Eilen olisin voinut vaan itkeä ja kuolla. Olin niin väsyny ja aattelin että voisin nukkua koko loppuelämäni. Kun hetken aikaa makasin kotisohvalla pää iskän sylissä niin toivoin että aika pysähtyis ja mua ahdisti ajatus että täytyis nousta. Purin huulta etten ois itkeny. Äiti ja iskä oli maailman rakkaimpia. Olisin niin kovasti halunnu olla pieni ja heikko lapsi ja luovuttaa aikuisena elämisen suhteen, mutta onneks mulla on sisua ja sain itseni väkisin lähtemään. Kotimatka (= matka Jyväskylään) oli alakuloinen, mutta onneks on ystäviä joiden kanssa puhuminen keventää mieltä ja jaksoin vielä tehdä työtkin kunnialla. Olin ehkä väsyneempi kun ikinä ja oma koti ja sänky olikin sillä hetkellä taivaallisinta maailmassa.
Rakastan heittäytyä ja antaa kaikkeni, vaikka sitten jälkeenpäin mut valtaa aina hirveä tyhjyyden tunne ja monesti myös pohjattomalta tuntuva väsymys. Onneks se kuitenkin menee yössä ohi. Unella on parantava vaikutus. Rakastan rakastamista. Olin leirillä, jossa oli paljon lapsia joita ei rakasteta tarpeeks. Ne kaipas syliä ja hellyyttä ja hyväksyntää ja oli ihanaa saada olla välittämässä sitä kaikkea niille. Ne rakkaat oli todellakin Iloinen armeija ! Ymmärsin jotain siitä miks Raamatussa sanotaan että "Lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta". Siellä sanotaan niin , koska niin se on. Lapset on aitoja ja vilpittömiä, ne ei kanna kaunaa ja hyväksyy toisensa sellasina kun on. Ne osaa rakastaa ja osoittaa rakkautta. Ne ei pelkää näyttää tunteitaan, eikä pelkää olla heikkoja. Lapset iloitsee koko sydämellään! Lapset uskoo ja luottaa epäilemättä. Lapsilla on herkkä omatunto ja kaikesta villiydestä ja riehumisesta huolimatta ne ei koskaan haluais kenellekään mitään pahaa. Jos Jumalan armeija ois täynnä lasten kaltaisia aikuisia niin voi mahtavuutta. Elämä olis paljon hurjempaa kun mitä meidän vesisota.
Haluan olla lapsi, ainakin sydämeltäni. Haluan omistaa puhtaan omantunnon, joka saa mut toimimaan oikein joka tilanteessa. Haluan heittäytyä mukaan Jumalan suunnitelmaan ilman pelkoa ja epäröintiä. Jumala rakastaa mua aivan valtavasti. Ja haluan aina olla lapsen tavoin riippuvainen siitä että mulle jatkuvasti muistutetaan kuinka ihana ja kaunis ja arvokas oon, että Jumala muistuttaa. Että Jumala pitää mua jatkuvasti lähellä ja rakastaa, jotta mä voin rakastaa ja pitää ihmisiä mua lähellä, ja sitä kautta viedä niitä myös lähelle Jumalaa. Häkellyn aina vaan siitä kuinka viisaita asioita Raamatussa on, kuinka viisas Jumala on. Kaikki on niin nerokkaasti, mutta kuitenkin yksinkertaisesti suunniteltu.
Joka tapauksessa kaiken sen eilisen ja sitä edeltäneen jälkeen tänään heräsin hymyillen, tosin vasta kun päivä oli jo pitkällä. Olisin voinut taas vaikka siltä seisomalta juosta maapallon ympäri, mutta päätin kuitenkin ennemmin lähteä rokkaamaan veljenpojan kanssa. Se se vasta olikin tosi rokkaamista. Kertakaikkiaan, sanois iskä. Rakastan mun veljeä ja sen vaimoa ja poikaa. Oon kiitollinen niistä! Maksoin tänään myös elämäni ensimmäisen vuokran, ja sepä vasta olikin jännittävää! Tuntu hyvältä kun ei tarvinnut tuhlata äitin ja iskän rahoja mun elämiseen. Uskon että Jumala auttaa mua vastedeskin tällä raskaalla aikuistumisen tiellä, joka mun mielestä on tylsä, mutta josta yritän parhaani mukaan tehdä hulvattoman. Lattioita luututessa kiitinkin Jumalaa myös siitä että saan tehdä töitä, mutta Jumala päättikin koetella mun huumorintajua ja lukita mut porttien sisään. Ehkä se oli vihje, että voisin useamminkin juosta töihin ja sieltä pois, tai ylipäätään harrastaa liikuntaa. Hämmennys kesti viis sekuntia, epätoivo kolme ja ärsytys yhden. Hetken olin lamaantunut, mutta kotona jo nauroin. Ja edelleenkin oon tyytyväinen. Vaikkakin surullinen, koska iskän auto joutuu yksin nukkumaan vieraalla pihalla. Mutta ehkä se pärjää.
KIITOS JUMALA ELÄMÄSTÄ JOTA SAAN ELÄÄ !!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti