Tällä hetkellä fiilistelen sitä, että Daavid oli taiteilijamuusikkokuningas. Maistuu, että Herran suuri soturi ja Israelin voittoisa kuningas oli muusikko ja taiteilija. Jumalakin taitaa olla aikamoinen taivaanrannan maalari (haha, hyvä läppä), kun uskaltaa luottaa kansansa sellasen tyypin käsiin. Joko Jumalalla on vielä parempi huumorintaju kun osasin odottaa tai sit se vaan oikeasti on niin ylivoimasen suuri ja mahtava, että pystyy tollasestakin haaveilijatyypin ihmisestä kasvattamaan ihan pätevän kuninkaan. Luulen että molemmat on totta.
Ei sillä, Daavid oli huikea tyyppi. Jumalan mielen mukainen mies. Se on aika paljon sanottu se. Hattua saa nostaa ja kyllä täytyy sanoa, että rohkasee valtavasti ajatus siitä että musiikkinörttiäkin Jumala voi käyttää. Tai että kyllä mustakin vielä joku päivä kasvaa väkevä Herran nainen. Ja kyllähän Raamattukin sanoo, että soittajat kulki sodassa armeijan edellä, joten kyllä siinä touhussa rohkeutta tarvitaan jos jossain. Mutta jotenkin tän Daavid-fiilistelyn kautta oon ymmärtäny sen, kuinka jännittävää ja etuoikeutettua on omistaa musiikin lahja ja kutsu palvella musiikilla Jumalaa. Kutsu palvella musiikilla Jumalaa. Menee kylmiä väreitä, kun ajatteleekin. Huhhhuh. Daavidissa on kyllä esikuvaa kerrakseen. En malta odottaa, että pääsen samoihin pippaloihin sen kans veisaamaan kiitosta ja soittamaan harppua. Mutta se siitä ! Kiitos Jeesus Daavidista ja musiikista !
Ah, mikä ihana elämä !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti