatella miten paljon enemmän elämää luonto kätkee sisälleen sen lisäks mitä me voidaan nähdä. Miten paljon salaisuuksia ja mestarillisia, nerokkaita yksityiskohtia. Kaikkea tosi kaunista ja jännittävää. Ja ennen kaikkea jännittävää. Vaikka se, että keväällä mahla nousee maasta ja tekee koivuihin lehtiä ja sitten syksyllä se taas imee kaikki ravinteet takaisin säilöön talvea varten ja sitten tulee syksy ja maailman kauneimman värisiä lehtiä. Ja että talvella kun koivun oksat on huurteisia tai niissä kimmeltää jääpisaroita sitä voi melkein luulla olevansa Narniassa tai muualla taikametsässä. Kesällä koivut on kyllä vähän inhottavia kun ne saa nenän ja silmät vuotamaan, mutta kai niissä sillonkin on kaikkea kaunista. Ainakin me pienenä aina syötiin koivunlehtiä. Ei ne erityisen hyviä ollu, mutta kuulemma terveellisiä. Tai sitten meitä vaan huijattiin.

Vaikka taivas on varmasti maailman siistein paikka niin ei mulla kyllä oo kiire täältäkään pois. On niin paljon nähtävää ja ihmeteltävää, että ei sitä yhden elämän aikana varmastikaan ehdi saada kyllikseen. On meillä vaan ihmeellinen Jumala.

Here in my life.

Pyhä Henki. Siinä persoona, joka jaksaa hämmästyttää, kummastuttaa, riemastuttaa, innostaa, ilostuttaa ja kaikkea siltä väliltä. On uskomatonta, että Jeesus todella on lähettänyt meille Puolustajan, joka auttaa, vahvistaa ja lohduttaa: Pyhän Hengen, joka on Jumalan koko olemus sisäisesti meissä. Jumalan valtakunta, kaikki siihen liittyvä viisaus, pyhyys, majesteettisuus, kauneus, rakkaus, ilo, rauha ja kaikkea muuta ihmeellistä loputtomiin. Jumalan Henki, joka tekee meidät eläviksi, joka saa meidät elämään.

Pyhä Henki on äärettömän suuri osoitus Jumalan armosta ja rakkaudesta ihmisiä kohtaan. Pyhän Hengen kautta Jumala opettaa ja kasvattaa jokaista meistä henkilökohtaisesti, on kaikkialla läsnä tasapuolisesti. Pyhä Henki on iso asia ymmärrettäväksi, mutta kuitenkin niin yksinkertainen ja todellinen, konkreettinen jokapäiväisessä elämässä. Jos Jeesus kutsuu meitä ystäviksi ja sanoo silti, että on parempi, että minä menen pois, jotta Pyhä Henki voi tulla teihin, täytyy Pyhän Hengen olla jotain vielä parempaa. Ja se onkin: lahja, Jeesuksen ystävyys jatkuvasti läsnä ja paikalla aina kun vain tarvitaan. Kun sitä vain ymmärtäisikin useammin tarvita Jeesusta pienimmissäkin elämän murheissa ja valinnoissa, sillä Pyhä Henki on olemassa vain ja juuri sitä varten ! Pyhän Hengen olemus on Puolustaja, Auttaja, Vahvistaja, Lohduttaja, Opettaja... Sen sanoo Raamattu.

Mitä muuta Pyhästä Hengestä? Ilman Pyhää Henkeä, ei ole Jumalan läsnäoloa maan päällä. Ilman Jumalan läsnäoloa ei ole mitään. Pyhä Henki meissä, Jumalan valtakunta maan päällä, se pistää miettimään omaa suhdetta Jumalaan ja sitä kuinka paljon enemmän sitä voiskaan viettää aikaa Jumalan läsnäolossa, opetellen sitä, kuinka jokainen elämän hetki voi kummuta täysin ja kokonaan, aidosti siitä yhdestä ja ainoasta todellisesta elämästä, joka on Jeesus Kristus, Pyhän Hengen kautta meidän sydämissä asuva persoona, jolla on kaikki kuninkuus ja herruus ja valta ja voima yli kaikkien valtojen ja voimien. Siitä perspektiivistä elämä näyttää varmasti vähän erilailla merkitykselliseltä. Ja siihen haluan uppoutua ja päästä syvälle. 

Kiitos Jeesus Pyhästä Hengestä !

Introduction.

Sananen johdatuksesta, koska johdatus on mielenkiintoinen asia. Se on kuin ilma: sitä on ja sen tietää olevan, mutta ei sitä näe, eikä haista, eikä maista, eikä voi koskea, mutta silti se on olemassa elintärkeänä osana elämää. Johdatus on monesti vaan vahinkoja ja sattumia. Tai ainakin tuntuu siltä. Asiat vaan lutviutuu ja niin kai se on suunniteltukin olemaan. Että katse Jumalaan ja sitten vaan matka taittuu. Luulen, että Jumalaakin välillä ihan kyllästyttää (no ei, mutta vois ainakin), kun jatkuvasti itketään ja mangutaan siltä johdatusta joka ikiseen elämän asiaan, kun se johdatus lopulta monesti on vaan sitä, että mennään ja tehään ja ollaan ja eletään, ilman sen suurempia pohdiskeluja joka välissä. Että ennemmin odotettais asioiden järjestymistä kuin että hirveästi vouhotettais. Niin ainakin Jumala mua on opettanu, kun oon menny pyytämään johdatusta siihen ja tähän ja tuohon elämäntilanteeseen. Se on ottanu kädestä kiinni ja todennu, että "oo vaan ihan rauhassa, kyllä kaikki järjestyy." Niinhän isillä ruukaa olla tapana tehä: todeta, että asiat järjestyy. Ja asioilla taas todella on tapana järjestyä. Niin ne on luotu olemaan.

Tavallaan johdatus on niin kun navigaattori. Aluks sitä täytyy testata tutuilla reiteillä, että toimiikohan se varmasti ja päästäänköhän sitä varmasti perille, voiko siihen varmasti luottaa. Mutta ei sitä loputtomiin voi vaan tuttuja reittejä ajella, kun täytyy toisinaan päästä tutustumaan uusiinkin paikkoihin. Sillon täytyy vaan luottaa, että edelleenkin se navigaattori ohjaa oikeaan ihan yhtä lailla ja ajo-ohjeiden kysyminen jokaiselta vastaantulijalta vaan hidastaa ja hankaloittaa matkantekoa. Ja jos sitten jostain kumman syystä ei päästäkään perille, niin siinä vaiheessa vasta huolestua ja pysähtyä kysymään neuvoa.

Ainakin mulle Jumala on viime aikoina opettanu sitä, että voin vaan "pittää ja päästää", kunhan kuljen rukoillen ja pidän huolen suhteestani Jumalaan. Että asiat järjestyy, tapahtuu niitä "vahinkoja" ja "sattumia", jotka oikeasti on Jumalan ihmeitä ja huolenpitoa. Kyllä Jumala sitten erikseen kehottaa jos jotain täytyy varsinaisesti tehdä. Kuitenkaan suurimmalla osalla ihmisistä ongelma ei oo laiskuus vaan ylitekeminen ja -murehtiminen. Tai jotenkin sellanen sisäinen rauha kaikissa päätöksissä, oli ne sitten isoja ja pieniä. Oon saanu oppia, että jos oon menossa vikaan niin kyllä Pyhä Henki vaikuttaa mun sydämessä levottomuutta, joten turhaan mä aina mietin sitä pysynkö oikealla tiellä, jos vaan oon itelleni rehellinen siinä, mitä Pyhän Hengen ääni mun sydämessä sanoo. Kun kuitenkinhan Jumala on luonut meidät elämään villiä elämää ! Eikä siihen taatusti kuulu arkaileminen joka mutkassa.

Glorious day.

Tällä hetkellä fiilistelen sitä, että Daavid oli taiteilijamuusikkokuningas. Maistuu, että Herran suuri soturi ja Israelin voittoisa kuningas oli muusikko ja taiteilija. Jumalakin taitaa olla aikamoinen taivaanrannan maalari (haha, hyvä läppä), kun uskaltaa luottaa kansansa sellasen tyypin käsiin. Joko Jumalalla on vielä parempi huumorintaju kun osasin odottaa tai sit se vaan oikeasti on niin ylivoimasen suuri ja mahtava, että pystyy tollasestakin haaveilijatyypin ihmisestä kasvattamaan ihan pätevän kuninkaan. Luulen että molemmat on totta.

Ei sillä, Daavid oli huikea tyyppi. Jumalan mielen mukainen mies. Se on aika paljon sanottu se. Hattua saa nostaa ja kyllä täytyy sanoa, että rohkasee valtavasti ajatus siitä että musiikkinörttiäkin Jumala voi käyttää. Tai että kyllä mustakin vielä joku päivä kasvaa väkevä Herran nainen. Ja kyllähän Raamattukin sanoo, että soittajat kulki sodassa armeijan edellä, joten kyllä siinä touhussa rohkeutta tarvitaan jos jossain. Mutta jotenkin tän Daavid-fiilistelyn kautta oon ymmärtäny sen, kuinka jännittävää ja etuoikeutettua on omistaa musiikin lahja ja kutsu palvella musiikilla Jumalaa. Kutsu palvella musiikilla Jumalaa. Menee kylmiä väreitä, kun ajatteleekin. Huhhhuh. Daavidissa on kyllä esikuvaa kerrakseen. En malta odottaa, että pääsen samoihin pippaloihin sen kans veisaamaan kiitosta ja soittamaan harppua. Mutta se siitä ! Kiitos Jeesus Daavidista ja musiikista !

Opin tänään, että Jeesus on suurempi kun kastemadot.
Ah, mikä ihana elämä !

Nothing is impossible.

Mun silmälasit on hukassa ja bussikortti on hukassa ja mun pyörä varastettiin, mutta entä sitten. Jumala ei oo hukassa vaan on uskollinen ja kaikkivoipa. Iloitsen siitä. Ja kiitän siitä syvästä rauhasta ja luottamuksesta, mitä Jumalan uskollisuus ja läsnäolo saa aikaan mun sydämessä. On turvallista ja lempeää, väliin huoletontakin, kun Jumalan hyvyys oikein kunnolla iskee tajuntaan. Suuret kysymykset on edelleenkin suuria kysymyksiä, mutta murhe niistä on pieni, kun saa siirtää kaikki huolet suoraan omista käsistä Jumalan käsiin. Jos oon ilonen mulla on lupa riemuita, jos oon surullinen mulla on lupa itkeä ja jos oon väsyny mulla on lupa levätä: musta pidetään huolta koko ajan.

Meneillään on suuria kuvioita. Suurempia kun mun kuviot. Sen kun sisäistää niin nää pienet-mutta-mulle-suuret kuviot pystyy ottamaan vähän iisimmin ja hengittämäänkin aina välistä. Levollisuus on ehkä se juttu mitä oon viime aikoina oppinu. Jumalalla ei oo kiire koskaan, miks mulla ois ? Ja sitäpaitsi kun Jumalalle kaikki on mahdollista niin mitä mä säntäilen ja panikoin. Hauskaa oppia omista ajatuksistaan. Tai Pyhän Hengen vaikuttamiahan ne ajatukset on eikä mun omia. Mutta kuitenkin. Kaikkivaltias Jumala on mun elämässä ja rakastaa mua niin paljon, että vaikka möhlin ja mokaan niin se aina auttaa mua kunnes sitten lopulta pääsen taivaaseen.