Tahroja paperilla.

Otoksia luonnoskansiosta menneiltä vuosilta:



Päätin tänään, että musta tulee Chopinia soittava mummo, jolla on aina pussi suolakaloja jemmassa ja joka hymyilee aina.

Huoneessa

Mun uudessa huoneessa tuoksuu kynttilät, vanilja ja kahvi kaiketi. Iskä ei voi sietää sitä, mutta ne on kuitenkin mun juttu. Siellä kaikki on ruskeaa ja seinillä on Eiffelin-torneja ja postimerkkejä. Pianokin kuuluu sinne enemmän kun minnekään muualle. Siellä aika pysähtyy ja muutenkin se näyttää kyllä tosi paljon multa.

Mietin tänään, että minkähänlainen huone mulla on taivaassa.

At your feet

Onneksi merenneitopäivätkin on silloin tällöin sallittuja. Voi vaan olla ja nauttia siitä olemisesta ainakin lähes luvan kanssa.

The real life

Filosofiassa tänään me pohdittiin mitä on onnellisuus ja mikä on hyvän elämän määritelmä. Oikeastaan en koskaan aikaisemmin ollut sen syvemmin edes miettinyt koko asiaa. Tiedän miltä onnellisuus tuntuu ja osaan nimetä asioita, jotka saa sitä aikaan

. 

Ehkä tämä kaikki on elämän pienten ihmeiden summa, onnellinen mieli ja hymy.

Yli tuhansien maisemien

Kohta oon aikuinen ja voin ajaa autoa, käydä äänestämässä ja matkustaa ihan yksin ilman lupaa. Mun pitää kai alkaa myös maksaa laskuja ja ansaita rahaa, mutta en oikeastaan halua ajatella sitä puolta asiasta.

Istua kotisohvalla vilttiin kääriytyneenä, kädessä muki höyryävää glögiä, takkatuli ja kaikki Narnian tarinat. Sinne jäivät kaikki sanat.

Joku kaunis päivä en jaksa enää pitää kiinni kaikesta rakkaasta. Sinä päivänä hajoan tuhanteen osaan, eikä mua sitten enää varmaan oo.

Tänään on sellanen päivä, että oikeastaan mulla ei oo mitään sen erikoisempaa sanottavaa. Tai edes ajateltavaa. On kivaa, että aurinko paistaa ja noin muutenkin on jo ihan kesä. Voi vaan mennä ulos ja jäädä sinne. Ilman takkia. Kevät on vuodenajoista se vähiten mieleinen, koska sillä ei oo itseisarvoa. Keväisin vaan odotetaan kesää. Mutta on se silti ihmeellistä, kun muutaman sadekuuron ja auringonsäteen myötä yks kaks kaikkialla on aivan vihreää, kimalaiset pörräilee pensaikoissa ja muurahaiset vipeltää pitkin pihoja ihan niin kuin eivät muka koskaan olis hetkeksikään lakanneet. Ja noin muutenkin on kaikin puolin puhuttelevaa, että kaikella täällä on oma aikansa vipeltää ja olla vipeltämättä. Että on se aika, kun luontokin nukkuu ja piiloutuu, mutta sitten taas keväällä herää uudestaan. Yhtään pyytelemättä anteeksi, että sitä vaan oltiin piilossa koko pitkä talvi. Ihminen on itselleen vähän liian armoton siinä, että täytyisi joka hetki elää täysillä tai muuten menee aika hukkaan ja mitä näitä muita niin paljon kuultuja sananparsia onkaan.

 

Marraskuun puoliväli.