Sananen johdatuksesta, koska johdatus on mielenkiintoinen asia. Se on kuin ilma: sitä on ja sen tietää olevan, mutta ei sitä näe, eikä haista, eikä maista, eikä voi koskea, mutta silti se on olemassa elintärkeänä osana elämää. Johdatus on monesti vaan vahinkoja ja sattumia. Tai ainakin tuntuu siltä. Asiat vaan lutviutuu ja niin kai se on suunniteltukin olemaan. Että katse Jumalaan ja sitten vaan matka taittuu. Luulen, että Jumalaakin välillä ihan kyllästyttää (no ei, mutta vois ainakin), kun jatkuvasti itketään ja mangutaan siltä johdatusta joka ikiseen elämän asiaan, kun se johdatus lopulta monesti on vaan sitä, että mennään ja tehään ja ollaan ja eletään, ilman sen suurempia pohdiskeluja joka välissä. Että ennemmin odotettais asioiden järjestymistä kuin että hirveästi vouhotettais. Niin ainakin Jumala mua on opettanu, kun oon menny pyytämään johdatusta siihen ja tähän ja tuohon elämäntilanteeseen. Se on ottanu kädestä kiinni ja todennu, että "oo vaan ihan rauhassa, kyllä kaikki järjestyy." Niinhän isillä ruukaa olla tapana tehä: todeta, että asiat järjestyy. Ja asioilla taas todella on tapana järjestyä. Niin ne on luotu olemaan.
Tavallaan johdatus on niin kun navigaattori. Aluks sitä täytyy testata tutuilla reiteillä, että toimiikohan se varmasti ja päästäänköhän sitä varmasti perille, voiko siihen varmasti luottaa. Mutta ei sitä loputtomiin voi vaan tuttuja reittejä ajella, kun täytyy toisinaan päästä tutustumaan uusiinkin paikkoihin. Sillon täytyy vaan luottaa, että edelleenkin se navigaattori ohjaa oikeaan ihan yhtä lailla ja ajo-ohjeiden kysyminen jokaiselta vastaantulijalta vaan hidastaa ja hankaloittaa matkantekoa. Ja jos sitten jostain kumman syystä ei päästäkään perille, niin siinä vaiheessa vasta huolestua ja pysähtyä kysymään neuvoa.
Ainakin mulle Jumala on viime aikoina opettanu sitä, että voin vaan "pittää ja päästää", kunhan kuljen rukoillen ja pidän huolen suhteestani Jumalaan. Että asiat järjestyy, tapahtuu niitä "vahinkoja" ja "sattumia", jotka oikeasti on Jumalan ihmeitä ja huolenpitoa. Kyllä Jumala sitten erikseen kehottaa jos jotain täytyy varsinaisesti tehdä. Kuitenkaan suurimmalla osalla ihmisistä ongelma ei oo laiskuus vaan ylitekeminen ja -murehtiminen. Tai jotenkin sellanen sisäinen rauha kaikissa päätöksissä, oli ne sitten isoja ja pieniä. Oon saanu oppia, että jos oon menossa vikaan niin kyllä Pyhä Henki vaikuttaa mun sydämessä levottomuutta, joten turhaan mä aina mietin sitä pysynkö oikealla tiellä, jos vaan oon itelleni rehellinen siinä, mitä Pyhän Hengen ääni mun sydämessä sanoo. Kun kuitenkinhan Jumala on luonut meidät elämään villiä elämää ! Eikä siihen taatusti kuulu arkaileminen joka mutkassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti